Norja tasoitti Leijonia vastaan käydyn ottelun aivan kolmannen erän loppuhetkillä. Ottelussa pirteästi esiintynyt Valtteri Filppula oli kentällä, kun Andreas Martinsen onnistui ohittamaan Joonas Korpisalon.
− Harmittava maali siihen loppuun. Saimme jäähyn jatkoajan alkuun ja siihen tärkeän tapon.
Suomi on menettänyt johtoasemansa kahdessa edellisessä MM-ottelussa. Sulamiset ovatkin olleet joukkueen peikkona pitkin turnausmatkaa.
− Kyllähän se aina harmittaa, kun tarjolla oli kolme pistettä. Ei sille mitään mahda. Täytyy noissa tilanteissa nopeasti alkaa miettiä jatkoaikaa. Onneksi tänään saimme hyvän lopputuloksen, pohti Filppula.
Norja pelasi tiiviisti puolustusalueella ja tukki maalinedustansa hyvin. Suomi ei saanut vieläkään maalintekopeliään uomiinsa, vaikka sinivalkoiset loivat maalipaikkoja vaihto toisensa perään.
− Vastustaja puolusti tosi hyvin. Maalinteko oli vaikeaa, mutta jaksoimme yrittää. Pitää toivoa, että jossain vaiheessa saamme kiekon sisäänkin. Nyt tämä on vähän tällaista taistelua.
Leijonat löysi Norja-ottelussa taisteluilmeensä ja pelasi toisessa erässä yhden turnauksen parhaista kaksikymppisistään.
− Emme ole lopettaneet yrittämistä, ja tänäänkin jaksoimme koko pelin ajan hyvin ja loimme paikkoja, sanoi kokenut Filppula valaen taistelumieltä omiinsa.