Vancouver Canucks lähti kauteen rajusti uusiutuneella joukkueella, eikä alku ollut kehuttava. Joulutauolla tapahtui kuitenkin selvä pelin tason nousu ja Canucks lähti kirimään kärkeä kiinni. Lopulta Vancouver oli koko NHL:n paras joukkue joulun jälkeen. Canucks voitti Luoteisen divisioonan omalla piste-ennätyksellään, sai kotiedun pudotuspeleihin ja joukkue voitti joulun jälkeen Läntisen konferenssin pudotuspelijoukkueita vastaan pelaamistaan peleistä 12 ottelua yhteensä 18 pelistä.
Vancouverin hienon runkosarjamenestyksen avainpelaaja oli maalivahti Roberto Luongo. Tähtimaalivahti pelasi runkosarjassa peräti 76 ottelua, voitti näistä 47 peliä ja oli yhdessä Martin Brodeurin kanssa NHL:n paras maalivahti menneellä kaudella. Edessä olevat pudotuspelit ovat Luongolle kuitenkin uran ensimmäiset. Miehen paineensietokykyä on testattu toki monissa tärkeissä runkosarjapeleissä ja myös kansainvälisellä tasolla isoissa peleissä ja Luongo on onnistunut näissä paikoissa, mutta pudotuspelien maailma on kaikesta huolimatta erilainen. Luongolla on nyt näytettävää koko kiekkomaailmalle.
Siinä kun Vancouverin maalivahtitilanne vetää vertoja mille tahansa joukkueelle, myös joukkueen puolustusta voidaan pitää selvänä vahvuutena. Canucksilla on puolustuksessa vahva viiden kärki Mattias Öhlundin, Sami Salon, Willie Mitchellin, Kevin Bieksan ja Brent Sopelin johdosta. Kuudennen puolustajan paikasta käyvät kisaansa hyvin liikkuva, mutta omassa päässä hieman voimaton Lukas Krajicek sekä Buffalon paidassa pudotuspelikokemusta kerännyt kokeneempi, mutta hitaanpuoleinen Rory Fitzpatrick.
Vancouverin alakerta teki runkosarjassa peräti 49 maalia, vaikka puolustus kärsi kauden aikana monista loukkaantumisista. Hyökkäystehojen lisäksi pakkipari Willie Mitchell - Kevin Bieksa oli yksi liigan parhaista vastustajan tähtiä vastaan pelanneista pakkipareista ja näiden lisäksi myös Mattias Öhlund ja Sami Salo ovat erittäin luotettavia pakkeja omassa päässä. Joukkueen puolustus ei ole kaikkein fyysisin, mutta se on hyvin liikkuva, hyvin peliä lukeva ja kiekollisesti taitava.
Dallasia vastaan Vancouverin puolustus joutuu kuitenkin kovaan testiin, sillä Dallasilla on heittää kentälle saman tason kärkikuusikko ja Starsin puolustuksessa on vielä enemmän syvyyttä ja arvokasta kokemusta kuin Canucksilla. Sarjassa nähdään ehkä koko NHL:n kaksi parasta puolustusta vastakkain ja kun puolustuksen merkitys pudotuspeleissä on merkittävä, paremmin puolustuksensa kanssa onnistuva joukkue on vahvoilla. Etukäteen Dallasilla on pieni etu tällä alueella kokemuksen ansiosta.
Hyökkäyksessä Vancouverin runkosarjatehot lepäsivät pitkälle Sedinin kaksosten varassa, jotka tekivät päälle 80 pistettä. Aikaisemmin kaksosten pelin taso ei ole laskenut pudotuspeleissä runkosarjaan nähden ja heiltä voikin odottaa tärkeää panosta. Kaksosten jälkeen Canucksin hyökkäyksessä tulee tehoja katsoen selvä tason pudotus ennen joukkueen kapteenia Markus Näslundia ja kakkosketjun keskushyökkääjää Brendan Morrisonia.
Joukkue lähtee hyökkäystehojen osalta hyvistä asetelmista pudotuspeleihin, sillä hyökkäyksestä löytyi runkosarjassa neljä päälle 20 maalia ampunutta pelaajaa. Edellisen kerran kun Vancouver oli pudotuspeleissä (keväällä 2004), Vancouverilla ei ollut kuin kaksi 20 maalin miestä. Suurin vahvuus hyökkäyspäässä on kuitenkin joukkueen monet puolustavat hyökkääjät ja kaikkien hyökkääjien hyvä asenne puolustukseen. Kun jopa Näslund on osallistunut tällä kaudella enemmän puolustukseen kuin edellisten 10 kauden aikana yhteensä, hyökkääjät ovat omaksuneet uudet roolinsa kiitettävästi.
Vancouverin suurin vahvuus joukkuetasolla on joukkueen tiivis viisikkopeli ja tämä täydennettynä alakerran lukkona pelaavan Luongon, sekä varman puolustuksen johdolla. Hyvästä viisikko- ja maalivahtipelistä kertoi sekin, että Canucksin alivoima oli runkosarjassa NHL:n parasta. Joukkueen alivoiman ykköspelaaja oli maalivahti Luongo, mutta viisikkopelin- ja yksittäisen pelaajien merkitystä ei voi tässä asiassa aliarvioida. Canucks pelasi hyvin kärkikarvauksensa, tukki keskialueen väylät erinomaisesti hyvällä liikkeellä ja oman maalin edessä pelattiin tarkasti ja riittävän kovaa.
Canucksia voisi kuvata ”mitä vähemmän, sitä enemmän -joukkueeksi”, kun aikaisemmin joukkue tuli tunnetuksi välillä yltiöpäisestäkin hyökkäämisestä. Joukkueen heikkous siitä, että kun Vancouver oli runkosarjassa vahvimmilla hyökkääviä joukkueita vastaan turhauttamassa vastustajia, pudotuspeleissä kaikki joukkueet tulevat satsaamaan enemmän puolustukseen ja tämä syö samalla Canucksin vahvuutta. Joukkueen heikkouksia löytyi runkosarjassa myös keskitasoa heikommasta ylivoimasta ja pienestä jäähyherkkyydestä.
Dallasia vastaan Canucksin on pakko pystyä rakentamaan itse, kun toinen hyvin paljon puolustuksen kautta rakentava joukkue tuskin avaa peliään. Kun Luongo ja puolustus kestävät luultavasti kovatkin paikat, avainrooliin nousee hyökkäys. Sedinin kaksosilta, Näslundilta, Morrisonilta, isokokoiselta Taylor Pyattilta sekä perinteisesti hyvältä pudotuspelipelaajalta Matt Cookelta odotetaan nyt ratkaisuja. Sarjasta tulee tasainen ja vähämaalinen. Voittajaa on hyvin vaikea lähteä hakemaan, mutta Vancouverin kotietu painaa vaakakupissa sen verran, että joukkue on hieman Dallasia vahvemmilla.
