– Olen paljon miettinyt, mitä sitten, kun nämä peli- ja opiskeluvuodet ovat ohi. Olen niin tottunut siihen, että olen koko ajan menossa ja olo tuntuu uupuneelta.
Marianne Lassila on paitsi naiskiekkoilija RoKissa myös luokanopettajaopiskelija Lapin yliopistossa ja Lapin alueen tyttökiekkokoordinaattori – lisäksi hän tekee monenlaista keikkatyötä, koska pelaaminen on kallista.
– Mietin sitä usein, että miten tätä jaksaa ja onko tässä mitään järkeä. Kausimaksu on noin kolmen tuhannen euron suuruinen ja opiskelijana olen opintotuen ja opintolainan varassa. Töiden tekeminen ja tienaaminen on edellytys pelaamiselle. Opiskelu vie suurimman osan ajastani ja siihen haluan panostaa tulevan ammattini kannalta.
Lassila opiskelee kolmatta vuottaan Lapin yliopistossa ja tekee parhaillaan kandityötä. Samaan aikaan on menossa kolmas kausi RoKin organisaatiossa, mutta ensimmäisen kauden hän pelasi akatemiajoukkue RoKi Pilkkeessä.
– Opinnot ovat edenneet samaan tahtiin muiden opiskelijoiden kanssa, mutta on se ollut haastavaa ajallisesti ja jaksamisen kannalta tosi rankkaa välillä. On kuitenkin ollut helpompaa mennä muun opiskelijaporukan mukana kuin jättää kursseja väliin, vaikka se on tarkoittanut väsymyksen kanssa taiteilua päivästä toiseen.
Kilpaurheilu tai yliopisto-opiskelu on todella kuormittavaa yksinäänkin – saati yhdistettynä. Lassilalla on kuitenkin vielä kolmaskin iso kuormitustekijä.
– Aloitin Lapin alueen tyttökiekkokoordinaattorina Terhi Mertasen seuraajana, joka inspiroi minua aloittamaan työt tyttökiekon kehittämisen parissa. "Tempalla" oli suuri vaikutus myös oman pelaajaurani jatkumiseen, kun hän oli valmentajani RoKi Pilke -joukkueessa ennen liigajoukkueeseen nimeämistä.
Mikä saa jatkamaan?
Opettajaksi valmistuminen on Lassilan tulevaisuuden tavoite ja tyttökiekon eteen tehtävä työ on tässä hetkessä antoisaa ja merkityksellistä. Oma pelaajaura on ulkopuolisen silmin kuviossa ylimääräinen pala, ja Lassila myöntää itsekin miettineensä, kuinka kauan jaksaa jääkiekkoa pelata.
– Toisaalta pelaaminen on myös ollut iso voimavara opiskelulle. Arki pyörii hyvin rutiininomaisesti: päivisin on opiskelua ja illalla treenaamista. Harjoitteleminen on vaan niin mieluista ja kivaa. Olen kyllä miettinyt vaihtoehtoa, joka ei veisi niin paljon aikaa, kun treenien päälle on viikonloppuisin pelireissut.
Toivon, että tulevaisuudessa Naisten liigajoukkueissa pelaaminen ei maksaisi pelaajalle mitään.
Lassila tunnistaa itsellään vahvan urheilijan identiteetin, mutta 25-vuotiaalla kiekkoilijalla on aiempi tausta jalkapallossa, joten jääkiekon korvaava sisältö on ollut mietinnässä.
– Toistaiseksi ei ole ollut niin vahvaa tunnetta lopettamisesta ja olen fyysisesti terve, niin olen vielä jatkanut pelaamista. Ja vasta pari viime kautta olen päässyt pelaamaan liigatasolla. Jos tässä kohtaa olisi kymmenen kautta takana, niin olisin voinut saada jo tarpeekseni.
