Sijoitukset: | |
---|---|
2012-2013 | 7. (länsi) |
2011-2012 | - |
2010-2011 | - |
2009-2010 | - |
2008-2009 | - |
Materiaalin puolesta seura on KHL:n suurseura, sillä niin kova nippu on kasassa. Lev on täynnä eri maajoukkueiden MM-tason pelaajia. Tulevalla kaudella vain taivas on rajana, jos peli lähtee kulkemaan. Materiaalin puolesta seuralla on edellytykset haastaa SKA Pietarin ja Dynamo Moskovan kaltaiset joukkueet. Kaiken mennessä nappiin on seura ensimmäinen Venäjän ulkopuolinen seura, joka on voittanut KHL:n, mutta siihen on vielä pitkä matka.
Maalivahdit
Petri Vehanen (FIN)
Prahassa todettiin kesällä, että viime kauden tsekkiveskarit eivät olleet riittävän hyviä, joten Tomas Pöpperle ja Jakub Stepanek ovatkin saaneet vaihtaa maisemaa ja jatkossa seurassa luotetaan suomalaisosaamiseen. Lähtökohtaisesti muutos on jopa selkeästi parempaan, mutta sen toki vasta aika näyttää, että onko näin käytännössä.
Lev hankki SM-liigasta kaksi laatuveskaria tulevalle kaudelle, kun Petri Vehanen saapui seuraan Lukosta ja Atte Engren TPS:stä. Vehanen pelasi KHL:ssä suurseura Kazanin riveissä kaudet 2009-12. Noiden kolmen kauden aikana kokenut suomalaisveskari voitti kertaalleen myös KHL:n mestaruuden. Vehasen käyrä Kazanissa oli hieman laskeva, mutta edelleen kyseessä on tekijämies KHL:n tasolle. Raumalainen muistetaan ikuisesti kevään 2011 MM-kisoissa maailmanmestaruuden voittaneen Suomen maajoukkueen ykkösvahtina.
Vehasen haastaa tulevalla kaudella kymmenen vuotta nuorempi Atte Engren, jolla on alla loistava kausi TPS:ssä. Kuului ehdottomasti viime kaudella SM-liigan maalivahtien eliittiin ja pääsi mukaan myös kevään maajoukkueeseen, toki osittain kieltäytymisten ja loukkaantumisten ansiosta. Engren voi ottaa tulevalla kaudella jopa selkeän ykkösveskarin paikan, sillä niin vahvoja näyttöjä nähtiin viime kaudella TPS:ssä ja sama on jatkunut harjoituskaudella ja ensimmäisessä EHT-turnauksessa.
Levin maalivahtitilanne on erinomainen, sillä joukkueella on kaksi varsin tasavahvaa huippuveskaria. Eiköhän toinen ainakin pelaa loistavan kauden, joten Lev ei tule maalivahteihin kaatumaan. Peluutus lienee lähtökohtaisesti suomalaisveskareilla aika fifty-fifty.
Puolustajat
Marc-Andre Gragnani (CAN)-Mikko Mäenpää (FIN)
Nathan Oystrick (CAN)-Martin Sevc
Topi Jaakola (FIN)-Juraj Mikus (SVK)
Maalivahdit laitettiin täysin uusiksi, mutta puolustuksesta "vain" noin puolet on vaihtunut. Puolustusmateriaalia katsottaessa paistaa silmiin sen syvyys ja tasaisuus. Joukkueella jää vielä ihan hyvän tason KHL-pakkeja pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle. Joko Lev myy jotain näistä tai sitten nähdään paljon rotaatiota.
Levin puolustuksen kotimainen osasto on laadukas. Kärkinimet lähtökohtaisesti ovat Ondrej Nemec, Jakub Nakladal ja Martin Sevc. 29-vuotiasta Nemecia voidaan luonnehtia all-around -tyyliseksi puolustajaksi. Pelannut viime vuosina erittäin usein MM-kisoissa. Monipuolisen pakin vahvuuksiin kuuluu sulava liike, fyysisyys ja peliäly. Nemec ei aivan KHL:n kirkkaimpaan kermaan kuulu, mutta on laadukas puolustaja. Viime kaudella teki puolustajalle hyvät tehopisteetkin 6+16=22.
