Maalivahdit
Kari Piiroinen, 9
6 ottelua, 91,5 %, 2,18 pmk
Piiroinen pelasi odotuksiin nähden oikein mallikkaat kisat. Pelasi erinomaisesti puolivälierässä ja oli pronssimitalin takuumiehenä Venäjää vastaan. Vaikka Piiroinen ei pystynytkään voittamaan otteluita yksin, hän myös piti huolen siitä, ettei Suomi kaatunut missään ottelussa maalivahtipelaamiseen.
Roope Taponen, 8
1 ottelu, 92,9 %, 1,00 pmk
Taponen pelasi kisojen toisen ottelun Sveitsiä vastaan päästäen yhden maalin. Vaikea löytää hirveästi moitittavaa, mutta Sveitsi pääsi laukomaan ottelussa vain 13 kertaa ja eikä luonut edes yhden maalin edestä maaliodottamaa, joten erityisen vaikeasta iltapuhteesta ei ollut kysymys.
Puolustajat
Santeri Hatakka, 8
7 ottelua, 1+1, 19:51 min/ottelu
Kokonaisuutena erittäin ehjä turnaus Hatakalta. Pelasi isoja minuutteja ykkösparissa Heinolan kanssa ja pystyi tuomaan lisäarvoa kaikilla osa-alueilla. Hoiti tonttinsa tyylikkäästi avauspelaamisen suhteen, teki kiekollisena suhteellisen vähän virheitä ja antoi oivaltavia syöttöjä hyökkäyspäässä. Hatakan uran kehityskäyrä osoittaa voimakkaasti ylöspäin.
Ruben Rafkin, 5
1 ottelu, 0+0, 1:54 min/ottelu
Rafkin pelasi turnauksessa vain kolme vaihtoa Sveitsiä vastaan. Anti jäi tuossa lyhyessä ajassa sen verran heikoksi, että lopuissa otteluissa paikka oli kokoonpanon ulkopuolella. Rafkinille voidaan kaavailla alempien parien roolia ensi vuoden kisoihin.
Ville Heinola, 9
7 ottelua, 0+4, 23:59 min/ottelu
Heinola paransi pelaamistaan turnauksen edetessä ja oli erittäin hyvä etenkin Ruotsia ja Venäjää vastaan, vaikka pelasi käsi puudutettuna. Pelasi suomalaisista selvästi eniten minuutteja ja oli keskivertoa parempi kaikilla osa-alueilla. Heinola aktivoitui usein siniviivalta, väläytteli syöttötaitojaan ja pelasi suhteellisen varmasti omassa päässä. Isommat kehityskohdat ovat fysiikkapuolella. Ottaen huomioon Winnipeg Jetsin heikon puolustusmateriaalin Heinolalle on melko helppo povata peliaikaa NHL:n puolella alkavalla kaudella.
Eemil Viro, 7
7 ottelua, 0+2, 18:19 min/ottelu
Viron turnaus oli kaksijakoinen. Muutamassa tilanteessa hän väläytteli todenteolla. Suomen avausmaali Ruotsia vastaan on erinomainen esimerkki siitä, mihin Viro parhaimmillaan pystyy. Pelasi läpi turnauksen rohkeasti kiekollisena ja kiekottomana, mutta virheitä tuli paikoitellen liikaa. Parannettavaa on myös keskialueen puolustuspelaamisessa. Vastaavaa roolia on tarjolla myös ensi vuoden turnauksessa.
Topi Niemelä, 10
7 ottelua, 2+6, 18:45 min/ottelu
Odotuksiin nähden Suomen joukkueen ylivoimaisesti suurin onnistuja. Turnauksen parhaana puolustajana palkittu Niemelä oli myös kisojen tehokkain puolustaja kahdeksalla tehopisteellään. Pyöritti kakkosylivoimaa todella taitavasti ja loi tekopaikkoja myös tasaviisikoin. Silti Niemelän turnauksessa parasta olivat kiekon hallittu ulostuonti paineen alta ja uskomattoman tehokas oman siniviivan puolustaminen. Näiden kisojen Niemelästä on hyvin vaikea löytää heikkouksia. Erittäin mielenkiintoista nähdä, kantavatko nämä otteet myös Liiga-jäille ja kasvaako rooli Kärpissä loppukaudesta.
Kasper Puutio, 7
7 ottelua, 0+2, 14:20 min/ottelu
Puution pelaaminen turnauksen alussa oli erittäin heikkoa, mutta otteet paranivat turnauksen edetessä. Kaksi erinomaista maaliin johtanutta oivaltavaa syöttöä välierässä olivat Puution turnauksen selvä kohokohta. Selvä heikkous koko kisojen oli oman siniviivan ylittäminen paineen alaisena, ja myös oman alueen puolustuspelaamisessa on selkeästi parannettavaa. Puution minuutit tulevat todennäköisesti kasvamaan ensi vuoden turnauksessa.
Matias Rajaniemi, 7
6 ottelua, 0+0, 6:15 min/ottelu
Kuudessa ottelussa seitsemäntenä puolustajana toiminut Rajaniemi pelasi keskimäärin vain vähän yli kuusi minuuttia ottelua kohden. Teki peliaikaansa nähden hyviä katkoja puolustusalueella ja pystyi käyttämään isoa kokoaan ja ulottuvuuttaan hyväksi. Pahoissa vaikeuksissa kun vastustaja pääsi haastamaan keskialueella yhdellä yhtä vastaan. Ei kuitenkaan erottunut muuten juurikaan jäällä ollessaan, mikä on toisaalta myös hyvä merkki Rajaniemen tyyliselle puolustajalle.
Mikko Kokkonen, 6
7 ottelua, 0+1, 15:10 min/ottelu
Kokkonen oli turnauksessa Suomen heikoin vakiopuolustaja. Puolusti omalla alueella usein kohtuullisesti, mutta ei pystynyt tuomaan kiekkoa ulos paineen alta ja anti hyökkäyspäässä jäi muutamia siniviivalaukauksia huomioimatta vaisuksi. Kokkonen pelaa Jukureissa isoja minuutteja, mutta se ei juuri näkynyt tässä turnauksessa. Luistelu ei tahdo riittää etenkään parhaita maita vastaan.
Hyökkääjät
Roby Järventie, 6
6 ottelua, 0+0, 10:32 min/ottelu
Järventie oli hyökkääjistä selvästi isoin pettymys. Odotukset olivat monissa tahoissa laitettu alkukauden maalimäärien jälkeen epäreilun korkealle, mutta nolla maalia ja tehopistettä on silti todella heikko suoritus. Järventielle ei löydetty missään vaiheessa optimaalisia ketjukavereita, mikä johti lopulta siihen, että paikka välierään löytyi katsomosta. Vaikka Järventie ei päässyt käyttämään omia vahvuuksia, täytyy antaa kehuja suhteellisen hyvästä karvaus- ja riistopelaamisesta.
Anton Lundell, 10
7 ottelua, 6+4, 17:41 min/ottelu
Vahvan alkukauden jälkeen odotukset Lundellin kohdalla olivat todella korkealla, ja HIFK-sentteri pystyi yltämään niihin sijoittuen turnauksen pistepörssissä kolmanneksi kymmenellä tehopisteellään. Lundellin tavaramerkkinä toimiva vahva kahdensuunnan pelaaminen oli näkyvissä jokaisessa ottelussa ja hän oli myös suunnanmuutospelaamisessa tehokas. Lundell on jo taidoiltaan ja fysiikaltaan valmis NHL-pelaaja tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Petteri Puhakka, 6
5 ottelua, 0+0, 9:36 min/ottelu
Puhakka jäi turnauksessa pieneen rooliin ollen muutamassa ottelussa myös katsomon puolella. Jääaikaa kertyi vajaa kymmenen minuuttia ottelua kohden ja pistesaldoksi jäi pyöreä nolla. Luistelu ja liike riittivät jotenkin tälle tasolle, mutta muut ominaisuudet eivät. Kiekko poltti lavassa usein ja ratkaisut jäivät kiekollisena usein heikoiksi muutamat välähdykset pois lukien. Odotuksetkaan eivät toki olleet järin korkealla.