– Jääkiekko tuli mukaan vähän vahingossa ja siihen sitten jäin, kun olen koko ikäni urheillut ja kuulunut joukkueeseen. Enkä tiedä, riittäisikö itselle pelkkä höntsäily, kun haluan tehdä asiat täysillä tai en ollenkaan. Olen miettinyt, etten varmaan pysty lopettamisen jälkeen menemään mihinkään höntsyporukkaan.
Liikunta ei kuitenkaan Lassilan elämästä lopu.
– Nautin urheilusta ja treenaamisesta niin paljon, että peliuran jälkeen jatkan harrastamista liikunnan parissa loppuelämäni.
Kun liikunnan määrä lisääntyi opinnoissa, päätti Lassila vielä jatkaa pelaamista.
– Viime kausi oli vaikea, kun opintojen toinen vuosi oli tosi rankka. Ajattelin jo, etten pysty tähän enää, mutta opintojen muuttuessa tällä kaudella on taas tuntunut paremmalta. En sitä sano, etteikö olisi uupumusta.
– Liikunnan sivuaineopinnot alkoivat nyt kolmannella vuodella, mikä on ollut henkisesti tärkeää, kun on päässyt opintojen puitteissa liikkumaan ja urheilemaan. Teoriaopinnotkin ovat olleet mielekkäitä, mutta niiden oheen on aina kertynyt liikuntatunteja, mikä taas väsyttää.
Lassila myöntää, että hänen arkensa vaatii paljon suunnittelua ja organisointia.
– Aikaa ei ole tasapuolisesti kaikkeen, vaan jokin osa-alue aina kärsii. Kyse ei ehkä ole siitä, kuinka jaksan pelata jääkiekkoa. Pelaamista ja treenaamista jaksaisin varmasti pitkään, mutta stressi ja paine kamppailla taloudellisesti ja henkisesti tämän kaiken kanssa saa miettimään, onko tämä sen arvoista. Ensisijaisesti tässä hommassa kärsii terveys.
Venyjästä vapaa-ajan vaalijaksi
Opiskelulta, töiltä ja kilpaurheilulta ei ymmärrettävästi jää paljon vapaa-aikaa. Ja Lassila on tottunut aikatauluttamaan myös leponsa.
– Ulkopuolisen ajatus on varmasti, että kannattaisi vähän levätä, niin jaksaa, mutta minulla se lepoaikakin on aikataulutettua. Maanantait ovat meillä vapaata treeneistä, mutta silloin on opintoja eli yleensä nelisen tuntia liikuntaa illalla. Välillä kyllä saan nukkua aamuisin pidempään.
Kokemuksen myötä Lassila kokee kehittyneensä myös arkensa suunnittelussa.
– Viime kausi oli stressin määrässä pahin, kun kaikki oli uutta enkä osannut pitää vapaapäiviä, vaan olin aina tekemässä jotain. Tällä kaudella olen jo osannut ottaa vapaata ja ajatella, ettei asia ole tästä päivästä kiinni.
Lassila myöntää tehneensä itsensä kanssa töitä, että osaisi rauhoittua ja jättää suorittamisen vähemmälle.
– Edelleen tuntuu hassulta sanoa, etten voi tehdä jotain, koska en jaksa. Yksittäisiä tunteja iltapäivällä täytyy miettiä, että otanko siihen opiskeluhommaa vai olisiko parempi hetki hengähtää ennen treenejä.
stressi ja paine kamppailla taloudellisesti ja henkisesti tämän kaiken kanssa saa miettimään, onko tämä sen arvoista.
Itsestään huolehtiminen vaatii tervettä itsekkyyttä, mikä ei suorittamaan tottuneelle ihmiselle ole luontaista.
– Viime kaudella vaan venyin ja venyin eli vaadittiin ihan äärimmilleen meneminen, että ymmärsin asian. Onneksi vältin niin pahan uupumuksen, että olisin menettänyt toimintakykyni kokonaan, mutta kyllä se aika opetti.
Esimerkiksi KooKoo-hyökkääjä Miska Siikonen oli lähes koko viime kauden pelaamatta ylirasituksen vuoksi, ja tämän jutun kirjoittaja on ollut mielenterveysammattilaisuudesta huolimatta kuukausia pois työstä psyykkisistä syistä ja oppinut vähentämään suorittamista vasta psykoterapian avulla.
