Arttu Ruotsalainen siirtyi kaudeksi 2015-16 Kärpistä Ässiin, ja liigadebyytti sujuikin mallikkaasti porilaisjoukkueen vaikeasta vaiheesta huolimatta. Viisi maalia, viisi syöttöpistettä ja ehjä kesä ohjasivat odotukset uudesta kaudesta väkisinkin positiiviseen suuntaan.
Harjoituskaudella Ruotsalainen pelasi usein yhdessä Jussi Makkosen ja Charles Bertrandin kanssa, eikä tuloksessakaan ollut moitittavaa.
Liigassa Ruotsalaisen pelipaikka on vaihdellut, eikä tehopisteitä ole vielä tullut.
− Alkukausi on ollut vaikea, joten tämä maajoukkuekomennus tuli erittäin hyvään paikkaan. Hyvillä mielin lähdin sinne, kertasi ässähyökkääjä.
Painetta kattilaan lisäsi myös maajoukkuevalmennuksen myöntämä fakta, että Göteborgissa pelattu turnaus alkoi olla viimeisiä näyttöpaikkoja seuraaviin MM-kisoihin. Tilanne ei ollut Ruotsalaiselle helpoin mahdollinen, kun kauden 12 ensimmäistä peliä Liigassa eivät ole menneet suunnitellusti.
− Kyllähän se tilanne lisäsi latausta turnaukseen. Parhaiten pelit kuitenkin sujuvat, jos ei stressaa liikaa. Ei tässä voi kuin tehdä parhaansa joka pelissä ja sitä kautta näyttää kuuluvansa kansainväliselle tasolle.
Tšekkipoika teki siinä jotain ylimääräistä meidän pelaajallemme, ja minä menin puolustamaan omiani.
− Hyökkäyspeli ja ylipäätään kiekollinen pelaamiseni olivat hyvällä tasolla. Kehitettävää jäi vielä siihen, että isot peliminuutit alkoivat lopulta hapottaa, analysoi Ruotsalainen.
Luottamusta ja vastuuta Ruotsalaiselle kertyi runsaasti, ja hän toimi myös Suomen joukkueen kapteenina.
− Kapteenina en ollut ensimmäistä kertaa, kun 16-vuotiaasta asti olen maajoukkueessa pelannut. Tällä kerralla kasassa oli melko uusi nippu.
Nuori ässähyökkääjä ei ole Liigassa eikä maajoukkueessakaan kentän kookkain hahmo. Göteborgissa Ruotsalainen kuitenkin joutui fyysisiin töihin sunnuntain 6.11. ottelussa.
Noin kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria David Kase sai ottelurangaistuksen keihästämisestä ja Ruotsalainen kaksi minuuttia poikittaisesta mailasta.
− Tšekkipoika teki siinä jotain ylimääräistä meidän pelaajallemme, ja minä menin puolustamaan omiani. Sitten lopulta itsekin päädyin vähän yllättäen boxiin, totesi Ruotsalainen.
Liiga jatkuu keskiviikkona 9.11. Ässien osalta vieraspelillä Ilvestä vastaan. Ruotsalainen kohtaa pelikavereistaan mahdollisesti Otto Koivulan, Jarkko Parikan ja Joona Koppasen.
− Ei tuttujen kohtaaminen sen kummempaa lisälatausta anna, mutta mahdollisesti pelin jälkeen pääsee kuittailemaan kavereille, virnisti Ruotsalainen.
− Ylipäätään haluan ottaa tuolta reissulta mukaan pelaamisen rentoutta, kun onnistumisiakin tuli.