Samuel Helenius, 8
7 ottelua, 2+2, 13:18 min/ottelu
Joukkueen toiseksi nuorin pelaaja säilytti paikkansa joukkueen nelossentterinä läpi turnauksen ja esiintyi odotuksiin nähden hyvin. Helenius toi lisäarvoa alivoimalla ja puolusti myös tasaviisikoin tunnollisesti hyödyntäen ulottuvuuttaan peittämällä syöttölinjoja. Helenius oli pisteiden valossa joukkueen viidenneksi tehokkain hyökkääjä ja viimeisteli kaksi täysosumaa Slovakiaa vastaan, joista erityisesti jälkimmäinen oli näyttävä yksilösuoritus. Heleniuksen huippunopeus on isokokoiseksi hyökkääjäksi hyvä, mutta suunnanmuutoksissa ja nopeissa käännöksissä on vielä paljon työtä.
Mikael Pyyhtiä, 7
7 ottelua, 1+1, 14:21 min/ottelu
Pyyhtiä oli Suomen parhaimmistoa turnauksen ensimmäisissä otteluissa tilanteiden luomisessa, mutta tahti laski jonkun verran turnauksen edetessä ja roolin kasvaessa. Kokonaisuutena Pyyhtiän turnaus oli tyydyttävä ja myös hän täytti kaavaillun tonttinsa hyvin. TPS-hyökkääjä on älykäs kiekollisena ja pystyy yllättämään vastustajia ovelilla siirroilla unohtamatta tunnollista pelaamista kiekottomana.
Roni Hirvonen, 9
7 ottelua, 2+4, 15:44 min/ottelu
Hirvonen oli koko turnauksen parhaita pelaajia hyökkäyssuuntaan luoden runsaasti sekä maali- että pisteodottamaa tasaviisikoin ja tekemällä kaksi isoa maalia puolivälierän ja välierän ratkaisuhetkillä. Hirvonen on juonikas pelintekijä, joka peittää aikeensa viimeiseen asti ja kamppailee kulmissa rohkeasti pienestä koostaan huolimatta. Ajatukset osuivat hyvin yhteen Lundellin kanssa ja kaksikko pysyi yhdessä koko turnauksen ajan. Avainpelaajia myös ensi vuoden turnauksessa.
Mikko Petman, 7
7 ottelua, 1+2, 15:44 min/ottelu
Petman oli odotetun laadukas karvaaja ja nousi alemmista ketjuista hetkeksi jopa ykkösketjuun Lundellin ja Hirvosen rinnalle turnauksen edetessä. Petman toi joukkueeseen luisteluvoimaa ja fyysisyyttä, mikä näkyi katkottuina syöttöinä ja kiekonriistoina. Paikkoja olisi ollut useampaankin maaliin, mutta tehokkuus jäi uupumaan. Pelasi kuitenkin odotuksiin nähden erittäin mukiinmenevät kisat.
Juuso Pärssinen, 7
7 ottelua, 2+2, 16:38 min/ottelu
Pärssinen kantoi kakkossentterin viittaa läpi turnauksen, mutta lopulta hyökkäyspelaaminen jäi vähän piippuun ja kykyjä olisi ollut parempaankin. Ei löytänyt missään vaiheessa vakituisia laitureita eivätkä kemiat oikein kohdanneet kenenkään kanssa. Turnauksen kohokohdaksi jäi fantastinen soolomaali Sveitsiä vastaan. Pärssiseltä löytyy kiekollista taitoa ja pelisilmää, eikä yksi alakanttiin mennyt turnaus juuri vaikuta ylöspäin osoittavaan kehityskäyrään.
Henri Nikkanen, 7
7 ottelua, 2+1, 14:24 min/ottelu
Nikkanen hoiti kolmossentterin roolin kunnialla ja oli Suomen parhaimmistoa puolustussuuntaan. Isokokoisena ja ulottuvana sentterinä Nikkanen pääsi usein mailoineen estämään laukauksia ja pakottamaan vastustajan vähemmän optimaalisiin ratkaisuihin. Nikkasen kiekollinen panos ei ollut erityisen suuri, mutta odotuksiin nähden kohtuullinen.
Kasper Simontaival, 9
7 ottelua, 4+3, 15:28 min/ottelu
Simontaival oli joukkueen toiseksi tehokkain hyökkääjä ja viimeisteli turnauksessa neljä maalia, joista kaksi välierässä Yhdysvaltoja vastaan. Simontaival oli tasaviisikoin Suomen parhaimmistoa. Hän loi paljon pisteodottamaa erityisesti oivaltavilla syötöillä, pystyi tuomaan kiekkoa siniviivojen yli hallitusti ja myös puolustamaan järkevästi ja tehokkaasti. Näillä otteilla luulisi kunnollisen näytönpaikan irtoavan myös Tapparasta. Lisäpotku luisteluun tekisi Simontaipaleesta vieläkin vaarallisemman.
Matias Mäntykivi, 6
7 ottelua, 0+1, 6:17 min/ottelu
Mäntykivi jäi turnauksessa todella pieneen rooliin, vaikka hän olikin kokoonpanossa jokaisessa ottelussa. Saldona oli yksi syöttöpiste ja reilu kuusi minuuttia jääaikaa ottelua kohden. Mäntykivi ei pystynyt vakuuttamaan juuri millään osa-alueella. Luistelu kaipaa selvästi kehitystä, jotta hän pystyisi käyttämään vahvuuksiaan paremmin tällä tasolla.
Brad Lambert, 8
7 ottelua, 1+3, 11:23 min/ottelu
Lambert aloitti turnauksen todella hyvin, mutta peliaika pieneni turnauksen loppua kohden. Pronssiottelussa Venäjää vastaan vaihtoja kertyi vain kuusi. Toki Lambertin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä paljon kehitettävää ja pelaaminen meni välillä liian yksinyrittämiseksi, mutta toisaalta keskialueen ylittämisessä kontrolloidusti Lambert oli Suomen tehokkain peliaikaan suhteutettuna. Ensi vuonna Suomen johtavia pelaajia.
Aku Räty, 8
7 ottelua, 2+1, 14:18 min/ottelu
Kuten moni muukin Suomen pelaaja, Räty esiintyi odotuksiin nähden hyvin, tehden töitä molempiin suuntiin peittäen paljon laukauksia ja riistämällä kiekkoja. Rädyllä oli myös paikkansa hyökkäyspäässä ja hän loi turnauksen keskimääräistä hyökkääjää enemmän pisteodottamaa. Vahva kamppailija, joka liikkuu hyvin ja pelaa nopeatempoista jääkiekkoa.
Benjamin Korhonen, 6
5 ottelua, 0+2, 12:40 min/ottelu
Korhonen aloitti kisat kokoonpanon ulkopuolella, mutta kairasi itselleen paikan alemmista ketjuista ensimmäisten otteluiden jälkeen pelaten lopulta melkein keskimäärin 13 minuuttia ottelua kohden. Vauhtia oli paljon, mutta konkreettiset tulokset jäivät vähäisiksi muutamaa syöttöpistettä lukuun ottamatta niin hyökkäyspäässä kuin keskialueen suunnanmuutoksissa.