TPS-pelaajat luottavaisin mielin joukkueensa mahdollisuuksista pian alkavalla kaudella

Auroraliiga / Haastattelu
Turkulaiset saivat onnistumisia harjoituskaudella.
Kuva © Timo Savela
TPS:n naiset aloittavat kauden ilman yhdysvaltalaispelaajiaan, mutta runkopelaajat uskovat joukkueen mahdollisuuksiin Naisten Liigassa. Tilanne on hankala amerikkalaisten osalta, mutta parantuneet harjoitusmahdollisuudet helpottavat joukkueen tekemistä. Mustavalkoisten tavoitteena on olla kuuden parhaan joukossa tulevalla kaudella.

TPS:n naisten joukkue valmistautuu syyskuun alussa alkavaan Naisten Liigan kauteen positiivisissa tunnelmissa. Vallitsevan tilanteen takia valmistautumiseen on ollut tavallista enemmän aikaa. Hyökkääjä Elina Heikkisen ja puolustaja Veera Oikarin mukaan kaikki aika on käytetty hyödyksi:

– Ihan hyvillä mielin olemme päässeet harjoittelemaan. Olemme paahtaneet kaksi kuukautta yhdessä ja harjoitteluun on saatu laatua, totesi Heikkinen kesäharjoittelusta.

– Aloitimme fysiikkaharjoittelun hyvissä ajoin jo ennen varsinaista kesäharjoittelua. Meillä on ollut harjoittelussa ydinryhmä paikalla, mikä on nostanut harjoittelun tasoa ja pitänyt joukkuehenkeä yllä. Kauden alkuun on ollut paljon aikaa, joten valmennus on voinut käyttää aikaa palautteen antamiseen harjoittelun lomassa, eritteli Oikari tilannetta.

Turkulaisten puitteet ovat parantuneet tulevaa kautta varten. Harjoittelumääriä on nostettu ja jääaikaa on luvassa aiemman kolmen harjoittelukerran sijaan neljä kertaa viikossa. Lisäksi aamuharjoittelu jäällä on mahdollista pari kertaa viikossa niille, joille työt ja opinnot eivät ole esteenä. Heikkinen ja Oikari korostavat kuitenkin määrän vaikutusta harjoittelun laatuun:

– Olosuhteet ovat nyt entistä paremmat. Yksi jäävuoro on vain 50 minuuttia, joten yksi harjoituskerta enemmän mahdollistaa paremman harjoittelun, tuumasi Oikari.

– Yksi 50-minuuttinen kuulostaa pieneltä määrältä, mutta siihen saa enemmän toistoja. Samalla se mahdollistaa asioiden käymisen läpi syvällisesti. Asioita voidaan ihan perusteellisestikin korjata, kun aikaa löytyy sellaiseen, lisäsi Heikkinen.

"valmennus on voinut käyttää aikaa palautteen antamiseen harjoittelun lomassa"

Tulevan kauden suhteen haastateltava kaksikko on luottavaisin mielin. Pelaajat tiedostavat, että otteiden tulee parantua kausien mittaan.

– Alla on hyvää laadukasta harjoittelua jo useampi kuukausi. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että meillä on hyvä joukkue koossa. Odotan innolla tulevaa kautta, totesi Heikkinen.

– Suhtaudun myös erittäin luottavaisin ja innokkain mielin tulevan kauden suhteen. Aiemmista kausista poiketen tunnemme nyt paremmin toisemme ja olemme tietoisia siitä, mitä kukin pelaaja tavoittelee. Olemme kaikki samoilla linjoilla sen suhteen, että Turun kokoisessa kiekkokaupungissa pitää olla naisten pääsarjajoukkue ja sen täytyy menestyä. Sarjanousun jälkeiset ensimmäiset kaudet ovat vaikeita, mutta tavoitteiden tulee nousta askel askeleelta, lisäsi Oikari.

TPS avasi harjoituskautensa jo heinäkuun alussa, jolloin joukkue kohtasi KOOVEEn.
Kuva © Timo Savela

TPS:n tavoitteet ovat korkealla. Joukkue tavoittelee paikkaa kuuden parhaan joukossa eikä vähempään ole pelaajien mielestä tyytyminen. Tavoitteen eteen tulee kuitenkin vielä tehdä lujasti töitä.

– En tiedä haluaako kukaan edes tyytyä vähempään. Tämän hetkinen tavoite on kuitenkin joukkueen kokoon saamisessa ja joukkuepelin kehittämisessä, summasi Heikkinen tilanteen.

