Rauman Lukko teki kaikkensa kaataakseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuneen Porin Ässät. Lukko poistui jäältä pettyneenä, mutta kaikkensa antaneena, kun ässäkapteeni Matti Kuparinen upotti jatkoaikamaalin Kaapo Kähkösen selän taakse.
Tämä Lukon kausi mureni Kuparisen osumaan, mutta tulevaisuudessa siintää positiivisiakin sävyjä. Lukon päävalmentaja Pekka Virta näkee koko raumalaisen jääkiekkoilun muutostarpeen, mutta ei silti synkistele pettymyksenkään hetkellä.
− Menestys vaatii positiivisen ilmapiirin. Tarvitsemme jotain samankaltaista kuin mitä Ässillä oli tässä pelissä tukenaan, jakoi Virta kunniaa vastustajajoukkueen leiriin.
− Ymmärrän kaupungilla ihmisten reaktioita ja kritiikkiä kyllä, aika syvällähän me kävimme jossain vaiheessa. Kaksi kautta ovat olleet pettymyksiä, eikä näin voi jatkua. Onko tulevaisuudessa edessä nuorennusleikkaus tai muuta, jää nähtäväksi.
Parhaassa tapauksessa tappiossa Ässille kylvettiin tulevan menestyksen siemen. Raumalaisten alkukausi oli vahva ja lupasi hyvää, mutta tuloskunto hiipui kauden edetessä. Osansa on avainpelaajien loukkaantumisilla, mutta Virta sen enempää kuin Lukko-pelaajatkaan eivät käyttäneet niitä tekosyinä tappiolle.
Ensimmäisen ottelun jälkeen Virta toivoi ylivoimapeliltä yksinkertaisempia ratkaisuja ja oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen jäällä. Virkkeitä ei ollut suuresti syytä muuttaa ottelusarjan päätyttyä.
− Numerot taululla tietysti ratkaisevat paremmuuden, mutta olimme tässäkin ottelussa pelillisesti edellä. Ylivoimalla oli jo hyvä pyrkimys ja pelissä muutenkin hyviä vaiheita, mutta ne eivät tuottaneet tulosta.
Erot olivat pienet, ja raumalaisjoukkueen harmiksi niitä nähtiin myös maalivahtipelissä. Kähkönen nappasi lukuisia hyviä torjuntoja, mutta sarjan viidestä maalista aika moni lipsahti liian helposti Lukko-vahdin taakse.
Kuparisen jatkoaikamaalille Kähkönen toki ei voinut mitään.
Virran projekti Raumalla on vasta alussa, eikä kaikki ole niin synkkää, miltä Lukon riveissä tappion hetkellä tuntuu.
− Haluan olla rakentamassa sitä, että voimme kaikki olla ylpeitä Lukon joukkueesta. Emme voi tulla kotiyleisömme eteen häpeämään suoritustamme, kiteytti Virta.