– Pakko sanoa silti, että edelleen on vaikeaa sanoa ei, kun moni asia kiinnostaa, mutta ei vaan aika riitä. Olen luonteeltani sellainen, etten malta olla paikoillani. Elän sille, että saan tehdä kivoja asioita. Toisaalta on myös se raha, mikä ajaa.
Raha oli merkittävä syy, miksi Lassila on jatkanut tyttökiekkokoordinaattorina kaiken muun kuormituksen ohessa.
– Ensin ajattelin, ettei aikani riitä kyseiseen työhön ja pelaamisen yhdistämiseen, mutta tyttökiekkokoordinaattorin työ oli helppo ja melkeinpä ainoa keino tienata, joka on edellytys pelaamiselle. Saamani korvaus menee suoraan kausimaksuihin.
– Onhan sekin stressaavaa, kun vapaina viikonloppuina olen aina Tyttökiekkokiertueella vetämässä tapahtumaa.
Tyttökiekkokoordinaattorin työ on pääosin viestintää, pelitapahtumien järjestämistä ja yhteistyötä seurojen välillä.
– Olen alkanut pyörittämään Tyttökiekkokiertuetta, jonka tarkoituksena on tuoda Lapin alueen tyttökiekkoilijat yhteen eri joukkueista. Konsepti toimii niin, että seurat vuorotellen järjestävät tapahtuman ja minä autan seuroja tapahtuman organisoinnissa. Tyttöpelaajia on todella vähän Lapissa, joten on tärkeää, että tytöille järjestetään omia tapahtumia.
Pukukoppipuhetta ja priorisointia
Suorittaminen antaa ihmiselle merkityksen tunnetta, joten jonkin aikaa yksilö jaksaa painaa aivan äärirajoilla. Uupumus on ikään kuin merkki riittävästä suorittamisesta ja jopa jonkinlainen palkinto. Jossain vaiheessa on kuitenkin myönnettävä itselleen ja muille, ettei jaksa.
– Välillä on täytynyt esittää, että jaksaa. Tällä kaudella olen ollut avoimempi jaksamisestani ja olen saanut hyvin tukea. Olen rehellisesti kertonut joukkuekavereille, että nyt on tällaista ja tällaista menossa ja vaikka olen kilpailuhenkinen ja haluan tehdä parhaani, niin taustalla on tällaista ja joukkueurheilussa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Uransa lopettaneiden kiekkoilijoiden keskuudessa yleisin pelivuosilta kaivattava asia on pelikaverit ja pukukopin ilmapiiri – aktiivipelaajana Lassila tunnistaa joukkueyhteisön voimavaraksi.
– Ei se helppoa ole ollut myöntää, mutta toisaalta se on helpottanut treeneihin menoa, kun pelikaverit tietävät, missä mennään. Joukkue myös auttaa jaksamaan: siellä on läheisiä ystäviä ja meillä on hyvä ilmapiiri. Hallille on kiva mennä ja bussireissuilla on hauskaa, vaikka väsyttääkin.
Tamperelaislähtöiselle Lassilalle nykyinen asuinpaikka Rovaniemi on myös merkittävä apu jaksamiseen.
– Rovaniemellä on tärkeitä yhteisöjä: ystäviä ja tuttuja, unohtamatta tietenkään perhettä ja ystäviä kotipaikkakunnalta. Ystävien tuki ja turva on korvaamatonta ja heistä olen kiitollinen. Rovaniemen ja Lapin ympäristö, kulttuuri ja luonto saa voimaan hyvin. En ole ollut näin onnellinen missään muualla kuin täällä!
Välillä on täytynyt esittää, että jaksaa. Tällä kaudella olen ollut avoimempi jaksamisestani ja olen saanut hyvin tukea.
