Jos Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustosen sanoihin on luottamista, riitti vain 20 minuuttia ja 20 sekuntia Suomen ja Venäjän OU:n välistä kamppailua siihen, että hän oli varma Suomen voitosta.
Ajassa 20:20 nimittäin Naisleijonien tähtihyökkääjä Michelle Karvinen viimeisteli ottelun ja samalla turnauksen toisen maalinsa. Molemmat Karvisen maaleista syntyivät ylivoimalla.
- Tämä oli sellainen piirustusten mukainen peli. Kun maalinteko on tervanjuontia, niin pitää tehdä ylivoimamaaleja. Tiedän, että voitamme pelit eurooppalaisia vastaan, jos me teemme kaksi ylivoimamaalia, Mustonen veisteli ottelun jälkeen.
Naisleijonien pelaajisto ei kuitenkaan ollut sitä mieltä, että kaksi ylivoimamaalia olisi riittävästi. Ensin toisen erän lopussa Riikka Välilä taiteili komean soolomaalin ja päätöserässä Naisleijonat kaunisteli tilastoja vielä kahdella osumalla.
- Oli mukavaa saada hyökkäyspäässä onnistumisia. Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan meillä oli vaikeaa. Vaikka kokonaisuutena ne pelit olivat mielestäni hyviä, niin hyökkäyspelaaminen ei meillä sujunut. Puolivälierässä pitää olla sellainen fiilis, että myös ylivoimalla voidaan saada onnistumisia, iloitsi kaksi maalia iskenyt Karvinen.
Myös Mustonen antoi tunnustusta Naisleijonien maaleille ja hänen mukaansa katsojat saivatkin ottelussa ihailtavaa koko rahan edestä. Erityisesti häntä kuitenkin ilahdutti Naisleijonien taktinen kypsyys.
- Venäläisten kanssa siellä on aina ne kytät taustalla, yksi tai kaksi, joille he yrittävät pitkiä riskisyöttöjä. Erittäin hankala joukkue taktisesti pelata vastaan, mutta varsinkin johtoasemassa pelasimme todella hyvin nämä roikkujat pois, hän analysoi.
Kytällä Mustonen tarkoittaa siis venäläisten tapaa pyrkiä avaamaan peliä siten, että yksi tai kaksi joukkueen hyökkääjistä ikään kuin "kyttää" pitkää avausta vastustajan puolustajien selän takana.
Vaikka ottelut Suomen ja Venäjän välillä ovat yleensä ollet hyvinkin niukkamaalisia, onnistui Naisleijonat tänään iskemään peräti viisi maalia Venäjän OU:n verkkoon.
- Sen tekee juuri tuo ylivoimapelaaminen. Se tuo siihen pelaamisen sen tarvittavan ilman ja ylimääräisen energian, mikä yleensä tuo sitten muutaman lisämaalin verran eroa, Mustonen tuumi.
Lihamuurin kimppuun Sotšin karvas pettymys muistissaan
Neljä vuotta sitten naisten olympiaturnaus eteni juurikin samalla kaavalla kuin nyt. Alkulohkojen jälkeen oli vuorossa puolivälierä, jossa vastaan luistelisi Ruotsi. Ottelun piti olla Suomelle vain väliaskelma matkalla kohti välieriä. Toisin kävi.
- Kyllä ne Sotšin muistot ovat mielessä ja muistamme kyllä miten siellä kävi. Teimme silloin virheitä ja otetamme ne nyt varmasti huomioon. Lähdetään siis todellakin ottamaan revanssi nyt Ruotsista, totesi Naisleijonien konkarihyökkääjä Välilä viitaten joukkueen Ruotsille Sotšissa kärsimään 2-4—tappioon.
Päävalmentaja Mustosen mukaan taktisesti vastaan tulee hyvin erilainen joukkue verrattuna Venäjän OU:hun. Siinä missä Venäjä oli taktisesti arvaamaton, on Ruotsin eväät hyvin pitkälti jo tiedossa.
- Vastaan tulee sellainen omalla alueella seisova lihamuuri. Viisikko pysyy pienenä ja pyrkii peittämään kaikki laukaukset. Tehdään ainakin kaksi ylivoimamaalia silloinkin, niin voitetaan se peli, hän jatkoi aiemmalla itsevarmuudella.
Revanssihenkeä uhkuivat Välilän ohella myös muut Naisleijonat. Esimerkiksi joukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski totesi, että tulevaa ottelua on odotettu neljän vuoden ajan, ja Karvinen nimesi ottelun paikallistaistoksi, joka on Naisleijonille todellinen haaste.
Kauden aikana Suomi on pelannut Ruotsia vastaan jo yhteensä seitsemän kertaa voittaen länsinaapurin yhteensä viidesti. Kauden aikaisempia otteluita ei kuitenkaan kuulemma tule liikaa muistella.
- Asenne täytyy olla kohdillaan. Ollaan oltu tämän kauden peleissä pikkasen niskan päällä ja tavallaan ne voitot voivat antaa meille itseluottamusta. Toisaalta sitten taas ne pelit ei auta yhtään tässä hetkessä, Välilä muistutti lopuksi.
Naisleijonien puolivälierä Ruotsia vastaan alkaa lauantaina kello 9.40 Suomen aikaa.