Kuinka moni muistaa vielä case-Nakladalin? Pelaaja arvosteli mediassa rajusti Ufan toimia, kun seura kauppasi hänet Spartak Moskovaan kesällä 2012, johon ei olisi halunnut siirtyä. Viime kausi Spartakissa sujuikin sitten vaatimattomasti, josta siirtyi Prahaan kesken kauden ja otteet paranivat. Nakladal on puolustava puolustaja, jolle tosin on käyttöä ylivoimallakin, sillä hänellä on terävä laukauksen. Viime kausi oli vaikea tulisieluiselle puolustajalle. Nakladal on edustanut Tshekkiä kaksissa viime MM-kisoissa. Ikää isokokoisella puolustajalla on 25 vuotta.
Skellefteåsta seuraan saapuu Elitserienin mestaruuden viime kaudella voittanut 31-vuotias Martin Sevc, joka on Nemecin tavoin all-around -tyylinen puolustaja. Sevc ei mikään isokoinen puolustaja ole, mutta tykkää fyysisestä pelistä.
Seuran kesän mielenkiintoisimpiin hankintoihin voidaan lukea kanadalaispuolustaja Marc-Andre Gragnani. 26-vuotias pakki pelaili vielä toissa kaudella NHL:ssä Buffalon ja Vancouverin riveissä yhteensä 58 peliä. Vahvuudet Gragnanilla ovat kiekollisessa pelissä ja hän onkin latonut AHL:ssä kovia pistemääriä pakin tontilta. Hän on pelannut urallaan AHL:ssä 325 peliä, joissa pisteitä on kertynyt 234. Toinen vakiokokoonpanon kanukkipakki joukkueessa on 30-vuotias Nathan Oystrick, joka pelasi seurassa viime kaudella 43 peliä tehoin 3+6=9. Oystrick on loistanut Gragnanin tavoin pisteiden valossa urallaan AHL:ssä.
Seurassa jatkaa viime kaudella TsSKA:sta hankittu tulivoimainen suomalaispakki Mikko Mäenpää, jonka alkukausi Moskovassa oli vaikea vähäisen vastuun takia. Levissä Mäenpään peli alkoi rullata kauden lopussa ja playoffeissa. Omassa päässä tulee varmasti olemaan ongelmissa jatkossakin.
Prahassa nähdään tulevalla kaudella toinenkin suomalaispakki, kun Topi Jaakola vaihtaa Habarovskin Prahaan. Jaakolan viime kausi meni osin pilalle kauden alla tulleen jonkin sortin bakteeritulehduksen takia, josta toipuminen otti aikansa. Kärppäkasvatti on luotettava puolustaja, jonka vahvuudet ovat enemmän oman pään pelissä kuin hyökkäysten tukemisessa. Viime kauden tehotilasto oli ruma osin senkin takia, että Amur pelasi varsin vaatimattoman kauden. Jaakola teki kuitenkin 27 peliin 10 pistettä.
Muita pakkeja sitten ovat Juraj Mikus, Jakub Krejcik, Mathias Porseland, Spencer Humphries ja Jiri Hunkes, joten se kertoo millainen syvyys on Levin puolustuksessa. Pysyykö kaikki puolustajat tyytyväisenä, kun osalle rooli jää todella pieneksi? Kyllähän seuralla on tulivoimainen, monipuolinen, fyysinen ja erittäin laadukas puolustus kasassa. Paperilla tässä on KHL:n TOP5 -puolustus.
Hyökkääjät
Erik Christensen (CAN)-Jiri Novotny-Nicklas Danielsson (SWE)
Petr Vrana-Niko Kapanen (FIN)-Calle Ridderwall (SWE)
Tomas Rachunek-Peter Taticek-Michal Repik
Levin hyökkäys on maalivahti- ja puolustuspelin tavoin kokenut kesän aikana suuria muutoksia. Hyökkäys vaikuttaa tasaisen vahvalta ja todella vaaralliselta. Peluutus tullee olemaan varmasti todella tasaista ja nelosketjukin saa vastuuta normaalia enemmän.
