Marko Anttila, 37, saavutti torstaina 500 Liiga-ottelun rajapyykin, kun Kärpät haki 8−2-murskavoiton SaiPasta vieraskentällä. Kokenut konkarihyökkääjä muisteli merkkipaaluun oikeuttaneen ottelun jälkeen uraansa taaksepäin.
Puolentuhatta matsia Suomen pääsarjatasolla on miehelle itselleen hieno juttu.
− Totta kai se kertoo siitä, että on pitkään pelattu. Muissa liigoissakin on tullut jokunen peli. Onhan se hieno merkkipaalu ja saa olla kiitollinen, että näinkin pitkään on saanut pelata. Joukkueelta hieno esitys siihen päälle vielä, niin hyvä on fiilis.
Anttila aloitti Lappeenrannassa maalinteon, kun ruotsalaispuolustaja David Rundblad näki hyökkääjän parkkeeranneen ison kroppansa Niclas Westerholmin vartioiman maalin kulmalle.
− Kyllähän se aina maistuu tosi hyvältä. Maalinteko on varmaan voittamisen jälkeen hienointa hommaa tässä lajissa. Rundblad näki minut hienosti siinä tilanteessa. Hän on yksi Liigan parhaita pakkeja.
Pitkä polku huipulle
Anttilan Liiga-ura alkoi Ilveksessä kaudella 2004−05. Siihen asti hän oli kiekkoillut kasvattajaseurassaan Lempäälän Kisassa kakkosdivaritasolla ja juniorijoukkueissa.
− Alku tuli sillä tavalla yllättäen, että en kuvitellutkaan, että minusta tulisi ammattilaispelaaja. Sitten pääsin Ilvekseen, ja alku oli opettelua sekä itsensä ammattilaiseksi pistämistä.
– Täytyy olla ylpeä, että pystyin silloin pitämään pään pinnalla ja pääsin ammattilaisuuteen kiinni, Anttila muistelee.
Kaudeksi 2011−12 Anttila siirtyi Ilveksestä TPS:ään ja kahden Turussa vietetyn kauden jälkeen mies lähti muille maille. Kierroksesta tuli lopulta pitkä, sillä SHL:n ja KHL:n kattaneet pelivuodet umpeutuivat vasta viime kaudella Jokerien KHL-taipaleen päätyttyä.
Anttila palasi tuttuun tupsukorvanuttuun ja pokkasi viime kauden päätteeksi Ilveksessä Liigan pronssimitalit. Vuodet Euroopan huippusarjoissa osoittivat Anttilalle itselleen tämän kyvyt huippu-urheilijana.
− Ulkomailta on hienoja kokemuksia, ja olen näyttänyt pystyväni pelaamaan kovissa sarjoissa ulkomaalaispelaajana. Paljon on matkaa takana, ja varmaan enemmän kuin edessä.
Juniorivuosien asenne kantaa
Kun Anttila muistelee jääkiekkouransa suurta käännettä 2000-luvun alkuvuosina, esiin nousee se fakta, ettei yli kaksimetrisellä laitahyökkääjällä ole aina ollut samanlaista riemumarssia kuin viime vuosien menestys muun muassa maajoukkueessa antaisi ymmärtää.
− Ei ollut silloin hajuakaan, että pystyisin pelaamaan ammattilaisena. Sitten se mahdollisuus tuli ja olin innoissani esitetystä tilaisuudesta.
– Muutaman ensimmäisen vuoden aikana uskokin horjui, sillä oli niin paljon töitä tehtävänä ja takamatkaa niihin, jotka olivat menneet Ilveksen tai jonkun muun seuran junioripolun läpi, 37-vuotias konkari puhelee.
Hyppäys LeKistä Ilveksen organisaatioon oli melkoinen. Homma muuttui nopeasti totiseksi.
− Olihan se hurjaa, etten ollut aiemmin treenannut tavoitteellisesti vaan se oli ollut hauskanpitoa Lempäälässä. Se toisaalta on varmaan jälkikäteen mietittynä kantanut pitkään uraan, enkä palanut loppuun nuorena. Polkuni on erilainen kuin monella muulla ammattilaisella, mutta hyvä näin.
Anttila on voittanut urallaan Leijonissa olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta. Pitkän uran varrelle ei ole kuitenkaan ainakaan vielä osunut yhtään kautta, jolloin kolossihyökkääjä olisi päässyt nostelemaan seuramestaruuspokaalia.
Kullan kiilto silmissä
Täksi kaudeksi Anttila jätti Ilveksen taakseen ja suuntasi Ouluun. Kärpissä aukesi vielä yksi sauma. SM-kulta antaa Anttilalle päivittäistä virtaa uran ehtoopäivillä.
− Se on ainut ja isoin motivaattori. Sitä lähdin tänne hakemaan, ja siihen on vielä kaikki mahdollisuudet. Olemme parantaneet varsinkin viime aikoina, ja meillä on vielä mahdollisuudet kaikkeen. Sarjassa on toki paljon muitakin hyviä joukkueita, mutta me luotamme itseemme. Hyvä on meininki ja halu tehdä töitä. Toivottavasti se kantaa pitkälle.
500 Liiga-ottelun konkari ja leijonaikoni on nyt siinä asemassa, että häntä seuraavat varmasti monet jääkiekkoammattilaisuudesta haaveilevat juniorit. Heille Anttila antaa muutaman neuvon.
− Pylly alhaalla hommia kovasti, se on isoin asia. Tämä on kova maailma henkisesti, ja U20-joukkueesta tai Mestiksestä itsensä Liigaan läpi lyöminen ja siitä eteenpäin meneminen vaatii henkistä kovuutta ja teflonpintaa. Negatiivisiakin asioita tulee matkan varrella. Kaiken lähtökohta on kuitenkin intohimo ja nautinto.