Naisten Liigassa kaikki pelaajat ovat sillä tavalla samalla viivalla, että elanto pitää hankkia jostain muualta kuin pelaamisesta. Ongelmaa jaksamisen kanssa on epäilemättä laajemmalti kuin vain Lassilalla, mutta silti hänen viestinsä on otettu vastaan rohkeana ulostulona.
– Viesti jaksamisongelmista on otettu joukkueen sisällä hyvin vastaan: Moni ymmärtää ja tsemppaa. On myös tullut sitä kommenttia, että olen todella rohkea, kun sanon ääneen, etten jaksa.
Kun keskustelimme Lassilan kanssa elämästä, jaksamisesta ja kaikesta, en voinut välttyä muistikuvilta, kun kävin vastaavaa keskustelua entisen maalivahdin ja nykyisen valmentajan Jonathan Iilahden kanssa – "Kun mielenterveydestä puhutaan matalalla kynnyksellä ja avoimesti, ihmisten näkökulma asiaan laajenee".
– Ehkä osaltaan näkyy, että meillä on nuori joukkue, niin nuoremmat pelaajatkin voivat sanoa ääneen, jos on huono päivä tai ei jaksa.
Jokaisen tilanne ja stressinsietokyky ovat kuitenkin yksilöllisiä.
– Meillä on joukkueessa lukiolaisia ja ammattikoululaisia, ja omia niitä aikoja kun muistaa, niin se on kyllä rankkaa opiskelua. Ja sitten on pelaajia, jotka ovat työelämässä ja perheellisiä, niin se on taas ihan oma kuvionsa. Jokaisella on omat haasteensa, niin ei pidä vertailla, että itsellä on enemmän hommaa kuin toisilla.
– Omat rajansa pitää oppia tunnistamaan. Olen kuitenkin itse omat valintani tehnyt ja jokainen valitsee oman työmääränsä, joka on kaikilla yksilöllinen omaan jaksamiseen nähden.
Lassilalle opiskelu ja ammattiin valmistuminen ovat prioriteetti.
– Vaikea on nähdä itseäni pelaamassa jääkiekkoa siinä vaiheessa, kun olen työelämässä. Tiedostan ja ymmärrän oman koulutukseni ja kokemukseni kautta, mitä kilpatasolla harjoittelu ja taitojen kehittäminen vaatii. Minun arjessani se ei vain ole mahdollista ja olen hyväksynyt sen.
– Pitäisi olla riittävästi aikaa harjoittelulle ja levolle ja urheilijana kehittymisen pitäisi olla ykkössijalla. Itselle jääkiekko ei ole niin tärkeää, ja vaikka pystyn pelaamaan ja olen terve, niin tasoero on iso kärkipelaajiin, joilla urheilu on ykkösasia.
Tyttökiekkotapahtumien jälkeen on aina todella kiitollinen olo, että saan olla esikuvana nuorille.
Lassila kertoo esimerkin, kuinka jääkiekko on ollut hänen prioriteettilistallaan kolmantena opiskelun ja työn takana.
– Pitää priorisoida, mitä oikeasti jaksaa. Luokanopettajaopinnot ovat intensiivisiä erityisesti opetusharjoitteluiden aikoina, jotka vaihtelevat 3-6 viikon välillä. Viime syksynä päätin olla koko kolme viikkoa pois treeneistä, jotta jaksan. Samalle ajanjaksolle osui maajoukkuetauko, niin pelejäkään ei ollut montaa.
Stressistä huolimatta työ tyttökiekkokoordinaattorina antaa myös paljon hyvää.
– Tyttökiekkokiertuepäivä oli tietysti tuolloin, jolloin tekemistä kuitenkin riitti eikä vapaapäiville juuri ollut tilaa. Tyttökiekkotapahtumien jälkeen on aina todella kiitollinen olo, että saan olla esikuvana nuorille. Toivottavasti heillä on vielä mahdollisuus pelata Naisten Liigaa Lapissa. Se työ tuottaa sellaisia tunteita, joita ei rahalla saa.
