Tästä aikuisten miesten tarkkaan seuratusta pojasta olisi pakko saada joukkueelle tulevaisuuden runkopelaaja. Ja ellei pojasta saada tulevaisuuden pelaajaa, joukkueen scouttiosasto on epäonnistunut työssään. Ei ole kuitenkaan
helppoa nähdä pojan tulevaisuutta maailman kovimmassa kiekkosarjassa. Historia tuntee lukuisia tapauksia, joissa hehkutettu lupaus on päätynyt alasarjojen pelaajaksi. Toisaalta moni poikavuosina lahjattomampi poika on löytänyt kovan työn kautta paikkansa NHL:ssä.
Mutta vaikka NHL Entry Draftia ollaan usein kutsuttu tietynlaisiksi arpajaisiksi, tämä käsitys on kaukana totuudesta. Arpajaiset ja kaikenlaiset arvonnat kun ovat pelkkää puhdasta onnea. Lahjakkuuden löytäminen useiden
satojen junioripoikien joukosta vaatii jo paljon enemmän. Ennen kaikkea se vaatii työtä ja kokenutta silmää löytää lahjakkuudet. Ei ole sattumaa, että tietyt joukkueet löytävät lupauksia vuodesta toiseen, vaikka varaavat kaukaa
Draft listojen kärjen takaa.
Entä mikä erottaa normaalin lahjakkuuden ja tulevaisuuden NHL-pelaajan lahjakkuuden toisistaan. Canucksin Draft toiminnasta vastaavan kokeneen Ron Delormen mukaan nuoren kyvyn pitäisi tietysti osata pelata, mutta yhtä tärkeää on pojan persoonallisuus;
"Sinä näet tiettyä kiinnostavaa pelaajaa monta kertaa ja yrität hankkia hänestä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Tässä pitkässä pelaajatarkkailussa pelaajan henkiset ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä, yhtä tärkeitä kuin taidot pelata."
"Haluat jonkun, joka olisi laadukas pelaaja, mutta myös henkisiltä ominaisuuksiltaan esimerkillinen. Näiden ominaisuuksien löytyminen on kuitenkin osittain salatiedettä, kun puhutaan 18-vuotiaista pelaajista. Tulet tekemään virheitä. Tulet varaamaan pelaajia, jotka eivät koskaan lyö itseään läpi. Ja tulet varaamaan pelaajia, joiden et usko lyövän läpi, mutta jotka kuitenkin lyövät läpi."
Lahjakkaiden pelaajien metsästyksessä jokainen joukkue yrittää tietysti karsia kaikki virheet pois ja saada pojasta niin totuudenmukaisen kuvan kuin vain mahdollista. Scoutit matkustavat ympäri Pohjois-Amerikkaa ja kaikissa
jääkiekkoa pelaavissa maissa Euroopassa. Ensimmäinen iso turnaus vuosittain varattavien pelaajien keskuudessa pelataan elokuussa ja nuorten kykyjen viimeinen mahdollisuus vaikuttaa varausnumeroon käydään juuri ennen varaustilaisuutta, jolloin pelaajia testataan mm. joukkueiden omissa haastatteluissa ja kuntotesteissä. Tähän väliin mahtuvat kaikenlaiset maaottelut, harjoitusmaaottelut, nuorten MM-kisat ja tietenkin pelaajien seurajoukkueiden ottelut.
Canucksin scouttaus ympäri maailmaa
Vancouverin kykyjenetsinnän johtajaa, 50-vuotiasta Ron Delormea kutsuttiin hänen yhdeksänvuotisen pelaaja-uransa aikana "chiefiksi", joten siinä mielessä nykyinen titteli sopii hänelle hyvin. Delorme on toiminut Canucksin kykyjenetsinnästä vastaavana "chieffina" vuodesta 2000 ja pelaajatarkkailijan tehtäviä Delorme on hoitanut yhteensä 18 vuotta. Delorme asuu Vancouverissa, jossa hän aikanaan myös pelasi ja jossa hän seuraa tiiviisti tänä päivänä mm. WHL-kiekkoa. Delorme siirtyi Vancouverin kykyjenetsinnän johtajaksi pitkään vastaavassa tehtavässä työskennelleen Mike Pennyn seuraajaksi.
Delormen lisäksi Vancouverin scouttisysteemissä työskentelevät entinen Canucksin tähtihyökkääjä ja farmijoukkueen monivuotinen valmentaja Stan Smyl ( pelaajakehityksestä vastaava "Director of Player Development" ), Barry Dean ( länsi-kanada ja WHL ), Tim Lenardon ( WHL ), Jim Eagle ( WHL ) Mario Marois ja Lucien DeBlois ( Quebec ), Ken Slater ( itäinen Ontario ), Jack McMorrow ( läntinen Ontario ), Jack McCartan ja Gary Lupul ( USA ), Thomas Gradin ( Ruotsi ja Eurooppa ) sekä Sergei Chibisov ( Venäjä ja Itä-Eurooppa ). Jonathan Wall, joka työskentelee kotihallista GM Placesta käsin, on tiedottamiseen erikoistunut pelaajatarkkailija. Näin voidaan sanoa, että organisaatiolla on koko jääkiekkoa pelaava maailma suhteellisen hyvin hallussa. Päävastuun näistä kaikista kantaa kuitenkin manageri Nonisin ohella pääscoutti Delorme. Mikäli joukkue epäonnistuu varauksissaan, suuren yleisön katseet kohdistuvat häneen.
Delormea pidetään yleisesti yhtenä parhaista draft-miehistä koko busineksessa. Hänen pitkäaikainen kokemuksensa sekä pelaajana, että scouttina on antanut hänelle hyvän silmän löytää nuoria kykyjä. Niiden kuuden kauden aikana, joiden aikana Delorme on vastannut joukkueen scouttitoiminnasta, Canucks on varannut Delormen johdolla fyysisen puolustajan Kevin Bieksan numerolla 151 (2001), maaleja iskevän Jason Kingin numerolla (212/01), fyysisen puolustajan Nathan McIverin (254/03), kaksi lahjakasta maalivahtia, Alexander VIncentin (114/05) ja Julien Ellisin (189/04), lupaavan energiahyökkääjän Mike Brownin (159/04), lupaavan kiekollisen puolustajan Alexander Edlerin (91/04), tanskalais-lupauksen Jannik Hansenin (287/04) sekä laadukkaat ensimmäisen kierroksen varaukset R.J Umbergerin (2001), Ryan Keslerin (2003), Cory Schneiderin (2004) ja Luc Bourdonin (2005). Toki Delormen aikakaudelta löytyy myös pettymyksiä, kuten toisen kierroksen varaukset Denis Grot (55/02) ja Marc-Andre Bernier (60/03), mutta Canucks on varannut paljon hyviä pelaajia kaukana draftin kärjestä.
"Minä olen vastuussa kaikista meidän kykyjenetsijöistä, minne he menevät ja ja mitä heidän pitäisi tarkkailla. Jokaisella scoutilla on omat alueensa ja he aloittavat kauden aina omilta paikoiltaan. Draftin suunnitteleminen on pitkäjänteistä ja tarkkaa työtä. Haluat erilliset aikajaksot, joiden sisällä voit verrata pelaajia sen mukaan, kuinka paljon he ovat kehittyneet. Et halua katsoa pelaajaa vain 18-vuotiaana ja saada vain yhdeltä kaudelta tietoa pelaajasta. Mutta luonnollisesti suurin mielenkiinto kohdistuu vain yhteen kauteen ("draft-kauteen"), koska rankkaat pelaajan tuolloin ja lopulta mahdollisesti valitset hänet.", Delorme kertoi Vancouver Sunissa vuonna 2002.
Scoutit täyttävät raportin jokaisesta pelistä jonka he näkevät ja joistakin pelaajista aikaisimmat raportit ovat parin vuoden takaa. Esimerkiksi vuonna 2002 kolmosvarauksena varatusta Jay Bouwmeesterista löytyi kolme - neljä vuotta ennen hänen draftiaan olevia raportteja. Sama juttu Rick Nashista, joka meni "Bouwmeesterin draftissa" ensimmäisenä. Etenkin kärkipään pelaajista löytyy siis harvoin mitään salaisuuksia. Suurimmat erot hyvien kykyjenetsintä-organisaatioiden ja vähemmän hyvien organisaatioiden välillä tulevatkin esiin muista varauksista, kuin kärkivarauksista. Hyvät kykyjenetsintä-organisaatiot löytävät lahjakkuuksia kauempaa kärjen takana.
Miten Canucksin scouttitoiminta pyörii?
Yleensä scoutti saapuu pelipaikalle tunti tai pari ennen ottelun alkua. Hän tarkastaa ottelussa huilaamaan laitetut pelaajat, toivoen tietysti samalla, että pelaaja jota hän saapui katsomaan, ei ole loukkaantunut, sairaana tai vielä pahempaa, että hän ei ole sivussa kurinpidollisista syistä. Hän tarkastaa joukkueiden kokoonpanot ja merkitsee ylös, onko pelaaja varattavissa tänä vuonna, ensi kaudella vai onko hänet jo mahdollisesti varattu, kenen toimesta ja mikäli on varattu, onko hänellä sopimus kunnossa, vai onko hän tulossa vapaaksi agentiksi. Tämän jälkeen scoutti katsoo joukkueiden peliä edeltävät lämmittelyt.
