1960-luvun lopussa baseball-liiga MLB ja amerikkalainen jalkapalloliiga NFL laajensivat toimintaansa runsaasti ja joukkuemäärät kasvoivat. NHL seurasi tilannetta ja päätti toimia samoin. Original Six -aikakausi tuli päätökseensä ja kaudella 1967-68 NHL:ssä pelasi 12 joukkuetta.
Tulokasjoukkueet Philadelphia Flyers, Los Angeles Kings, St. Louis Blues, Minnesota North Stars, Pittsburgh Penguins ja Oakland Seals muodostivat oman divisioonansa, jonka voittaja pelasi Original Six -joukkueiden divisioonavoittajaa vastaan.
Täten finaalissa nähtiin varmuudella yksi uusista joukkueista, ja tuo joukkue oli St. Louis Blues. Canadiens murjoi Bluesin finaalissa voitoin 4-0, mutta kaikki neljä finaaliottelua ratkesivat maalin erolla.
Laajennusjoukkueiden aikakauden ensimmäinen supertähti löytyi Bostonista. Original Six -joukkue Bruins ei ollut voittanut mestaruutta 25 vuoteen, eikä ollut selvinnyt edes pudotuspeleihin kahdeksaan vuoteen.
Urheiluhullu kaupunki joutuisi odottamaan vielä hetken, mutta seuraava mestaruus kolkutteli jo ovella. Bruins voitti Stanley Cupin kahdesti vuosina 1970 ja 1972 ja molempien mestaruuksien arkkitehtinä toimi yksi liigan kaikkien aikojen puolustajista, Bobby Orr.
Jo 30-vuotiaana pelaajauransa lopettanut Orr mullisti ihmisten käsityksen NHL-puolustajasta. Kahdeksankertainen Norris Trophy -voittaja viiletti jäällä puolustajalle epätyypilliseen tapaan ja Orr tunnettiinkin erityisen sulavasta luistelutyylistään. Orr on edelleen NHL-historian ainoa puolustaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin.
Orr päätti Bruins-fanien pitkän ja raskaan odotuksen, mutta kevään 1972 juhlien jälkeen edessä oli jälleen pitkääkin pidempi odotus.
Bobby Orr mullisti ihmisten käsityksen NHL-puolustajasta
Orrin lisäksi Bruinsin mestaruusjoukkueessa pelasi myös toinen tuleva Hall of Fame -pelaaja, Phil Esposito. Yhteensä 18 kautta NHL:ssä pelannut ja kaksi kautta valmentanut Esposito aloitti uransa Blackhawksin paidassa, mutta vuodet Bruinsissa tekivät kanadalaissentteristä supertähden.
Esposito asui maalin edessä ja teki suurimman osan maaleistaan tältä paikalta. Bruins-fanit rakastivat häntä ja tarrat "Jeesus pelastaa, Espo tekee maaleja paluukiekoista" olivat kaupungilla tuttu näky.
Kaudella 1975-76 Bruins-valmentaja Don Cherry kauppasi Espositon New York Rangersiin vaihdossa hyökkääjä Jean Ratelleen ja puolustaja Brad Parkiin. New York-Boston-kilpailu kävi 1970-luvun lopussa kuumimmillaan ja "Espo" ei ollut suurin Rangers-fani.
Kun Cherry kertoi Espositolle, että hänet on kaupattu, Espositon vastaus oli: "Jos kauppasit minut New Yorkiin, hyppään ulos ikkunasta. Cherryn tyly vastaus tähän oli: "Bobby (Orr), avaa tuo ikkuna lähtiessäsi ulos."
Broad Streetin kiusaajat ja Kukkasen johtamat Kanadalaiset
Philadelphia Flyersista tuli kaudella 1973-74 ensimmäinen laajennusjoukkue, joka onnistui voittamaan Stanley Cupin. Flyers oli selvittänyt tiensä pudotuspeleihin jo kahdella ensimmäisellä kaudellaan, mutta molemmilla kausilla St. Louis Blues oli parempi.
Flyers-kiekon isä ja omistaja Ed Snider, joka menehtyi keväällä 2016 83 vuoden iässä, muutti joukkueen rakennetta ja palkkasi uuden GM:n, Keith Allenin.
Bobby Clarke, Dave Schultz, Andre Dupont ja Bob Kelly muodostivat "Broad Street Bulliesin" ydinryhmän, joka juhli kahta peräkkäistä Stanley Cup -mestaruutta 1970-luvun puolivälissä. Flyers muutti NHL-kaukalot jääkiekon ja nyrkkeilykehien sekoitukseksi. Jokainen joukkue voittaa omalla tyylillään ja Flyers on tästä hyvä esimerkki.
Flyersin kaksi mestaruutta olivat valmentaja Fred Sheron käsialaa. Shero oli tullut kaupunkiin kaksi vuotta aikaisemmin, ja joukkue tunsi miehen pelisysteemin hyvin. Vuonna 1990 menehtynyt Shero tunnettiin hiljaisesta valmennustyylistään.
