Kisaisännän karavaani jatkaa kulkuaan. Ruotsi oli lähellä jäädä rannalle mitalipeleistä, mutta Nicklas Danielsson ja Fredrik Pettersson räjäyttivät Globenin puolivälieräottelun loppuhetkillä.
- Sovimme yhdessä keskiviikkona, että nyt on pelattava kurinalaisemmin ja vältettävä jäähyjä. Pelisuunnitelmassa oli pysyttävä, puolustaja Erik Gustafsson kertoi.
Tre Kronorin paikka mitalipeleissä oli kovan työn takana. Voiton avaimet löytyivät päätöserässä ja voittomaalikilpailussa.
- Kanada kävi päälle kovaa, mutta pelin edetessä hallinta siirtyi meille. Kolmannessa erässä voitimme laukaukset ja hyödynsimme ylivoimamme, kertasi Gustafsson viimeistä 20-minuuttista, jonka aikana Danielssonin kaksi nopeaa maalia veivät Ruotsin hetkellisesti johtoonkin.
Tukholman sankari oli lopulta Pettersson. Erinomaisen turnauksen pelannut pienikokoinen hyökkääjä teki voittomaalikilpailussa ratkaisevan maalin lämärillä. Kylmäpäinen viimeistely ihmetytti vaihtoaitiosta tilannetta seurannutta Gustafssonia.
- Olin todella hermostunut. En meinannut kyetä edes katsomaan. Yleensä en hermostu sillä tavalla. Lopputuloksen jälkeistä tunnetta on vaikea kuvailla.
Petterssonin osuma ei yksin vielä riittänyt, sillä Kanadalla oli tasoittava laukausvuoro. 41 kertaa torjunut Jhonas Enroth ei kuitenkaan pettänyt, vaan jätti Jordan Eberlen tyhjin käsin.
- Hän on yksi kilpailuhenkisimmistä ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut ja todisti sen voittomaalikilpailussa. Teräksiset hermot.
- Hän torjui toisessakin erässä Steven Stamkosin läpiajon ja piti meidät pelissä. Tarina olisi ollut toinen, jos se olisi mennyt sisään. Hän pelasi uskomattomasti ja juuri sitä tarvitsimmekin.
Pettersson, Danielsson, Enroth, Gustafsson ja koko finaaliviikonlopusta hullaantunut Ruotsi saavat välierissä vastaansa Suomen.
- En oikein tiedä, miten Suomi pelaa. Se selviää varmaan perjantaina ja teemme tarvitut muutokset. Meille tärkeintä on minimoida vastustajan maalipaikat ja pelata samalla tavalla kuin Kanadaa vastaan.
Seuraavassa pelissä, oli se sitten loppu- tai pronssiottelu, onkin kohdattava toinen turnauksen yllättäjäjoukkueista: Sveitsi tai Yhdysvallat.
Gustafsson osaa arvostaa paikkaa mitalipeleissä. Ruotsi on kokenut esimerkiksi Sveitsin yllätyspotentiaalin jo aikaisemmin.
- Välieriin edetään pelaamalla parasta mahdollista jääkiekkoa oikealla hetkellä. Turnaus on ollut monelle vaikea. Kanadallakin oli todella kova joukkue, joka kuitenkin tiputteli matkalla pisteitä Sveitsille ja Slovenialle.