Alkulämmittelyn seuraaminen on erittäin tärkeää kauden alussa kun scoutti katsoo mahdollisesti ensimmäisen kerran tiettyä pelaajaa. Hän näkee, kuinka iso pelaaja on ja onko tämä yhtä iso kuin on merkitty. Samalla scoutti näkee hyvin
myös pelaajien luistelutekniikan ja laukauksen. Mikäli pelaaja pelaa ensimmäistä vuottaan esimerkiksi pääjuniorisarjassa, hän ei välttämättä pelaa itse pelissä paljoa. Tästäkin johtuen alkulämmittelyn seuraaminen on tärkeää.
Scouteilla on käytössä pelaajatarkkailuun tarkoitettu kirja, jonne merkitään pelaajista kaikki mahdollinen - luistelu, laukaus, syöttäminen, pelisilmä, työetiikka ym. Scoutit merkitsevät kirjaansa jokaisen pelin jälkeen pelaajien eri ominaisuudet arvosanoin ( 1-10 ) ja samassa kirjassa on myös kohta yksityiskommenteille, kuten pienille asioille jotka tekevät ison eron pelaajan A ja pelaajan B välille.
Scoutit pyrkivät katsomaan pelaajista myös sen ketä vastaan nämä pelaavat, millaisissa tilanteissa valmentajat käyttävät häntä, pelaako pelaaja esimerkiksi erikoistilanteissa, pelien lopuissa jne. Samoin he tarkastelevat pelaajan "kehonkieltä"; miten hän luistelee vaihtoon, miten hän istuu vaihtopenkille, kuinka hän tukee joukkuekavereitaan kesken pelin, onko pelaaja verbaalinen, tukeeko hän muulla tavoin vai onko hän tukematta ja onko hän pahimmassa tapauksessa omilleen negatiivista palautetta liian usein antava pelaaja.
Kokonaisuudessa scoutit merkitsevät kirjaansa paljon sellaista, mitä tavallinen katsoja ei kentällä huomaa. Kun peli on ohi, kykyjenetsijä tekee pelaajasta raportin joukkueen tiedottamisesta vastaavalle hankilölle, joka Canucksin tapauksessa on Jonathan Wall. Raporttiin merkitään pelaajan eri osa-alueiden arvosanat numeroin ja erikoiskommentit, kuten 'tämä pelaaja ei tule koskaan pelaamaan NHL:ssä', 'tällä pelaajalla on mahdollisuus pelata' tai 'huomasin pelaajassa seuraavanlaisia hyviä taitoja…'
Kun pääscoutti tai joku toinen scoutti tarkastelee pelaajaa, joka on merkitty joukkueen tietokantoihin, hän ottaa pelaajan edelliset tiedot esiin ja katsoo, kuinka paljon ne vastaavat omia näkemyksiä. Useinhan voi käydä niin, että pelaajasta tulee joitakin uusia ominaisuuksia esiin tai joku toinen scoutti ei ole huomannut kaikkea ja listoihin tulee päivityksiä.
Canucksin pelaajatarkkailu tapahtuu siten, että ensimmäisten kolmen kuukauden aikana kauden alusta jokainen scoutti matkustaa mahdollisimman paljon omalla alueellaan ja antaa paitsi raportteja tiedottamisesta vastaavalle Wallille, myös merkitsee ylös, onko pelaaja A-, B- vai C-luokkaa. Marraskuun lopussa Delormella on käytössä lista, johon pelaajien arvo ollaan merkitty kirjaimin. Listasta näkyy, onko pelaaja "A-tyypin" 'pakko seurata' luokkaa vai jotakin muuta. Kun scoutit tekevät tarkkailumatkoja omien alueidensa ulkopuolelle, he katsovat aina ensin näitä "A-luokan" pelaajia. Delorme ja Barry Dean ovat Canucksin tapauksessa eniten matkustavia scoutteja, joskin 69-vuotias Ken Slater nähdään usein Pohjois-Ontariossa ja Marois Bostonin alueella. Yhtä pelaajaa kohden pyritään saamaan ainakin viisi tai kuusi tarkkailupeliä, joskus enemmän.
Tammikuun puolenvälin ja tammikuun lopun välisenä aikana joukkueen scoutit ovat nähneet pelaajilta riittävästi pelejä tehdäkseen ensimmäisen listansa. Canucksin pohjoisamerikan draft-ryhmä kokoontuu Vancouverissa tammikuun lopussa 3-4 päiväksi yhteen ja miettii ensimmäistä listaa, johon tulee pelkästään Pohjois-Amerikassa pelaavia pelaajia. Scoutit nostavat esiin pelaajia, joista he pitävät. Koska yhteen draftiin on saatavissa satoja pelaajia, ensimmäinen lista on vain 90 pelaajan mittainen. Delorme kertoi Vancouver Sunissa ( 29.6.2001 ), että usein nämä tapaamiset voivat olla melko kiivaita, koska jokaisella on omat suosikkinsa ja jokainen on tehnyt näiden tarkkailun eteen paljon töitä.
