Kovin panostuksin tähän kauteen lähtenyt Pelicans teki Liigan siirtotakarajalla vielä lisähankintoja valmiiksi nimekkääseen nippuunsa. Helmikuun alussa lahtelaisseura tiedotti tutusta paluumuuttajasta, kun se kertoi puolustaja Ben Bloodin vahvistavan joukkuetta loppukauden ajan.
Viime kevään pudotuspeleissä muutaman tärkeän maalin Pelicansille tehnyt Blood siirtyi Lahteen Saksan DEL:sta, jossa puolustaja edusti alkukauden Löwen Frankfurtia. Saksassa peli ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla. Pelicansin yhteydenotto sai yhdysvaltalaispelaajan palaamaan loppukaudeksi tuttuihin maisemiin.
– En ollut hyvässä tilanteessa Saksassa ja Pelicans osoitti kiinnostusta, joten sitä ei tarvinnut paljon miettiä, Blood kertoo.
Viime kevään hopeamitalijoukkue on muuttunut Bloodin poissa ollessa melko lailla. Uusia pelaajia on tullut toistakymmentä, nimekkäimpinä heistä Michal Jordán ja Patrik Carlsson sekä Lahteen palannut Ryan Lasch. Bloodin jälkeen joukkueeseen on liittynyt vielä muun muassa Juhamatti Aaltonen.
sitä ei tarvinnut paljon miettiä
Bloodin mukaan tämän kauden Pelicans eroaa selkeimmin viimevuotisesta kokemuksen määrässä ja ratkaisukyvyssä. Joukkueen keski-iän nousu näkyy kypsempänä kulttuurina niin pukukopin puolella kuin kaukalossa.
– Joukkueessamme on enemmän kokeneita pelaajia ja kylmänviileyttä, kun ottelut menevät tiukoiksi. Joukkueessa on enemmän johtajia ja pelaajia, jotka hoitavat homman kotiin.
– Se ei tarkoita, ettemmekö olisi viime vuonna osanneet käsitellä tiukkoja tilanteita. Meillä oli erittäin hyvä joukkue viime kaudella, puolustaja juttelee.
Hyvässä lentokelissä kohti pudotuspelejä
Pelicansin syyskausi oli haastava voittojen kiertäessä joukkuetta kaukaa. Mediassa ehdittiin jo maalailla potkuja päävalmentaja Tommi Niemelälle lahtelaisten pidettyä pitkän palaverin joukkueen ja seurajohdon kesken marraskuun alussa.
Turkoosipaitojen kurssi oikeni kyseisestä palaverista ja peli lähti todelliseen liitoon. Lopulta pelikaaniparven lento kantoi aina runkosarjan kolmanneksi saakka.
12 ottelua runkosarjan lopusta pelannut Blood kokee joukkueen tekemisen olevan uomissaan pudotuspelien alla. Yhdysvaltalaispelaaja muistuttaa kuitenkin työnteon merkityksestä, sillä se sanelee pitkälti lahtelaisten menestyksen.
– Jos olemme valmiita tekemään töitä, tulemme pelaamaan hyvin. Jos tarkastelee viime kuukausilta niitä otteluja, joissa jäimme jalkoihin, emme olleet niissä valmiita. Jos pistämme kaikkemme likoon, olemme todella hyvä joukkue ja keväästämme tulee hyvä.
Se, missä Pelicans voisi puolustajan mielestä yhä petrata, on ottelujen ratkaiseminen hyvissä ajoin. Esimerkiksi runkosarjan päätöskamppailuissa tämä ei toteutunut riittävissä määrin, ja vastustajat säilyivät otteluissa mukana turhan pitkään.
– Meidän pitäisi tappaa ottelut tehokkaammin. Teimme KooKoota vastaan ensimmäisessä erässä kolme maalia, ja peli olisi pitänyt pystyä paketoimaan jo silloin. Sitä edeltäneessä ottelussa annoimme JYPille liian paljon siimaa; olisimme voineet taputella sen pelin aikaisemmin.
Piikkinä vastustajien lihassa
Blood on pelaaja, joka herättää tunteita, oli kyse sitten otteista kaukalossa tai kommenteista kaukalon ulkopuolella. Hän on malliesimerkki pelaajasta, jota omat rakastavat ja muut vihaavat. Usein sääntöjen rajamailla pelaava ja välillä niitä rikkomaan sortuva yhdysvaltalainen ei tunnu jättävän ketään kylmäksi.
Se antaa minulle lisää virtaa ja minulla on hauskaa.
Puolustaja onnistuu toistuvasti pääsemään niin vastustajan pelaajien kuin kannattajienkin ihon alle. Blood itse nauttii saamastaan huomiosta.
– Se on kivaa! Tykkään vierasotteluista, pelata hyvien kannattajien ja isojen yleisöjen edessä. Se antaa minulle lisää virtaa ja minulla on hauskaa. Olen erittäin kiitollinen Herralle siitä, että hän johdatti perheeni takaisin Suomeen.
Yli 190-senttinen ja 100-kiloinen Blood on jäällä vahva vääntäjä, joka jakelee kovia taklauksia, eikä anna tuumaakaan periksi. Juuri tätä enempää puolustajan ei tarvitse kaukalossa tehdä vastustajien ärsyttämiseksi.
– Luulen sen johtuvan pelityylistäni. Olen kova kamppailija ja haluan voittaa. Vastustaja joutuu koville pelatessaan minua vastaan. Ei siinä ole sen kummempaa, Blood summaa.