Mestarivalmentaja vältti huutamista pelaajilleen ja kommunikoi heidän kanssaan usein pukukoppiin jätettyjen käsinkirjoitettujen viestin välityksellä.
Tunnetuimman viestinsä Shero jakoi mestaruuskeväällä 1974. Flyersilla oli mahdollisuus voittaa seurahistorian ensimmäinen Stanley Cup finaalisarjan kuudennessa ottelussa ja Shero jätti oman viestinsä pukopin seinälle. "Voita tänään ja me kävelemme yhdessä iänkaikkisesti". Loppu on osa Philadelphian urheiluhistoriaa.
Shero valittiin Hockey Hall of Fameen syksyllä 2013.
Flyers selvitti tiensä kolmannen kerran peräkkäin Stanley Cup -finaaliin, mutta tällä kertaa oli uuden dynastian vuoro nostaa kannua. Montreal Canadiens oli jo pitkään seurannut Flyersin pelityylin kehitystä ja tehnyt tarvittavia muutoksia omaansa.
Canadiens oli valmis fyysiseen peliin, mutta joukkue keskittyi pääosin kiekon nopeaan siirtelyyn ja maalintekoon. Yksi joukkueen lahjakkaimmista maalintekijöistä oli Guy Lafleur. Sukunimensä mukaisesti Lafleur tunnettiin englanninkielisten kannattajien keskuudessa lempinimellä "kukka."
Lafleur oli tärkeä osa Canadiensin dynastiaa ja kanadalaishyökkääjä onnistui ampumaan 50 maalia kuudella eri kaudella.
Dryden on NHL-historian ensimmäinen maalivahti, joka on voittanut Stanley Cup -mestaruuden ennen Vuoden Tulokas -valintaa
Jos Lafleur oli tärkeä osa Canadiens-hyökkäystä, samaa voidaan sanoa Larry Robinsonista puolustuksen suhteen. 20 kautta liigassa pelannut Robinson oli mukana kaikissa Canadiensin (1976-79) mestaruusjoukkueissa.
Pelaajauransa jälkeen kanadalainen valmensi kahteen eri otteeseen New Jersey Devilsiä ja Los Angeles Kingsiä. Kaudella 1999-2000 Robinson johdatti Devilsin mestaruuteen asti.
Laajennusjoukkueiden aikakautta ei muisteta maalivahtien uroteoista. Maalikeskiarvot nousivat rajusti ja maalivahdit olivat usein melko voimattomia uusien superhyökkääjien käsittelyssä.
Canadiensin Ken Dryden onnistui kuitenkin kirjoittamaan nimensä historiankirjoihin hyvin lyhyellä NHL-urallaan (seitsemän kautta), kuusi kautta päättyi Stanley Cupin nostamiseen.
Dryden on NHL-historian ensimmäinen maalivahti, joka on voittanut Stanley Cup -mestaruuden ennen Vuoden Tulokas -valintaa. Boston Bruinsin ensimmäisen kierroksen varaus valittiin Hockey Hall of Fameen heti ensimmäisenä mahdollisena vuotena, syksyllä 1983. Peliuransa jälkeen Dryden on toiminut politiikassa ja kirjoittanut useita kirjoja.
Canadiens-dynastian maestrona toimi yksi liigan menestyneimmistä valmentajista, Scotty Bowman. St. Louis Bluesissa valmentajauransa aloittanut Bowman voitti yhteensä yhdeksän Stanley Cup -mestaruutta kolmen eri joukkueen peräsimessä.
Bowman palkattiin Canadiensin päävalmentajaksi ja tehtävää helpotti se, että mies osasi puhua molempia sekä englantia että ranskaa. Canadiens voitti Bowmanin alaisuudessa vähintään 45 runkosarjaottelua joka kaudella.
WHA yritti haastaa NHL:n asemaa, huonolla menestyksellä
1970-luvun alussa Pohjois-Amerikan jääkiekkokartalle ilmestyi uusi haastaja, WHA. World Hockey Association yritti saada jalansijaa sijoittamalla joukkueita Yhdysvaltojen ja Kanadan isoihin kaupunkeihin. Liiga houkutteli pelaajia NHL:stä isommilla palkoilla ja vapaammalla liikkumisella sarjan sisällä.
WHA:n ensimmäinen tähtipelaaja oli hyökkääjä Bobby Hull, joka siirtyi liigaan kymmenvuotisella, 2,75 miljoonan dollarin arvoisella sopimuksella.
WHA panosti myös erityisesti eurooppalaispelaajien palkkaamiseen. Ruotsin Anders Hedberg oli yksi ensimmäisistä eurooppalaispelaajista WHA:ssa. NHL:ssä ruotsalainenpelasi seitsemän kautta New York Rangersin paidassa, ja toimii nykyään joukkueen Euroopan kykyjenetsijänä.
WHA:n taru tuli päätökseensä kaudella 1979 ja suurin osa joukkueista liittyi NHL:ään. Moni legendaarinen NHL-pelaaja aloitti uransa WHA:n viimeisillä kausilla, josta he jatkoivat matkaansa NHL-jäille.
