Roland Ramoser – Italian maajoukkueen luottomies

Moni pelaaja haaveilee esimerkiksi pelaamisesta olympialaisissa ja maajoukkueessa, visiitistä Pohjois-Amerikkaan tai urasta ulkomailla. Roland Ramoser on käynyt läpi tämän kaiken, ja pelasi Italian maajoukkueessa yhteensä lähes 30 erilaista turnausta. Pienissä maissa olympialaisissa pelaaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys, mutta Ramoser teki maajoukkuedebyyttinsä nimenomaan olympialaisissa.

Urallaan hän pelasi Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa, mutta ei jatkanut Atlantin toisella puolen muutamaa kautta enempää. Saksassa Ramoser vietti urastaan usean kauden kohtuullisella menestyksellä. Italian Elite A:ssa vastaavasti mies pelasi yli kymmenen kautta ja iski reiluun 625 otteluun maagiset 690 tehopistettä. Italiasta miehellä on myös muutama mestaruus ja Italian Cupin voitto.

Maajoukkueurallaan mies pelasi MM-turnauksia 17 kappaletta, mikä on maailman toiseksi eniten. Ainoastaan norjalainen Tommy Jakobsen on pelannut yhden turnauksen verran enemmän. Ramoser on pelannut runsaasti otteluita, ja niitä on kertynyt kaikkiaan yli sata kappaletta. Viimeiset turnauksensa maajoukkueessa konkari pelasi kapteenina.

Jääkiekkoilijan ura kuitenkin päättyi kauden 2010-11 jälkeen, jolloin Ramoser päätti keskittyä täysipäiväisesti perustamaansa farmiin. Kaikkeen on aina syynsä, ja niin on myös hänen päätökseensä päättää uransa, jota hän itse avasi tarkemmin.

Renonista maailmalle

Kun Ramoser syntyi vuonna 1971 Pohjois-Italiassa sijaitsevassa Renonin (tunnettu myös nimellä Ritten) kylässä, oli kiekko saanut jo jalansijaa alueella. Vaikka Renon on pieni paikka, kylässä päätettiin perustaa oma jääkiekkojoukkue Ritten Sport vuonna 1984.

— Pieni paikkahan tämä on. Olisikohan asuikkaita noin 6000. Silti täällä oli jääkiekkojoukkue jo hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä se ole koskaan ollut heikko joukkue, kertoo Ramoser kotikylänsä jääkiekkojoukkueesta.

Myös kiekkokulttuuri on alueella ollut kohtalaista jo pitkän aikaa. Italian ensimmäisen jääkiekkomestaruuden voitti HC Milano 1925, jonka jälkeen joukkueita on alkanut hiljalleen tulla lisää Italian kartalle. Nykyään sarjoja on kaksi, jotka ovat Elite A ja Serie A2. Renon pelaa Elite A:ssa.

— Meillä on hyvä joukkue täällä nykyäänkin, ja pelaavathan he korkeimmalla sarjatasolla, ja ovat sijoittuneet monesti kärkikolmikkoon. Muistaakseni viimeisen viiden vuoden aikana ovat ainakin neljästi päässeet pudotuspeleihin asti.

Asiat ovat myös rahoituksen ja junioreiden puolesta raiteillaan.

— Renonissa on laitettu myös paljon aikaa jääkiekkoon. Heillä on hyvä omistaja, joka antaa suuren panoksen joukkueen eteen. Myös omia hyviä junioreita on paljon, joista voi kehittyä hyviä pelaajia. Mielestäni erittäin mukava pieni kylä jääkiekolle, tietää Ramoser.

Mainitsemattakin jokainen tietää, että suurin joukkuelaji Italiassa on jalkapallo. Sama fakta pätee myös useaan muuhunkin valtioon. Lähes jokainen pelaaja on urallaan pelannut muitakin lajeja, mutta Ramoser kuuluu niihin, jotka ovat keskittyneet koko ikänsä yhteen ainoaan lajiin – jääkiekkoon.

— Käytin kaiken aikani jääkiekkoon nuorempana. Tokihan harrastin muutamia muitakin lajeja, kuten hiihtoa ja tennistä, mutta en niinkään vakavasti, naurahtaa Ramoser.

Valintoja ja juniorikiekkoa

Moneen kertaan kuultu tarina pätee myös Rolandiin, jonka isä vei poikansa jäälle hyvin nuorena. Ramoserin kätisyydeksi valikoitui oikea. Kaiken takana on syynsä.

— Isäni pelasi myös jääkiekkoa ja hän laittoi minulle rightin mailan käteen. Hän tuumasi tuolloin, että sinä pelaat tältä puolen. Se on ehkä verenperintöä tai jotain sen suuntaista, Ramoser nauraa.

"Roly" pelasi Renonissa aina 16-vuotiaaksi saakka. Tuolloin nuori pelaaja pääsi kokeilemaan vauhtia myös Renonin edustusjoukkueessa. Hyvälle pelaajalle tuli tutuksi myös Italian junioreiden maajoukkue, jossa hän pelasi jokaisessa ikäluokassa maan nuorten mukana.

Vuonna 1989 Ramoser pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa vauhtia Italian alle 18-vuotiaiden maajoukkueesta. Maajoukkue pelasi junioreiden EM-kisoissa kohtuullisella menestyksellä. Aikaa konkari muistelee mielellään.