Seuran sisäisen pistepörssin viime kaudella näytöstyyliin voittanut Jakub Klepis jatkaakin seurassa, vaikka haki paikkaa NHL:stä. Monipuolinen tšekki teki viime kaudella pisteet 20+18=38. Seuran toiseksi tehokkain pelaaja teki ainoastaan 22 pistettä, joten jo tuostakin näkee mikä miehen merkitys oli Leville. Klepis teki toissa kevään finaalien seitsemännessä ottelussa pelin ainoan maalin, joka ratkaisi mestaruuden Dinamo Moskovalle.
Danis Zaripovin ja Alexei Morozovin ketjussa sentterinä viime kaudella toiminut Niko Kapanen oli seuran viime hetken hankintoja. Kapanen on hyvä tilanteiden luoja ja tekee vahvasti töitä kahteen suuntaan. Hän toimi Kazanissa tähtipelaajien ruokkijana ja tasapainotti ketjua vahvalla kahden suunnan pelaamisellaan. Ei välttämättä ole Levissä ykkössentteri, vaikka Kazanissa sitä olikin. Kapanen on tehnyt hienon uran KHL:ssä Kazanin riveissä.
Tulevalla kaudella suurta roolia tulevat kantamaan viime kevään ruotsalaiset maailmanmestarit Martin Thörnberg ja Nicklas Danielsson. Torpedosta hankitulta Thörnbergilta odotetaan varmasti paljon, sillä hän oli viime kaudella KHL:n maalipörssin kolmonen 26 maalillaan ja vain Sergei Mozjakin ja Igor Skorokhodov onnistuivat tekemään kauden aikana enemmän maaleja. Ruotsalaisen vahvuuksia ovat nopeus, erinomainen laukaus ja periksiantamaton taistelijan luonne. Hän on enemmän maalintekijä kuin tilanteiden järjestelijä, vaikka miehen pelikäsitys ja syöttötaito on myös korkealla tasolla.
Danielssonin Lev hankki kesken viime kauden Antti Törmäsen valmentamasta SC Bernistä. 16 peliin nopea, hurja taistelija ja tulisen laukauksen omaava Danielsson teki tehot 6+8=14. Ruotsalainen oli todellinen taistelija ja Levin hyökkäyksen kovin nimi loppukaudesta. Sellainen mielenkiintoinen nippelitieto voidaan myös mainita, että Danielsson pelasi Tre Kronorin ykkösylivoimassa viime kevään MM-kisoissa viivamiehenä. Suoraan syötöstä lähtevä laukaus teki tuhoja MM-tasollakin kertaalleen.
Muut ulkomaalaishyökkääjät seurassa ovat Lukossa hurjassa vedossa kevään playoffeissa ollut Justin Azevedo, viime kaudelta tuttu Erik Christensen ja Saksan pääsarjan DELin pistepörssin voittaja Calle Ridderwall. Azevedo oli Lukon riveissä viime kevään playoffeissa Jokereita vastaan lähes ilmiömäinen ja ylivoimaisesti tuon playoff-sarjan paras pelaaja. Hyökkääjän suurimmat aseet ovat loistava luistelu, erittäin nopeat suunnanmuutokset ja loistava laukaus. SM-liigassa Azevedosta paistoi suurissa peleissä valtava halu ratkaista pelit.
Suoraan NHL:stä viime kaudeksi seuraan tullut kanadalaishyökkääjä Christensen jatkaa myös tulevalla kaudella. Ensimmäinen kausi oli ihan kelvollinen, kun kanadalainen teki 41 peliin tehot 11+10=21. Christensen pelasi NY Rangersissa ja Minnesotassa toissa kaudella. Hän on osoittanut lähes 400 pelin ajan NHL:ssä, että eväitä on tehdä hyvään tahtiin pisteitäkin.
Levin kolmas ruotsalaispelaaja on DELin pistepörssin 58 pisteellä viime kaudella voittanut 25-vuotias laitahyökkääjä Ridderwall, joka on ollut seuran parhaita hyökkääjiä harjoituspeleissä. Hyvällä asenteella varustettu pelaaja, jonka vahvuuksia ovat nopeus ja erinomainen laukaus. Tuo rannelaukaus on todella kova ja tarkka.