Euroopassa Gradin ja Chibisov ovat myös kiertäneet paljon ympäriinsä Eurooppaan ja luokitelleet europelaajat tammikuun loppuun mennessä niin ikään A-, B- tai C-ryhmiin. Delorme, Smyl ja Nonis matkustavat Eurooppaan kauden jälkimmäisellä puoliskolla ja tapaavat Euroopan kykyjenetsinnästä vastaavan Gradinin. Hän antaa näiden käyttöön oman kirjaimin merkityn listansa, korostaen
A- ja B-tarkkailtavia. Canucksin scouttiryhmä katsoo Gradinin korkeimmalle arvostamat pelaajat vielä läpi, pitää yhteisen kokoontumisen ja yrittää suhteuttaa eurooppalaiset pelaajat pohjoisamerikkalaisten pelaajien kesken.
Euroopassa pelataan nuorten kiekkoturnauksia joka vuosi ja myös näihin Canucksin scouttiosaston johtomiehet Nonis, Delorme, Smyl, Gradin ja Chibisov osallistuvat. Näiden turnausten yhteydessä pidetään samalla yhteinen
kokoontuminen, jossa mietitään turnauksien onnistuneita ja pettäneitä pelaajia, laaditaan pelaajista yhteenveto ja täydennetään aikaisempia raportteja. Nämä turnaukset ovat samalla viimeisiä näyttöpaikkoja monelle eurooppalaiselle
pelaajalle, koska joukkueiden pääscoutti ei välttämättä näe näitä pelaajia enää tämän jälkeen, elleivät nämä pelaa kevään miesten MM-kisoissa.
Pelaajatarkkailujen viimeinen näyttöpaikka on Memorial Cup ja Canucksin scouttiryhmä kokoontuu tämän jälkeen aina vuosittain vaihtuvassa draftin järjestävässä kaupungissa. On aika koota viimeinen draft-lista, johon mahtuu yleensä viisi kierrosta ja noin 150 pelaajaa. Kaikki mahdollinen informaatio pohjoisamerikkalaisista ja eurooppalaisista pelaajista käydään tarkasti läpi ja scoutit miettivät vielä kerran järjestystä. Kaksi viikkoa tämän jälkeen ryhmä siirtyy Torontoon, jossa korkeimmalle rankatut prospectit testataan haastatteluin ja erilaisin fyysisin testein. Tulkkien apu nousee korvaamattomaksi, kun etenkin itäeurooppalaiset pelaajat eivät useinkaan puhu englantia.
"Me teemme niin paljon tarkkailutöitä joka vuosi kuin vain mahdollista, mutta kaikkea emme saa selville. Suurimmat avoimet kysymykset tiivistyvät usein kentän ulkopuolisiin asioihin. Tämän vuoksi annamme pelaajille oman mahdollisuuden kertoa mahdollisista kentän ulkopuolisista ongelmista esimerkiksi huumeiden tai lain kanssa. Mikäli he ovat tehneet virheen kerran, tämä ei vielä merkitse maailmanloppua. Mikäli haastattelemamme pelaaja on erittäin hyvä kiekkoilija ja numeroin pelaaja on saanut vaikka yhdeksikön monella osa-alueella, mutta hänellä on pieniä kentän ulkopuolisia ongelmia, me saamme ehkä yhdessä ongelmat korjattua", Delorme kertoi Vancouver Sunissa 2002.
Kesäkuussa scoutit yrittävät haastatella niin montaa pelaajaa kuin vain ehtivät. Joskus haastattelut nostavat tietyt pelaajat suurempaan arvoon kuin näiden pelillinen panos voisi olettaa. Näin kävi Canucksin kohdalla aikanaan mm. venäläispakki Denis Grotille, jonka pelillinen arvo ei välttämättä toiselle kierrokselle olisi riittänyt, mutta Canucks varasi viimeisen päälle joukkuepelaajana tunnetun Grotin toisella kierroksella 2002. Joukkueen toiveena oli tietysti pelaajan kehittyminen taidoiltaan NHL-tasolle ja jos tämä olisi onnistunut, Grotista olisi ollut joukkueelle paljon suurempi arvo kuin pelkästään kentällä voisi nähdä.