Oman lisänsä alkavaan kauteen tuo se, että Naisten Liigan joukkueiden tasosta ei kellään tunnu olevan selvää kuvaa. Useat pelaajat ovat vaihtaneet joukkuetta kesän aikana, sillä opiskelut ja työt vievät naisia paikkakunnalta toiselle. Heikkinen ja Oikari näkevät tämän kuitenkin positiivisena asiana, sillä joukkueiden erot vaikuttavat tasoittuneen kesän aikana.

– On vaikea sanoa mitään joukkueiden tasosta. Ei ole niin selviä eroja joukkueiden välillä aiempaan nähden, pohti Oikari tilannetta.

– On tulossa mielenkiintoinen kausi. Liikehdintä joukkueiden välillä on ollut verrattain suurta, tiivisti Heikkinen asian.

Yksi TPS:n isoimmista haasteista alkavan kauden suhteen on ulkomaalaispelaajien jumiutuminen kotikonnuilleen. Koronaviruksen hallitsemiseen liittyvät matkustusrajoitteet, huonontuneet liikenneyhteydet ja monimutkistuneet lupa-asiat ovat estäneet turkulaisjoukkueen ulkomaalaisia saapumasta Suomeen ennen kauden alkua. Heikkinen ja Oikari ovat kuitenkin luottavaisia, tapahtui, mitä tapahtui:

– On tämä ollut aikamoista odottelua. Tilanne on haastava. Mikään ei ole meistä kiinni. Tämä on valtion tason päätöksistä kiinni. Samat haasteet toki koskevat muitakin joukkueita, joilla on ulkomaalaisia pelaajia. Mikään joukkue ei kuitenkaan kaadu, vaikka rajat olisivat kiinni koko kauden ajan, tuumi Heikkinen.

– Osa ulkomaalaisista pelaajista olisi halunnut tulla tänne jo heinä-elokuussa tänne. Matti [Tähkäpää] tekee töitä sen eteen, että ulkomaalaiset saataisiin Suomeen. Onneksi meillä on kuitenkin vahva kotimainen pelaajarunko, totesi Oikari samasta asiasta.

"On tulossa mielenkiintoinen kausi"

Hankalimmassa tilanteessa ovat olleet joukkueen yhdysvaltalaiset pelaajat, sillä heidän on tarvinnut ottaa huomioon hyvin monta asiaa yhtä aikaa, samalla kun heihin vaikuttavat asiat saattavat muuttua päivittäin.

Lennot Eurooppaan ovat vähissä ja eri mailla on eri käytännöt eri lähtömaiden, maasta toiseen kauttakulun ja eri maiden kansalaisten suhteen. Maahan pääsy on käytännössä taattu ainoastaan niille, joilla on ulkomailla hankittu oleskelulupa. Lupa-asioiden hoitaminen ulkomailla on kuitenkin vähintäänkin hankalaa, sillä vaadittu paikan päällä tapahtuva asiointi lähetystöissä on tällä hetkellä rajoitettua ja mahdollista vain joissain lähetystöissä.

Sophie McGovern ja Kirsten Watts kokivat tilanteen liian hankalaksi ja päättivät lopulta jäädä Yhdysvaltoihin. Katie Robinson puolestaan odottaa innokkaana Suomeen pääsyä.

– Yleinen epävarmuus on ollut isoin haaste matkustusasioiden järjestelyssä. Lentoja on rajoitetusti ja säännöt ja määräykset vaihtuvat lähes päivittäin. Lisäksi eri mailla on omat sääntönsä ja rajoituksensa, mikä monimutkaistaa asioita entisestään. Rajan ylitysten suhteen ei myöskään ole mitään takeita. Maahan saattaa päästä tai sitten ei. Valmentajamme Matti [Tähkäpää] on yrittänyt saada asioita järjestymään, mutta naisten jääkiekko ei valitettavasti liene riittävän arvostettua, että pelaajana maahan pääsy olisi taattu, selosti Watts syitä jäädä Yhdysvaltoihin itsensä ja McGovernin puolesta.

– Yhdysvaltain ja muiden maiden asettamat rajoitteet ovat tehneet matkustuksesta Suomeen hankalaa suunnitella. Normaalitilanteessakin muutto kauas kotoa on stressaavaa. Odotan Suomeen pääsyä ja kautta kuitenkin innokkaana, tiivisti Robinson tilanteensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle