Tehdäänpä ensin pelaajat tutiksi. Puolustuksessa joukkueella on vain yksi kokenut pelaaja, kapteeni Marc Moro. Muuten rypäs on lahjakas, mutta kovin nuori. Carlo Colaiacovo on ykköslahjakkuus. Itseltään paljon vaativa Carlo on suurennuslasin alla.
Ominaisuuksiltaan hieman tasapaksu Brendan Bell lähtee toiseen AHL-kauteensa parantamaan kolhiintunutta itseluottamustaan. Regan Kellyllä on sopimuksen umpeutuessa edessä ratkaisun kausi.
Ian White on joillekin tuttu Kanadan nuorten MM-kisajoukkueen tähtenä toissa vuodelta, pienikokoisella taiturilla on edessä ensimmäinen kokonainen AHL-kausi. Jay Harrison on jo kokeneempi. Hänkin on entinen nuorten MM-pelaaja.
Andy Wozniewski on harmaakarhun kokoinen yliopistopakki, joka on tekemässä hieman odottamatonta läpimurtoa. Tyson Marsh yrittää hankkia peliminuutteja taistelemalla viimeiseen asti. Ison Dominic D’Amourin kehitystä on myös syytä seurata.
Tellqvistillä edessä kasvun kausi
Maalivahdeista Mikael Tellqvist on selkeä ykkönen. Häntä kirittää Jean-Francois Racine, joka on saanut kehittyä hyväksi CHL-vahdiksi rauhassa. Nyt AHL tuo eteen uudet haasteet.
Todd Ford jäi viime kaudella Justin Poggen varjoon juniorijoukkueessaan. Toronto huomasi Poggen ja varasi tämän kesän ykkösdraftinaan. Miten se on vaikuttanut Fordin itseluottamukseen? Frederic Cloutier on entinen ECHL:n vuoden tulokas, joka on nykyisin mukana Toronton organisaatiossa.
Ling näyttää mallia taisteluun, Stajan suurin tähti
Hyökkäyksestä kokemusta edustavat AHL-tähdet ja veteraanit David Ling, Jason MacDonald ja Toronton paidassa viime kaudella riehunut Nathan Perrott. Kolmikkoa yhdistää kova tahto, joten esimerkkiä veteraanit ainakin antavat.
Viime kauden veteraanit Aaron Gavey ja Josh Holden ovat muualla. Ainakin Holdenin vaihtumisen Lingiin pitäisi parantaa asennetta. Myös Brad Leeb edustaa kokemusta, mutta alkukauden näyttöjen perusteella nuoremmat ja nälkäisemmät syövät Leebin.
Hyökkäyksen mielenkiintoisin trio on Matt Stajan, Jeremy Williams ja Kyle Wellwood. Stajan on jo NHL-näyttönsäkin antanut. Entinen WHL-tähti ja pistelinko Williams on varsinainen jokeri, joka sekoittanee niitä päitä, jotka eivät vielä erota edes Jason ja Justin Williamsia toisistaan. Wellwood on taitopelaaja, joka yllätti skeptikot viime kaudella olemalla Leafsien poisitiivisimpia yllättäjiä.
Ei kannata myöskään unohtaa Nathan Barrettia, josta voi tulla AHL-tasolle vielä melkoinen tekijä. Myös monella muulla Leafs-hyökkääjällä on mielenkiintoinen tausta. Nimet Scott May, Ben Ondrus, tosi-tv-tähti Matt Hubbauer jne. ovat oikeastaan kaikki melkoisia riskejä, mutta eiköhän joku heistä onnistu.
Eivätköhän nämä nimet tule kauden mittaan tutuiksi. Edessä on vaativa kausi valmentaja Doug Sheddenin johdolla. Toivottavasti Leafsit antavat kuitenkin kunnon jäähyväiset Newfoundlandille.
Alku ei ollut kovin innostava kuitenkaan. Maple Leafs hävisi kolmen peräkkäisinä päivinä pelatun pelin putken.
15. 10. St. John's Syracusesessa
Ensimmäisessä pelissä oli vastassa Columbuksen farmiseura Syracuse Crunch. Pelissä oli kiihkoa, ja suurin osa ottelusta menikin erikoistilannepelaamiseen. Jo parin minuutin kohdalla Tyson Marsh hankki itselleen nimeä ottamalla 17 minuuttia jäähyjä, eikä ilta siitä rauhoittunut.
Maailman objektiivisimpien fanien, eli torontolaisten, mielestä radiosta nähtynä Leafs vei peliä. Valitettavasti vastapuolella maalivahti Pascal Leclaire pelasi täydellisen pelin. Ensimmäisen erän jäähysuman jälkeen maalintekoon päästiin toisessa erässä, kun Syracuse iski kaksi maalia minuuttiin. Alexander Svitov ja Mark Hartigan, nimimiehet siis, tekivät osumat. Kolmannessa erässä Mikael Tellqvist yllätettiin kolmannen kerran 2-1-läpiajon päätteeksi. Maali merkittiin Brad Moranille.
Toronton pakeista rookie Ian White ja ”valmis” Brendan Bell olivat kaksi astetta pakkasella. Jay Harrison jäi miinukselle yhden maalin, Carlo Colaiacovo selvisi nollilla. Tyson Marshin näytöt jo kerrottiinkin. Andy Wozniewski, isokokoinen 24-vuotias tulokaspakki selvisi nollilla.