Itse Draft-päivänä jokaisen joukkueen listat ovat viimeistään selvillä. Scouttien pitkä ja työntäyteinen vuosi on takana ja päivä on vuodessa ainoa hetki, jolloin nämä voivat paistatella päivää kirkkaimpien valojen loisteessa. Draft-päivänä käydään vielä kiivaita siirtoneuvotteluja, jotka vievät usein scouttien listalta pohjan pois. Joku tietty pelaaja voi olla joukkueen suosikki, mutta jos tulee hyvä tarjous, hänen varaamismahdollisuutensa katoaa hetkessä.
Canucksin entinen manageri, kokenut kiekkomies Brian Burke arvosti kykyjenetsijöidensä työtä erittäin paljon ja hän tiivisti asian hyvin sanoessaan Vancouver Provincessa vuonna 2001; "Mielestäni on tyypillistä, että scouttien työtä katsotaan vähättelevästi, mutta scouttien työ on korvaamatonta. He tekevät erinomaista työtä hyvin pienellä palkkiolla. On erittäin kova työ ajaa autoa illasta iltaan Swift Currentista Lethbridgeen keskellä yötä ja lumisateessa. He tekevät pyyteetöntä työtä vuodessa 363 päivää kahta päivää varten (nykyisin 364 päivää yhtä päivää varten).
Mike Penny loi nykyjoukkueen pohjan
Canucksin Draft-toiminnan pääpomona hääri pitkään Mike Penny. Nykyisin Torontossa työskentelevä Penny oli Vancouver Canucksin palkkalistoilla 20 vuotta ja näiden vuosien aikana Penny matkusti lukemattoman määrän kilometrejä, työskenteli monen ihmisen kanssa ja teki päätöksen monessa asiassa, jotka veivät Vancouverin joukkueen lopulta vuonna 1994 Stanley Cupin finaaleihin. Pennyn selkeästi paras löytö oli Pavel Buren nappaaminen viidennellä kierroksella vuonna 1989.
Päätöksen Buren varaamisesta teki silloinen manageri Pat Quinn, mutta ansio tästä menee Pennylle, joka taivutti Quinnin varaamaan Buren. Quinn ei edes tiennyt Buren olevan varattavissa, kuten eivät useimmat muutkaan joukkueet.
Silloin NHL:ssä oli kuitenkin sääntö, jonka mukaan 18-vuotiaita sai varata kolmannen kierroksen jälkeen, mikäli nämä täyttivät muutaman spesiaalikriteerin kuten 11 peliä miesten sarjassa. Bure oli pelannut virallisten
ottelupöytäkirjojen mukaan nämä tarvittavat ottelut miesten kanssa ja vaikka moni joukkue nosti metelin Canucksin varauksesta, NHL:n presidentin John Zieglerin oli pakko hyväksyä Buren varaus. Pennyn löytö Bure iski itsensä yhdeksi aikakautensa mielenkiintoisimmista ja näkyvimmistä pelaajista.
"You're always going to have disappoinments at the draft and some of the guys never turn out as well as you thought they would. Then, with others, you get lucky. We got lucky with Pavel. Some people will tell you he wasn't eligible
but everybody had a chance to pick this guy in the first three rounds and no one did. We believed we were right and we took him and we were right. So they should stop complaining." Penny kertoi Buren draftaamisen jälkeen.
Bure ja Cam Neely olivat Canucksin parhaat löydöt ja pelaajat, joista Penny muistetaan. Ennen kaikkea Pennyn aikana joukkue oli hyvä löytämään keskivaiheilla draftia pelaajia, jotka iskivät itsensä myöhemmin NHL:ään.
Nykyjoukkueen pelaajista Matt Cooke ja Brent Sopel olivat varausnumeroltaan molemmat sijalla 144 ja muita onnistuneita löytöjä ykköskierroksen ulkopuolelta olivat mm. Doug Lidster ( 1980, 133 varaus ), Dave Lowry ( 1983, 114 ), Igor Larionov ( 1985, 214 ), Garry Valk ( 1987, 108 ), Gino Odjick ( 1990, 86 ), Jassen Cullimore ( 1991, 29 ), Michael Peca ( 1992, 40 ), Adrian Aucoin ( 1992, 117 ), Scott Walker ( 1993, 124 ), Tyson Nash ( 1994, 247 ), Dave Scatchard ( 1994, 42 ), Peter Schaefer ( 1995, 66 ), Jarkko Ruutu ( 1998, 68 ) ja Brandon Reid ( 2000, 208 ).
