Ilveksen 16-vuotias puolustaja Nanna-Katariina Timonen on tällä kaudella noussut N18-maajoukkueeseen. Ennen joulua Timonen suuntaakin Tyttöleijonien leirille Vierumäelle. Tauolle siirtynyt Naisten Liiga on sujunut nuorelta lupaukselta mukiinmenevästi.
− Kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Aiempina kausina on ollut loukkaantumisia, mutta tällä kaudella olen saanut omasta pelistäni paremmin kiinni, Timonen virkkoo.
Timonen on pelannut Naisten Liigaa Ilveksessä jo pitkään, sillä kuluva kausi on hänen neljäntensä Suomen naisten pääsarjassa.
Ennen taukoa viimeisessä Naisten Liigan ottelussa RoKia vastaan Timonen saalisti kaksi syöttöpistettä. Yhteensä kauden aikana hänen tehonsa ovat 1+5. Se on Ilveksessä kolmanneksi eniten paljon vastuuta saavien Elli Suorannan ja Johanna Siiran jälkeen. Kaksikon lisäksi Timonen on ainut, jonka tehotilasto ei ole pakkasen puolella. Hänellä se on tasan nolla.
Kohti unelmaa
Tyttöleijonat kohtaa Vierumäellä kolmessa ottelussa Japanin, Slovakian ja Tšekin.
− On tosi hyvä fiilis lähteä ja odotan paljon niitä pelejä, mitä tuovatkaan tullessaan. Varmasti saa pelata kovaa, Timonen uumoilee.
Ilves-puolustaja ei ole lähdössä maajoukkueeseen haihattelemaan, vaan uskoo edessä olevan tiukka viikko. Timosen unelmat siintävät tulevaisuudessa sinivalkoisissa väreissä.
− Varmasti pitää osata pelata kovaa ja olla hyvä joukkuepelaaja sekä luoda ilmapiiriäkin. Maajoukkue on ollut iso haave ja tavoite on, että pääsisin jossain vaiheessa sitten myöhemmin Naisleijoniin.
Pienikokoinen puolustaja nimeää esikuvakseen yhden nykyisten Naisleijonien raamikkaimmista pelaajista. 176-senttinen huippupakki herättää Timosessa kunnioitusta ja hän pitää idolinsa pelityylistä.
− Ronja Savolainen on sellainen pelaaja, jota olen katsonut paljon ylöspäin. Olemme tietysti vähän eri kokoisia, mutta silti hän on sellainen, jota olen paljon seurannut.