Hyökkääjistä jäällä olivat senttereistä kohuttu Jeremy Williams, Scott May, Matt Stajan sekä Kyle Wellwood, oikeat laidat David Ling, Jason MacDonald, Nathan Perrott ja Brad Leeb ja vasemmalla Nathan Barrett, Harold Druken ja Clarke Wilm. Wilm ja Leeb ampuivat neljä kertaa. Leeb jäi kaksi maalia pakkaselle.
16. 10. St. John’s Portlandissa
Washingtonin farmijoukkue Portland avasi kautensa Leafsien ollessa keskellä kolmen pelin vieraskiertuetta. Vahva Pirates-ryhmä kuritti odotetusti Leafsia. Jälleen kerran toinen erä oli ratkaiseva, sillä Portland upotti kolme osumaa Tellqvistin selän taakse. Juhlat aloitti Steve Eminger ylivoimalla. Kun taustatyön osumalle tekivät Boyd Gordon ja Shaone Morrison, niin voi vain todeta, että tähtipelaajat olivat asialla.
Pari minuuttia myöhemmin Leafs oli taas alivoimalla ja päästi Tomas Fleischmannin ja Jakub Klepisin läpiajoon. Ei näin! Nuoret supersankarit rankoivat Tellania Klepisin pistäessä sisään Fleichmannin nappisyötön. Piratesin lahjakkuuksien viisiminuuttisen päätti Brooks Laich, jonka maalin takaa löytyvät nimet Jared Aulin ja Graham Mink. Leafsien kauden avausosuman iski toisen erän lopulla David Ling taidokkaalla veivillä.
Toisessa erässä Leafsilla oli neljä ylivoimaa, maalia ei saatu aikaan. Tilasto pelin jälkeen kaudelta 0/17… Neljännen Pirates-maalin iski tyhjiin jälleen yksi NHL-kokemusta omaava pelaaja, Trent Whitfield, Morrisonin saadessa syöttöpisteen.
Regan Kelly oli tullut Brendan Bellin tilalle puolustukseen. Oikea laita Ben Ondrus ja vasemman laidan menijä Robb Palahnuk olivat myös kokoonpanossa. Scott May ja Jeremy Williams olivat pois. Kokeneet Druken ja Leeb keräsivät kaksi miinusta mieheen. Leebin luku tässä vaiheessa -4. Ling ampui viisi kertaa, Wellwood ja Perrott kolmesti.
Fanien mukaan radiosta nähtynä Tellqvist oli hyvä. Hyökkääjät Ling ja Wellwood sekä pakeista vaikeimmin kirjoitettavat eli Colaiacovo ja Wozniewski olivat parhaat.
17. 10. St. John's Portlandissa
Täydellinen tyrmäys! Enimmäinen erä 5-1! Reilu minuutti pelattu ja Shaone Morrisonn jatkaa Leafs-kuritusta tinttamalla Klepisin syötön sisään. Myöhemmin ylivoimalla 2-0-maalin tekee Graham Mink. Nathan Barrett vastasi Minkin maalin jälkeen yllättämällä Maxim Ouellettin, mutta sitten Cap.. anteeksi Pirates meni menojaan. Mink, Aulin ja Laich jatkoivat pistetehtailuaan iskemällä maalit mieheen. Sellainen kauden avaus maalivahti Jean-Francois Racinelle, kiitos kovasti. Racine tuurasi Tellqvistiä, joka oli loukannut itseään edellisessä pelissä.
Toisessa eräsäs Nathan Perrott nostatti toiveita kavennusmaalilla. Leafs vei muutenkin erää miten tahtoi –laukausten mukaan. David Ling toi kolmannessa erässä Leafsit jo kahden maalin päähän, peliaikaa jäljellä pari minuuttia. Maali syntyi ylivoimalla! Kun vastustaja ottaa keskimäärin yhdeksän jäähyä per peli, niin maaleja pitääkin tehdä vähintään tällä tahdilla… Lopuksi Racine otettiin maaliltaan ja Matt Stajan avasi maalitilinsä kaventamalla pelin 5-4.
Torjunnat: Racine 19, Ouellett 35. Perrott, Barrett ja Ling kasasivat tehot 1+1. Kokoonpanoon palannut Williams hankki ensimmäisen Leafs-pisteensä. Bell oli palannut takalinjoille, poissa oli Colaiacovo, joka palaa kokoonpanoon seuraavassa pelissä. Lonkka oli Carlon poissaolon syy. Pelikiellosta peliin palasi kokenut kapteeni Marc Moro. Marsh oli saanut tehdä tilaa. Hyökkääjistä Palahnuk oli jälleen sivussa, samoin surkeasti avannut Leeb. May palasi Williamsin ohella.
Pakeista Ian White ampui viidesti ja jäi kaksi maalia plussalle. Samat plussat veljeksille Barrett ja Perrott. Stajan sai kaksi miinusta. Plussaa mies saa kuudesta vedosta. MacDonald ampui kahdeksan vetoa, Ling seitsemän.
Barrett, Perrott, Wozniewski ja White olivat pelin jälkeen kehutut. Ling ei ole pelin jälkeen pystynyt harjoittelemaan. Sheddenin mukaan Ling on ollut joukkueen paras pelaaja. Edessä on nyt kotiputki. Jäähyväiskauden avauksesta odotetaan kansanjuhlaa.