Mutta kaikki Pennyn varaukset eivät suinkaan olleet onnistuneita. Itse asiassa pahin musta aukko koko Canucksin draft historiassa ajoittui 1980-luvun lopulle kun Penny orkestroi joukkueen draftia. Dan Woodley, seitsemäs varaus kaikista vuonna 1986 - boom. Rob Murphy, joukkueen ykkösvaraus vuonna 1987 - boom. Jason Herter ja Rob Woodward, kahdeksas ja 29 varaus vuonna 1989 - kaboom. "Nucklear winter". Vuonna 1990 joukkue pääsi varaamaan toisena ja otti varman NHL pelaajan Peter Nedvedin, mutta kaksi seuraavaa ykkösvaraustaan se onnistui
jälleen mokaamaan täysin. Ensin vuonna 1991 joukkue varasi draftin seitsemäntenä Alek Stojanovin ja sitten vuonna 1992 tuli täydellinen mahalasku kun Canucks ilmoitti saaneensa tulevaisuuden kulmakiven Libor Polasekin.
Polasek osoittautui täydelliseksi vitsiksi ja hän ei päässyt pelaamaan peliäkään NHL:ssä. Sen sijaan isokokoisen Stojanovin varaukseen ja historiaan liittyy mielenkiintoisia käänteitä. Penny olisi halunnut varata puolustaja Richard Matvichukin, mutta joukkueen manageri Pat Quinn piti päänsä ja käveli Pennyn mielipiteen yli draft päivänä, ottaen OHL liigassa Eric Lindrosin tappelussa voittaneen Stojanovin, jolla piti olla voimaa, taitoa ja aggressiivisuutta tulevaisuuden Cam Neelyksi. Siis pelaajaksi, jollaisen Canucks oli menettänyt 1980-luvulla surkean managerin Jack Gordonin vaihdettua Neelyn ja Glen Wesleyn varausoikeudet Barry Pedersoniin.
Stojanov ei päässyt koskaan Vancouverissa suuriin otsikoihin, mutta hänen avullaan joukkue hankki vuonna 1996 nykyisen kapteeninsa Markus Näslundin. Stojanov siirtyi kaupassa Pittsburghiin ja pelasi siellä välillä hyviäkin
pelejä, nousten aina Pingviinien ykkösketjuun saakka. Hän joutui lopettamaan NHL kiekkoilun joulukuussa 1997 pahan auto-onnettomuuden jälkeen. NHL uran jälkeen Stojanov jäähdytteli WPHL liigassa New Mexico Scorpionsien riveissä ja sai nähdä siellä pelatessaan sellaiset kiekkopyhätöt kuten Tuscon, El Paso, Lubbock, Odessa, Amarillo ja Tupelo. Mutta ehkä Näslund ei pelaisi Vancouverissa tänäkään päivänä ilman epäonnistunutta ykkösvarausta Alek
Stojanovia.
1990 luvun ykkösvaraukset ja onnistumiset
1990 - Peter Nedved, C, #2 kaikista
Canucks olisi voinut ottaa myös Jaromir Jagrin, joka meni viidentenä Pittsburghiin. Mutta olisi voinut päätyä myös kauhukertomuksiin, mikäli olisi ottanut Torontoon kuudentena varatun Jeff Scissonsin.
Tulos: Nedved rynnisti vauhdilla NHL:ään ja teki 63 maalia kolmen ensimmäisen kauden aikana Vancouverin paidassa ennen kuin eteen tulivat miehen ensimmäiset sopimusneuvottelut Draftin jälkeen. Sopimusneuvottelut johtivat Nedvedin St.
Louisiin ja vastalahjaksi Vancouveriin saapui kolmikko Jeff Brown, Brett Hedican ja Nathan Lafayette. Kolmikolla oli suuri merkitys Canucksin finaalipaikassa vuonna 1994, mutta Lafayeten ja selkäkivuista kärsineen Brownin uran parhaat päivät jäivät tähän. Hedican siirtyi Floridaan Pavel Bure kaupassa.
1991 - Alek Stojanov, RW, #7
Canucks olisi voinut ottaa puolustaja Richard Matvichukin, joka meni kahdeksantena Minnesotaan. Toisaalta painajaiset olisivat toteutuneet, mikäli haaviin olisi jäänyt puolustaja Brent Bilodeau, joka päätyi numerolla 17
Montrealiin.
Tulos: Ex-Canucks päällikkö Pat Quinnilla oli pakkomielle saada Stojanov, koska tämä oli nähnyt Stojanovin pudottaneen tappelussa kohutun Eric Lindrosin ja pelasihan Stojanov Hamiltonissa. Quinn myönsi virheensä vuonna 1996 ja treidasi Stojanovin Pittsburghiin vaihdossa erääseen Markus Näslundiin, joka on valittu viimeisten kolmen kauden aikana NHL:n ykkös all-stars kenttään. Heikolla varauksella saatiin siis supertähti.
1992 - Libor Polasek, C, #21
Canucks olisi voinut ottaa Grant Marshallin, joka meni numerolla 23 Torontoon, tai oikeastaan kenet tahansa joka olisi tuonut kilpailua joukkueeseen. Toisaalta olisi voitu päätyä myös… ei kehenkään muuhun, sillä joukkueella oli
pakkomielle saada juuri Polasek.
