Junioreille suositellaan monipuolisuutta ja useiden urheilulajien harrastamista. Mitä lajeja olet harrastanut jääkiekon ohella?
− Nuorempana tuli pelattua päivittäin katulätkää. Olin melkein aina maalissa ja pelattiin kaveriporukalla Korsossa säännöllisesti vielä kun oltiin 16-17-vuotiaita. Lätkän ohella tuli harrastettua myös rullakiekkoa, futista ja salibandya. Lisäksi pelasin paljon tennistä sekä sulkapalloa, ja nykyään tulee kesäisin pelattua padelia ja golfia. Tosi monipuolisesti siis.
Jos et olisi kiekkovahti, mitä tekisit nyt?
− Jos musta ei olisi tullut lätkäveskaria, pelaisin varmaan tennistä. Nuorempana vietin kesäillat kaupungin tenniskentillä ja Roger Federer on aina ollut yks mun suurimmista esikuvista. Luulen, että luonteeni sopisi hyvin myös yksilöurheiluun.
Missä peliura alkoi ja miten päädyit jääkiekkomaalivahdiksi?
− Aloitin lätkän kaksi vuotta vanhempien poikien joukkueessa silloisessa TJV:ssä (Tikkurilan Jää-Veikot). Oman ikäisissä, 95-syntyneissä, ei ollut vielä joukkuetta, joten seurasin naapurissa asuvaa kaveria ysikolmosten treeneihin.
− Tykkäsin aina olla maalissa ja silloinkin kun olin kentällä, ajauduin pakkina aina oman maalin eteen blokkaamaan vetoja. Lisäksi pärjäsin maalivahtina paremmin kuin kenttäpelaajana, joten päätös oli lopulta helppo.
Ketkä olivat ensimmäisiä esikuviasi?
− Löysin ala-asteikäisenä koulun kirjastosta Patrick Roy:tä käsittelevän kirjan, ja luin sen varmaan kymmenen kertaa. Juniorivuosina suurin idolini oli Henrik Lundqvist ja unelmoin joku päivä olevani yhtä iso stara. Seurasin myös tosi tarkkaan suomalaisia NHL-veskareita, erityisesti Kari Lehtosta.
Mitä oppeja toivoisit nykypäivän aloittelevien kiekkoilijoiden junioripolullaan saavan?
− Toivoisin, että nykypäivän juniorit ymmärtäisivät pihapelien merkityksen. Pihapelit olivat mulle aina parasta mahdollista vapaa-aikaa kavereiden kanssa, ja samalla lajitaidot kehittyvät monipuolisesti. Kaikki ne loputtomat tunnit pihapeleissä on varmaan se suurin syy miksi pääsin ammattilaiseksi.
Kiekko-Vantaa kiinnostaa erityisesti. Montako vuotta pelasit siellä? Mikä oli parasta oman kehittymisesi kannalta? Entä yleisemmin, mitä hyvää seurassa oli?
− Pelasin oikeastaan koko juniori-ikäni Vantaalla ja siirryin vasta B-junnuissa Jokereihin. Kiekko-Vantaassa olosuhteet olivat hyvät ja treenimatkat lyhyitä. Sain pelata kotikulmilla parhaiden kavereiden kanssa. Varmaan vanhempiakin auttoi, että aina järjestyi kimppakyytejä. Muutenkin koko seurassa oli oikeat arvot kasvavalle nuorelle, treenattiin tosissaan mutta tärkeintä oli pitää hauskaa. Niiltä vuosilta on jäänyt myös parhaat kaverit.
Kuinka suuri merkitys urheilulukiolla on ollut uraasi? Opitko siellä jotain harjoittelusta tai urheilusta, mitä ei ollut seurajoukkueissa tullut vastaan?
− Hain Mäkelänrinteen Urheilulukioon koska halusin panostaa lätkään kaiken minkä pystyin, mutta samalla hoitaa koulun kunnialla. Missään muualla se ei olisi onnistunut yhtä hyvin kuin Märskyssä. Treenimäärät kasvoivat koulun aamujäiden ja oheistreenien myötä, ja koulussa opetettiin huippu-urheilijana elämistä. Lukiossa opin myös oma-aloitteiseksi, koska olin paljon poissa koulusta lätkän takia. Opinto-ohjaajat ja opettajat olivat valmiita auttamaan, jos oli itse valmis tekemään oma-aloitteisesti töitä koulun ulkopuolella. Vaikea kuvitella, että minusta olisi tullut ylioppilasta ilman Märskyä.
Mitkä ovat parhaat muistosi Jokereista?
− B-nuorten SM-kulta 2012 ja 2013.
Parhaat muistosi HIFK:sta?
− Liigahistorian pisin ottelu Ilves-IFK (1-2 JA) 2015, ulkoilmaottelu Tampereella 2016, SM-hopea 2016, playoffs-kevät ja SM-pronssi 2018.
Mikä seuranvaihdos Suomessa on ollut urallasi suurin muutos? Jos jälkiviisaasti katsotaan taaksepäin, tekisitkö jotain toisin?
