KHL:ssä on toistaiseksi joukkueita kahdeksasta eri maasta. Yhden joukkueen maista jääkiekkorankingissa korkeimmalle voi lukea Tšekin, jonka joukkue on Lev Praha. Tšekin joukkueessa Helsingin turnauksessa pelannut Petr Vrana kuuluu seuran miehistöön.
– Tärkein syyni pelata joukkueessa on mahdollisuus olla kotimaassani ja samalla pelata kovatasoista liigaa, Vrana sanoo.
Hyökkääjä on pelannut KHL:ää myös Amur Habarovskissa kaksi kautta sitten. Vrana pitää KHL-joukkuetta merkittävänä asiana Tšekille ennen kaikkea yleisön kannalta.
– Mielestäni se on hyvä asia. Suurella yleisöllä on hyvä mahdollisuus nähdä useita huippupelaajia.
Prahassa on Levin myötä kolme kovatasoista jääkiekkojoukkuetta. Paikallisessa Extraligassa on pitkä historia Spartan ja Slavian kaksinkamppailusta.
– Meillä ei ole niin paljon faneja kuin mitä haluaisimme, mutta uskomme että ajan kuluessa se määrä nousee, Vrana toivoo.
Erilainen verotus tulee olemaan ongelma pelaajien houkuttelussa. Sama tilanne on myös Tšekissä, ja sen ongelman Vranakin myöntää.
– Meillä on vaikeampaa sen takia. Joukkueellamme on kuitenkin venäläiset omistajat.
Helsingin turnauksessa pelasi Vranan lisäksi kaksi muutakin Levin pelaajaa, puolustaja Jakub Nakladal ja hyökkääjä Jiri Sekac. Muitakin tšekkimaajoukkueesta tuttuja nimiä on mukana, mutta joukkueen listoilla on myös puolenkymmentä kanadalaista, viisi suomalaista ja kolme ruotsalaista.
– Viime kaudella riveissämme oli paljon enemmän tšekkejä ja slovakkeja, Vrana muistelee.
– Seurajohto halusi kuitenkin täksi kaudeksi kansainvälisemmän joukkueen.
Viime kaudella Levin kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
– Se ei tyydyttänyt johtoa, siksi joukkue muuttui täksi kaudeksi.
Tilanne ei ole erityisemmin muuttunut parempaan. Joukkue on maaottelutauolla läntisen konferenssin kahdeksantena eli viimeisellä pudotuspelipaikalla. Vain kolme parasta joukkuetta on kuitenkin karussa, ja esimerkiksi neljäntenä olevaan Donbass Donetskiin on vain kahden pisteen ero. Tuntumassakin on neljä joukkuetta neljän pisteen sisällä.
Suomessa tilanne on hieman erilainen kuin mitä Prahassa on ollut.
– Jokereilla tulee olemaan helpompaa yleisön kannalta, kun kyseessä on olemassa olevan joukkueen siirtyminen.