Tulos: Polasek oli suurin sentteri, joka oli Canucksin varausnumerolla saatavissa ja ehkä samalla hän on joukkueen suurin floppi, mitä tulee kaikkiin varattuihin pelaajiin koko seuran historiassa. 1980-luvun flopit Dan Woodley ja
Jason Herter kärsivät sentään loukkaantumisista, eivätkä kehittyneet odotetusti, mutta Polasekin huonoa kehitystä ei voi selitellä mitenkään muuten kuin myöntämällä, että häntä ei seurattu ennen draftia ollenkaan.
1993 - Mike Wilson, D, #20
Canucks olisi voinut ottaa myös erään Saku Koivun, joka meni Montrealiin numerolla 21. Toisaalta joukkue olisi voinut päätyä myös Stefan Bergqvistiin, joka päätyi numerolla 26 Pittsburghiin.
Tulos: Wilson kehittyi hitaasti, mutta hän pelasi sentään neljä kautta NHL kiekkoa Buffalon ja Floridan väreissä. Vancouverista Wilson lähti osana Alex Mogilny kauppaa Buffaloon.
1994- Mattias Öhlund, D, #13
Canucksin olisi pitänyt saada Öhlund NHL:ään nopeammin, mutta sopimusneuvottelut hidastivat hänen lähtöään. Onneksi joukkue ei varannut Draftissa seuraavana varattua puolustajaa, Jeff Kealtya, joka lähti Quebeciin.
Tulos: Öhlund ei ollut varsinainen kaappaus numerolla 13, mutta ei paljon puutukaan. Hän on yksi joukkueen kaikkien aikojen varauksista Buren, Neelyn ja Trevor Lindenin kanssa. Erinomainen pelaaja, joka on NHL:n 10 parhaan
puolustajan tietämillä joka kausi kun pelaa ehjän kauden. Ilman vakavaa silmävammaa - joka oli lähellä lopettaa hänen koko uransa - olisi hätyytellyt kaudesta toiseen Norris Trophy kisan kärkikolmikkoa. Vaikea kuvitella, että Canucks vaihtaisi Öhlundia mihinkään, joten saattaa pelata vaikka koko uransa Vancouverissa.
1995 - Chris McAllister, D, #40
Canucks olisi voinut varata Jochen Hechtin, joka meni numerolla 49 St. Louisiin. Toisaalta olisi voinut ottaa myös D.D.J. Smithin, joka meni numerolla 41 Islandersiin.
Tulos: McAllisterin "rautakankimainen" ketteryys ja "Shawn Antoskimainen" lähtönopeus ei tuonut hänelle koskaan paikkaa Vancouverissa, eikä hänen kaksimetrinen pituutensakaan korvannut tätä ongelmaa. Vaihdettiin vuonna 1999 Torontoon Darby Hendricksoniin, joka siirtyi puolestaan expansion draftissa Minnesotaan.
1996 - Josh Holden, C, #12
Canucks olisi voinut ottaa myös Derek Morrisin, joka lähti yllättäen jo numerolla 13 Calgaryyn, vaikka CSB ( Central Scouting Bureau ) oli rankannut hänet jonnekin 80 paikkeille. Heikkotasoisessa Draftissa Holden ei ollut
kuitenkaan kauhean huono valinta, vaikkei hänestä NHL pelaajaa saatukaan.
Tulos: Vakava käsivamma muutti aikaisemmin maalintekijänä ja syöttäjänä kunnostautuneen Holdenin peliä puolustavaksi ja karvaavaksi. Holden näytti kuitenkin jo ottavan paikkansa Vancouverista, mutta jämähti sittemmin farmipelaajaksi ja siirtyi Torontoon.
1997 - Brad Ference, D, #10
Canucks olisi voinut varata myös Marian Hossan, joka lähti numerolla 12 Ottawaan. Toisaalta joukkue olisi voinut sortua ottamaan myös numerolla 14 Edmontoniin varatun Michel Riesenin.
Tulos: Pelaaja äänestyksessä vuonna 1999 Ference oli WHL:n yliarvostetuin pelaaja. Samassa äänestyksessä Floridan ykkösvaraus samalta vuodelta, Mike Brown, oli kakkonen. Nämä kaksi yliarvostettua pelaajaa vaihdettiin keskenään
Pavel Bure kaupassa. Ferencella on edelleen mahdollisuuksia kehittyä edes kohtalaiseksi NHL puolustajaksi.
1998 - Bryan Allen, D, #4
Canucks olisi onnistuessaan pelaajakaupoissa voinut saada yhden vuoron korkeammalta ja täten varata puolustaja Brad Stuartin. Toisaalta joukkue olisi voinut varata Michael Ruppin, joka ei tehnyt koskaan New York Islandersin kanssa sopimusta ja palasi Draftiin kaksi vuotta myöhemmin.