Joukkueessa pelaa Klepisin lisäksi myös muita MM-tason tšekkihyökkääjiä: Jiri Novotny, Petr Vrana ja Tomas Rachunek. Novotnyn vahvuuksiin kuuluu hyvä luistelu ja pelikäsitys. Teki viime kaudella 43 peliin vain 15 pistettä, joten parannettavaa on. 20 pistettä viime kaudella iskenyt Vrana pelasi myös kevään MM-kisoissa, tosin niissä ilman tehopisteitä. Vrana on pienikokoinen pörriäinen, jonka lähtönopeus on erinomainen ja muutenkin on erinomainen luistelija. Hän on taitava kaveri käsistään, mutta taso putosi Jakub Petruzalekin poistuttua rinnalta. Hän pelasi nimittäin toissa kaudella Amurissa lähes piste per peli -tahtia.
Muita mainittavia hyökkääjiä ovat Tomas Rachunek, Michal Repik, Petr Taticek ja Tomas Kubalik. Lokomotivin turmassa menehtyneen Karel Rachunekin pikkuveli Tomas pelasi vahvan avauskauden KHL:ssä. 36 peliin 22-vuotias laitahyökkääjä saalisti tehot 6+9=15. Rachunek on röyhkeä pelaaja, joka ei pelkää ajaa maalille. Voidaan puhua hiomattomasta timantista, sillä eväitä tällä nuorukaisella on nousta tähtikategorian pelaajaksi KHL:ssä. Mielenkiintoista on muuten, että Rachunekia ei ole varattu ikinä NHL:ään.
Taitava Repik tuli seuraan viime kaudeksi suoraan Florida Panthersista, mutta oli itse asiassa yksi Levin huonoimmista hyökkääjistä. Taitoa riittää ja on todella nopea luistelija, mutta samalla pelaaminen oli tehotonta pörräämistä. Potentiaalia hyökkääjällä on paljon viime kauden 10 pistettä parempaan suoritukseen tilastojenkin valossa, mutta Prahan kovassa kokoonpanossa on vaikea ottaa isoa roolia.
29-vuotias Petr Taticek tulee seuraan seitsemän Davosissa vietetyn kauden jälkeen. Ollut Davosissa laatupelaaja viime vuosina. Hyvällä kahden suunnan sentterillä on eväitä taistella muustakin kuin nelossentterin paikasta. Tosin siihen rooliin Taticek on ehkä paras Levin senttereistä. Seurassa on myös koeajalla Atlantin toissa kauden ykkössentteri Patrik Zackrisson.
Levin hyökkäys on nimivahva maalivahti- ja puolustuspelin tavoin. Hyökkäyksen kärjessä loistaa äärettömän taitava Nikolai Zherdev, joka tosin ottaa silloin tällöin "vapaapäiviä." Joukkueella on tasaisen vahvat neljä hyökkäysketjua, joten laajuuttakin pitäisi riittää. Sentteriosasto on tasaisen kova ja jotkut senttereista tulevat pelaamaan laitureinakin.
Yhteenveto
Jääkiekossa maalivahtipeli on puolet joukkueesta ja se on Levissä kokenut viime kauteen nähden parannusta. Suomalaisveskarit pitävät huolen, että maalivahteihin ei Lev tule kaatumaan. Puolustusmateriaalissa on laatua ja syvyyttä. Erittäin monipuolinen pakisto, jossa tulivoimaa riittää. Suurinosa pelaajista on myös nopeita luistelijoita. Levillä on kaikki eväät taistella pudotuspeleissä KHL:n jättiläisiä vastaan, mutta finaalipaikka olisi silti yllätys, mutta ei missään nimessä mahdottomuus. Suuri vaihtuvuus on toki aina riskitekijä ja Levissä on miestä vaihtunut todella paljon viime kauteen nähden.
Arvio: Viime kauden seitsemäs sija läntisessä konferenssissa paranee melko suurella todennäköisyydellä useammalla pykälällä. Erittäin lähellä kotietua pudotuspeleihin, mutta tuskin haastaa SKA:ta divisioonan voittotaistelussa. Sijalle 3-5.