KalPan kopista asteli ulos toinen toistaan iloisemman näköisiä miehiä lauantaisen TPS-pelin jälkeen. Peräkkäisten päivien kaksi ottelua tuottivat kuopiolaisille kuusi pistettä ja virne oli joukkueen jäsenillä herkässä.
Yksi iloisista virnistelijöistä oli puolustaja Miika Koivisto, joka kruunasi mainion syyskautensa tirvaisemalla komean maalin vuoden viimeisessä ottelussa. TPS jäi täysin kotijoukkueen jalkoihin ja ottelun loppulukemat 5-1 olivat oikeutetut.
– Teimme toisessa erässä hyvällä prosentilla maalit paikoista. Se söi kaverilta virtaa ja uskoa omaan hommaan, Koivisto analysoi.
KalPa joutui pelaamaan viidellä puolustajalla alusta alkaen, sillä kokoonpanoon alun perin kaavailtu Adam Masuhr joutui jättämään ottelun väliin vatsataudin takia. Tuntuiko kaksi peräkkäistä peliä pohkeissa?
– Ihmeen hyvin jaksoi. Joululoma oli kuitenkin alla, joten yllättävän hyvin jaksettiin. Mitä tuossa muidenkin kanssa juttelin, niin samat olivat tuntemukset myös heillä.
”En pistänyt tällä kertaa silmiä kiinni”
Vaikutti siltä, että vajaamiehisestä kokoonpanosta huolimatta KalPa luisteli turkulaisvierailtaan jalat alta. Koiviston mielestä peräkkäisten päivien pelit ehkä rasittivat pitkämatkalaisia vieraita enemmän. TPS kävi myös todella kuumana heti ensiminuuteista lähtien.
– Olimme kaksi erää aika hyviä. Viimeinen nyt meni aika läpyttelyksi. Heillä oli kuitenkin eilen vielä Turussa peli, joten saattoihan se vastustajalla painaa. En toki lähde arvuuttelemaan, missä heillä meni pieleen. Me olimme parempia ja se siitä spekuloinnista, Koivisto napautti.
– Aika paljon he yrittivät provosoida heti alusta lähtien, mutta onneksi emme lähteneet siihen mukaan.
Koivisto täräytti KalPan neljännen maalin komealla ja kovalla lämärillä. Maali syntyi kuulemma normaalista poikkeavalla kaavalla.
– (Jukka) Hentunen pelasi minulle kiekon viivaan. Tällä kertaa en pistänyt silmiä kiinni, kun ajattelin että pistän kiekon etuylänurkkaan, Koivisto murjaisi.
Työ tekijänsä palkitsee
Vaasasta Kuopioon täksi kaudeksi siirtynyt 22-vuotias puolustaja on pelannut erittäin hyvän syyskauden. Vuoden vaihtuessa Sport-kasvatilla on kasassa jo komeat tehot, 5+8 = 13. Nuorukainen ei ole omien sanojensa mukaan tehnyt poppakonsteja, vaan hyvät otteet johtuvat omien vahvuuksien toteuttamisesta. Tavoitteet ovatkin ylittyneet jo tässä vaiheessa kautta kirkkaasti.
– Olen paiskonut kovasti hommia ja yrittänyt tehdä sitä mitä osaan. Näköjään on sitten riittänyt ihan hyvin.
– Tavoite oli lyödä itsensä vakiokuusikkoon ja toistaiseksi olen siinä onnistunut. Ei tässä auta kyllä ruveta yhtään löysäilemään, Koivisto totesi.