Tulos: Pahat loukkaantumiset Draftin jälkeen verottivat Allenin kehitystä potentiaalinsa arvoisiin mittoihin. Iso, kovaluinen ja aggressiivista puolustavan puolustajan peliä pelaaja Allen taisteli itselleen kuitenkin NHL paikan ja ohitti viime kaudella marssijärjestyksessä kokeneemman Jiri Slegrin sekä paikkasi hyvin Murray Baronin jättämää aukkoa Canucksin takalinjoilla.
1999 - Daniel Sedin, LW, #2
Joukkue olisi voinut hyvin joutua maksamaan kalliimman hinnan kohutuista Sedinin kaksosista kuin Bryan McCaben ja varausvuoron, mutta manageri Brian Burke onnistui haalimaan molemmat kaksoset Draftin toisena ja kolmantena varauksena. Joukkue olisi voinut myös jäädä nuolemaan näppejään, mikäli olisi ottanut neljäntenä lähteneen Pavel Brendlin.
Tulos: Kaksoset pelasivat varauksensa jälkeen Ruotsissa pelottavan hyvää peliä ja Canucks oli varma, että heistä tulisi joukkueen kulmakivet vuosiksi eteenpäin. Sedinit aloittivat myös NHL:ssä hyvin ja toiveet kasvoivat, mutta
tämän jälkeen he jäivät kovan kilpailun vuoksi Canucksin kolmoskenttään, eivätkä saaneet enää pisteitä. Kuitenkin tulevaisuus on vieläkin auki ja esim. Daniel Sedin on tehnyt ikäisekseen Markus Näslundia enemmän pisteitä NHL:ssä. Saattavat muuttua vielä todellisiksi helmiksi, vaikka varausnumero olikin korkea.
2000 - Nathan Smith, C, #23
Canucks olisi voinut varata pelaajan jollekin muulle paikalle kuin keskushyökkääjän tontille, joka oli joukkueen vahvin tulevaisuuden alue Smithin varauksen yhteydessä. Joukkue yritti treidata ylöspäin saadakseen itselleen
tulevaisuuden maalivahdin Roberto Luongon, mutta Islandersin manageri Mike Milbury ei suostunut tähän.
Tulos: Jos Smithista koskaan tulee NHL pelaajaa, hänen paikkansa on nelosketjun keskellä, mutta tällä hetkellä hän ei näytä tulevaisuuden NHL pelaajalta. Smith tunnettiin pelaajana, joka tekee pienet asiat hyvin, joten mikäli kyseessä olisi ollut 1990-luvun alku, Smith ei olisi ollut ykköskierroksen varauksen arvoinen valinta. Hänen on parannettava hyökkäyspeliään, mikäli hän haluaa saada joskus jalkansa Vancouverin kokoonpanoon.
Yhteenveto 1990-luvun varauksista
Canucks pääsi varaamaan 1990-luvulla kaksi kertaa draftin toisena ja haaviin tarttuivat NHL pelaajat Peter Nedved ja Daniel Sedin. Kerran joukkue varasi draftin kolmantena saaden Henrik Sedinin ja kerran draftin neljäntenä, jolloin
valinta kohdistui Bryan Alleniin. Koko nelikosta on tullut NHL pelaajia, joten siinä mielessä draftit ovat olleet menestyksekkäitä. Toisaalta kukaan nelikosta ei ole noussut vielä NHL supertähdeksi. Joukkueen paras 1990-luvun varaus oli Mattias Öhlundin varaaminen luvulla 13 vuonna 1994. Heikkoja ykkösvarauksia ovat olleet Libor Polasek vuonna 1992, Alek Stojanov vuonna 1991, Josh Holden vuonna 1996 ja Nathan Smith vuonna 2000.
Yhteenvetona Canucksin 1990-luvun varauksista voidaan sanoa, että numero 144 oli mielenkiintoisesti joukkueen todellinen onnenluku, sillä numerolla saatiin varattua kaukaa listojen kärjestä nykyjoukkueen avainpelaajiksi nousseet Matt Cooke ja Brent Sopel. 2000-luvun varauksista on vielä vaikea sanoa oikeastaan mitään, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että vuoden 2003 ykkösvarauksesta
Ryan Keslerista tulee hyvä NHL pelaaja ja vuoden 2001 varausnumerolla 212 varatusta Jason Kingista saattaa tulla myös. Vuonna 2002 varatuilla Kiril Koltsovilla ja Ilja Krikunovilla sekä vuonna 2001 varatulla Ron Junior
Umbergerilla on mahdollisuuksia saada NHL paikka.