Canadiensin dynastia tuli päätökseensä 1979-80, jolloin NHL:n valtaistuin siirtyi pitkästä aikaa New Yorkiin. Kaudella 1972-73 liigaan liittynyt New York Islanders ja valmentaja Al Arbour hallitsivat NHL-kaukaloita seuraavan neljän kauden ajan.
Islanders-dynastia henkilöityi kahteen supertähteen, jotka olivat elintärkeitä osia joukkueen menestystarinassa. Puolustaja Denis Potvin oli mukana voittamassa kaikkia neljää mestaruutta ja hänestä tuli liigan ensimmäinen puolustaja, joka saavutti urallaan 1000 pisteen rajapyykin.
Potvin on ainoa pelaaja Islanders-legenda Bryan Trottierin ohella, joka on pelannut yli 1000 ottelua Islanders-paidassa. Potvin ei kuulu paikallisvastustaja New York Rangersin fanien suosikkipelaajiin. Helmikuussa 1979 Potvin mursi Rangers-hyökkääjä Ulf Nilssonin nilkan kyseenalaisella taklauksella.
Rangers-fanit muistivat miestä "Potvin sucks" -huudoilla joka kerta, kun kanadalainen koski kiekkoon. Perinne on edelleen hengissä ja huuto kuullaan edelleen useamman kerran New Yorkin paikallisotteluissa.
Potvin vastasi Islanders-puolustuksen tehopisteistä, hyökkäyksen supertähtenä toimi Mike Bossy. Montrealissa syntynyt Bossy on yksi NHL-historian luontaisimmista maalintekijöistä. Bossy iski 20-vuotiaana avauskaudellaan 53 maalia. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille, mitä oli luvassa tulevina vuosina.
Bossy iski yli 60 maalia peräti viidellä kaudella ja aikakautensa maalitykillä on yhtä paljon yli 50 maalin kausia kuin Wayne Gretzkyllä (yhdeksän).
"Potvin sucks" -perinne on edelleen hengissä ja huuto kuullaan edelleen useamman kerran New Yorkin paikallisotteluissa.
Uransa loppupuolella Bossylle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä kotijoukkue Canadiensiin, mutta kanadalainen kieltäytyi kunniasta ja lopetti uransa Islandersin kanssa.
Gretzkyn Oilers ja Marion Penguins
NHL:n laajennusaikakauteen mahtui vielä kaksi dynastiaa. Ensimmäisestä vastasi Edmonton Oilers, joka voitti Stanley Cupin viidesti seitsemän kauden aikana. Kaikkien aikojen NHL-pelaaja Gretzky muutti peliesityksillään liigan historian ikuisiksi ajoiksi.
"The Great Onen" ennätykset säilyvät historiankirjoissa erittäin pitkään, ellei ikuisesti. Gretzky iski neljällä kaudella yli 200 tehopistettä ja kaudella 1981-82 järkyttävät 92 maalia.
Gretzky muodosti Jari Kurrin kanssa yhden koko liigan pelätyimmistä hyökkääjäpareista. Kurri pelasi NHL-uransa aikana viidessä eri joukkueessa, mutta kaikki viisi Stanley Cup -mestaruuttaan suomalainen voitti juuri Oilersin paidassa. Kurrista tuli ensimmäinen suomalainen NHL-pelaaja, joka valittiin Hockey Hall of Fameen − syksyllä 2001.
NHL:n kolmas 25-vuotisjakso päättyi Pittsburgh Penguinsin kahteen peräkkäiseen mestaruuteen. Penguinsin mestaruudet henkilöityivät pitkälti kahteen tähtihyökkääjään, Mario Lemieux'hun ja Jaromir Jagriin. Montrealista kotoisin oleva Lemieux nousi NHL-kokoonpanoon vain 19-vuotiaana ja nuorukainen iski jo avauskaudellaan 100 tehopistettä.
Kaudella 1988-89, "Super Mario" ampui runkosarjassa 85 maalia, mikä on NHL-historian neljänneksi eniten. Lemieux'n edeltä löytyvät vain Gretzky (92,87) ja Brett Hull (86).
Lemieux'n ura oli valitettavan täynnä loukkaantumisia ja tähtisentteri oli pitkään sivussa kaukaloista kaudella 1992-1993 imusolmukesyövän takia. Kanadalaisen ura jatkui kuitenkin aina kauteen 2005-06 asti ja pelaajauransa jälkeen Lemieux on kunnostautunut Penguinsin omistajana hyvällä menestyksellä.
Jaromir Jagrin käsittämättömän pitkä NHL-ura (27 kautta tähän mennessä) lähti käyntiin Pittsburghista. Jagrin kielitaito oli 1990-luvun alussa vielä melko vajaa, mutta se ei haitannut miehen otteita jäällä.
Tšekkiläinen iski kuudennella kaudellaan 149 tehopistettä. Jagrin NHL-ura oli vasta alkuvaiheissaan, miehestä riittäisi puhuttavaa NHL:n tuoreimmalla aikakaudella.