Ruuhkavuosien jälkeen koittaa rauha
Kun puhe kääntyy tulevaisuuteen, ei oma pelaaminen ole enää pitkään kuvioissa.
– Olen antanut itselleni aikaa, että pelaan jääkiekkoa opintojen ajan, mutta tämän kevään otteluja olen jo pelannut sillä ajatuksella, että nämä voivat olla viimeiset pelit. Isoin syy lopettamiseen on uupumus ja tämän paletin pyörittäminen. Jääkiekon takia en lähde enää muuttamaan toiselle paikkakunnalle.
Lassila käy luokanopettajakoulutusta, mutta suunnitelmana on hankkia lisäksi pätevyys liikunnanopettajaksi.
– Ensi syksynä alkaa maisteriopinnot, joka kestää kaksi vuotta. Haave oli jo ennen luokanopettajakoulutukseen hakeutumista päästä liikunnanopettajaksi. Se vaatii liikunnan pitkän sivuaineen, ja olisin voinut siihen jo hakea, mutta se on mahdollista myös maisteriksi valmistumisen jälkeen, niin se on itsellä suunnitelmissa silloin.
Liikunnanopettaja on tällä hetkellä Lassilan mielessä todennäköisempi työvaihtoehto, mutta hän suhtautuu tulevaisuuteen avoimesti eikä sulje mitään vaihtoehtoja pois.
– En sulje sitäkään vaihtoehtoa pois, ettenkö luokanopettajana voisi työskennellä. Kasvatustieteiden maisteritutkinnolla uskon löytäväni myös muuta kiinnostavaa työtä kuin opettajan ammatti. Jääkiekon puolellakin voisi olla esimerkiksi tyttökiekon eteen tehtävää työtä, mutta se on eri asia, saako sillä elantoa.
Joka tapauksessa työelämä muuttuu nykyisestä, kun Lassila pääsee koulutustaan vastaavaan työhön.
– Tuloni eivät ole säännöllisiä, sillä en voi sitoutua työhön, jossa täytyy olla tiettyyn aikaan paikalla. Tämän vuoksi tartun ex tempore -työkeikkoihin, kun se kalenteriin sopii. Koen, että on vain pakko mennä, sillä en tiedä milloin seuraavaksi on vapaata ja töitä tarjolla.
Työkokemusta on monipuolisesti, ja Lassila on tehnyt myös RoKille paljon talkootöitä.
– Talkoot ovat elinehto pelaamiselle, niillä saa kuitattua kausimaksuista. RoKissa on riittänyt paljon erilaista hommaa: Olen ollut jäähallin kioskilla myyjänä ja tällä kaudella RoKin edustusjoukkueen ottelutapahtumien juontajana, niistä saa aina muutaman kympin kerrytettyä.
Lassila on tottunut kutsumaan opiskelu- ja pelivaihettaan ruuhkavuosiksi. Muutos yksinkertaisempaan arkeen tuntuu ennakkoon jännittävältä.
– Tuntuu, että sitten kun siirryn työelämään ja lopetan kilpaurheilun, niin elämästäni tulee todella rauhallista. Silloin on vain yksi paikka, mihin mennä päivittäin ja ehkä jokin kevyempi harrastus parina päivänä viikossa.
– Siitä on vaikea päästää irti, mutta yritän tässä pikku hiljaa valmistautua muutokseen. Yhtäältä haaveilen jo siitä, että arki olisi kevyempää, mutta toisaalta nautin todella paljon tästä, mitä nyt teen.
Pelaajana ja tyttökiekkokoordinaattorina Lassilalla on tulevaisuuden toive myös naiskiekkoon liittyen.
– Toivon, että tulevaisuudessa Naisten Liiga -joukkueissa pelaaminen ei maksaisi pelaajalle mitään. Naisten Liiga kaipaa mielestäni myös muutoksia ja parannuksia liittyen pelaajien ja joukkueiden oikeuksiin. Näissä päätöksissä pitäisi enemmän kuunnella meitä pelaajia ja joukkueiden taustahenkilöitä, jotka elävät tätä arkea.