− Siirryin Jokereiden A-junnuista suoraan IFK:n liigajoukkueeseen ja vaikka kuvittelin sen olevan vaikeeta, se oli varmaan urani paras päätös. Sain IFK:ssa neljän vuoden ajan huippuvalmennusta ja vastuuta Suomen suurimmassa seurassa.
Siirtyminen rapakon taakse on valtava muutos. Mitkä olisivat tärkeimmät asiat siihen valmistautumisessa?
− Tietenkin englannin kieli auttaa paljon muutossa Amerikkaan, mutta suurimmat opit tulee kyllä kohtaamaan siinä matkan varrella. Olin ekana vuonna aika ihmeissään kun olin yhtäkkiä yksin maapallon toisella puolella, ja piti alkaa etsimään kämppää ja hoitaa käytännön asioita kaupungissa, missä en ollut käynyt koskaan aiemmin. Kaikki sinne lähtevät tulevat kohtaamaan nämä samat haasteet mutta samalla se on todella kasvattava kokemus.
Entä erityisesti maalivahdin kannalta?
− Maalivahdin kannalta pienen kaukalon peli ei tuottanut mulle yhtä paljon hankaluuksia kun monille pelaajille. Amerikassa tilanteet tulevat nopeammin ja kuteja tulee yleensä enemmän kun Euroopassa. Mulla sopeutuminen vei ehkä pari kuukautta, mutta jos saisin päättää, kaikkialla pelattaisiin pienessä kaukalossa.
MM-menestys on oma lukunsa. Teitkö valmistautumisessa maajoukkueeseen jotain toisin kuin aiemmin?
− MM-kisoihin valmistautumisessa auttoi se, etten ollut saanut niin paljon vastuuta kauden aikana kun toivoin, joten virtaa riitti ja näyttämisen halu oli valtava. Samalla olin tosi innoissani ja ylpeä kun sain pelata leijonapaidassa. En kuitenkaan muuttanut valmistautumistani tai rutiineja mitenkään aiempiin vuosiin. Maajoukkueessa ja siinä ympäristössä oli helppoa nauttia pelaamisesta.
Lukuharrastuksesi on saanut paljon näkyvyyttä. Lankisen lukupiirillä on jo yli 15 000 seuraajaa. Tammikuussa sinut palkittiin Urheilugaalassa vuoden esikuvana. Mitä se sinulle merkitsee?
− Vuoden esikuva -palkinto on tähänastisen urani yksi hienoimmista kunnianosoituksista. Kaukalossa menestyminen on itsessään jo valtava juttu, mutta se, että voi innostaa ja olla esikuvana muille myös kaukalon ulkopuolella tuntuu mahtavalta. Harmittaa etten päässyt Urheilugaalaan paikan päälle, mutta olen kyllä todella otettu ja kiitollinen valinnasta.
Teit joulukuussa seuraennätyksen Rockford IceHogsissa torjumalla 55/56 laukausta yhdessä ottelussa mukaan lukien kuusi alivoimaa sarjan parasta ylivoimaa vastaan. Kuinka valmistaudut mahdollisesti pian koittavaan NHL:n näytönpaikkaan?
− NHL on ollut pienestä asti mun suurin unelma ja olen valmistautunut siihen nyt jo yli 20 vuotta. Kun NHL-debyytti koittaa, olen valmis siihen.
Maaliskuun alussa tuli tieto, että vasen, räpyläkätesi, olkapää oli leikattu. Toipuminen kestäisi arviolta 4-5 kuukautta. Kertoisitko mitä tapahtui ja miten siihen päädyttiin?
− Sain lokakuussa runkosarjan ensimmäisessä pelissä tällin ja jouduin huilaamaan muutaman viikon. Siitä asti pelasin puolikuntoisena ja kuntoutin kättä joka ikinen päivä. Lopulta päädyttiin siihen pisteeseen, että oli parempi laittaa paikat 100 prosentin varmuudella kuntoon, ja siirtää katseet eteenpäin. Kaikki on nyt sujunut hienosti ja olen todella motivoitunut palaamaan jäälle jahtaamaan NHL-unelmaa.
Mitä asioita pidät toipumisessa tärkeimpinä myöhemmän menestyksen kannalta?
− Olen kokenut elämäni aikana lukuisia, isoja ja pieniä vastoinkäymisiä, mutta ilman niitä en olisi päässyt näin pitkälle. Vastoinkäymiset ovat antaneet mulle perspektiiviä elämään, esimerkiksi lätkää oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun joutuu elämään elämää sen ulkopuolella. Samalla sitä pystyy keskittymään sellaisiin asioihin mihin ei yleensä riitä aikaa. Olen panostanut kaiken mahdollisen ajan henkiseen valmennukseen sekä puntti- ja oheisharjoitteluun, jos olen joutunut olemaan poissa jäältä. Siksi olen aina palannut takaiskuista vahvempana kuin koskaan. Koen, että asioilla on aina kaksi puolta. Vastoinkäymisistä seuraa hyvää, jos vaan haluaa nähdä asian niin.
