Suomen nuorten leijonien avausottelusta ei aivan tullut niin helppoa, mitä etukäteen suuri yleisö odotti. Vaikka Suomi pelissä olikin se hallitsevampi osapuoli, niin yllättävän hermostunutta sekä huolimatonta pelaaminen kuitenkin ajoittain oli.
Aivan avauserän lopulla Suomen vei 2−0 johtoon kärppähyökkääjä Aku Räty, jolle osuma oli koko kauden ensimmäinen. Hän syöksyi salamana paikalle ja iski Saksan maalivahti Arno Tiefenseen pudottaman irtokiekon verkon perukoille.
− Taisi tosiaan olla ensimmäinen maali kunnon peleissä. Ei kyllä paljoa ole pelejä pelattunakaan. Ei minulla mitään henkistä lukkoa sen takia ole tosin ollut. Ei olisi juuri parempaan saumaan voinut osua. En ollut ainoa, joka näki kiekon olevan pelattavissa, mutta olin ensimmäisenä paikalla. Reagoin nopeammin kuin maalivahti, siksi sain sen tehtyä.
Hyökkääjä myönsi, ettei joukkue ollut lähelläkään parasta osaamistaan.
− Pystytään paljon parantamaan. Me hyökkääjät menetimme turhan paljon kiekkoja keskialueella. Meillä on myös teemana ollut se, ettemme päästäisi helppoja maaleja.Tänään niitä kuitenkin muutama päästettiin. Kaikki varmaan tietää, ettei tämän päivän peli ollut ehkä se paras, mutta saatiin kuitenkin voitto.
Räty osaa jo odottaa valmennuksen korjausliikkeitä pelin parantamiseksi.
− Huomenna on treenipäivä. Katsellaan videolta mitä voidaan harjoittelemalla parantaa.
Suomen ylivoimakentällisistä tulosta on syntynyt nimeonmaan Juuso Pärssisen johtaman koostumuksen ansioista, jossa myös Räty on mukana. Tänäänkin he onnistuivat yhden ylivoiman tekemään.
− Onhan se varmaan toiminut, kun maalejakin on tullut. Olemme pystyneet ampumaan aika lailla ja onhan mukana ollut hiukan tuuriakin. Kuten tänään Nikkasen Henrin maalissa. Mutta, täytyyhän se tuurikin ansaita, oleme tehnet oikeita asioita. Saksa pelasi vähän omituista alivoimaa. Siinä saattoi tulla ihan yht'äkkiä tilanteita. Olisi tänään pari vielä voinut tulla lisääkin.