— Juniorimaajoukkueen mukana oli mukava pelata. Jätkät olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin itsekin olin, joten siinä pääsi tutustumaan myös uusiin kasvoihin. Tuolloin meillä oli todella hyviä pelaajia joukkueessa, ja mikäs siinä pelatessa. Kehitystähän se oli meille kaikille, ja aina on mukava edustaa maataan, kertoo Ramoser.

Monessa maassa taistellaan pääsystä maajoukkueeseen, mutta Italian kokoisessa kiekkomaassa ei ollut vältämättä edes armoton kilpailu sinne. Tilanne ei ole kuitenkaan yhtä haastava Italiassa kuin heitä heikompitasoisissa kiekkomaissa.

— Italiassa ei ole turhan paljon junioreita. Jos olet ihan ok pelaaja, niin pääset mukaan maajoukkueeseen. Ei se välttämättä ole yhtä vaikeaa kuten isommissa kiekkomaissa, joissa pitää olla oikeasti erityinen pelaaja, että pääsee maajoukkueeseen. Ei meillä kuitenkaan varsinaista pulaa ollut junioreista.

Roland Ramoser (vasemmalla) ja Michele Strazzabosco juhlivat tasoitusta Sloveniaa vastaan.

Kuva © Getty Images

Matkalla Pohjois-Amerikkaan

Monen nuoren pelaajan unelma löytyy Atlantin toiselta puolen. NHL-haaveet saavat yrittämään usein kaikkensa. Läheskään kaikki eivät koskaan Pohjois-Amerikkaan asti selviydy edes "isommista" kiekkomaista, mutta Italiasta ponnistava hyökkääjä kuitenkin selvitti tiensä Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin.

— Oikeastaan minun piti lähteä muualle Italiasta. Ajattelin, että itselleni kävisi niin kuin monelle muulle pelaajalle, eli jäisin puoliväliin, jos jatkaisin Italiassa. Juniorina Italiassa yleensä Elite A on liian haastava sarja nuorille, koska ulkomaalaisia on melko paljon. Vaihtoehdot ovat oikeastaan lähteä muualle tai jäädä istumaan Elite A:han penkille. Päätin lähteä pois kehittymään, taustoittaa "Roly" siirtymistään Pohjois-Amerikkaan.

Pohjois-Amerikan juniorisarjat ovat tasokkaimpia maailmassa. Ramoser pelasi kahden kauden visiitillään kauden Quebec Major Junior Hockey Leagueta Hull Olympiquesin riveissä ja kauden Western Hockey Leagueta Kamloops Blazersin riveissä.

— Lähdin matkaan, koska halusin kehittyä pelaajana. Siellä sarjojen taso oli todella hyvä, ja kehityin pelaajana paljon. Olihan pelitapa täysin erilainen, mitä se Italiassa oli.

Joillekin nuorille pelaajille ulkomaille lähteminen on kynnyskysymys. On vaikea lähteä ulkomaille, koska on vielä hyvin nuori, ja välttämättä tulevan kotimaan kulttuuri ei ole hallinnassa täydellisesti. Kielelliset asiat voivat olla myös yksi este matkalla menestykseen ja ulkomaille.

Kolikon kääntöpuoli on se, että muuttaminen voi kehittää myös näitä asioita kiekollisen näkemyksen ja kokemuksen ohella. Myös Ramoser näki matkassaan muutakin positiivista kuin pelaajana kehittymisen.

"Milano kuului tuolloin Euroopan parhaisiin joukkueisiin"

— Reissu valtameren taa oli itselleni erittäin hieno kokemus kaikkineen. Minulla oli mukava perhe siellä ja opin hyvin kieltä. Se oli ensimmäinen askeleeni kohti ulkomaita, koska minulla ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta ulkomaista. Kyllä se kasvatti pelaajana ja ihmisenä.

Takaisin saapasmaahan

Ramoserin ura Pohjois-Amerikassa ei ottanut tuulta alleen, mutta hän palasi kokeneempana ja vanhempana pelaajana takaisin kotimaahansa. Pelipaikkaa hyökkääjän ei tarvinut kauaa etsiä, vaan seuraava työpaikka löytyi Milano Devilsistä.

Milano Devils oli tuohon aikaan todella kova joukkue, mutta joukkue oli koottu lähes kokonaan ulkomaalaisista pelaajista. Kun Ramoser pelasi Milanossa kaksi kautta vuosina 1992-94, niin molempina kausina Milano onnistui voittamaan mestaruuden. Syykin on selvä.

— Olimmehan me aivan ylivoimainen joukkue tuolloin, ja Milano kuului Euroopan parhaisiin joukkueisiin. Ulkomaalaisia pelaajia meillä oli toistakymmentä kappaletta, jotka nostivat joukkueen tasoa merkittävästi. Milanossa oli tuolloin minun lisäksi vain yksi tai kaksi italialaista, muistelee Ramoser.

Joukkueen ulkomaalaiset toivat tuolloin vielä melko nuorelle pelaajalle hyvää kokemusta, mutta meininki ei miellyttänyt kokonaisuutta katsottaessa.

— Olihan Milanossa viettämäni aika hieno kokemus, ja siellä näin monenlaisia pelaajia. Oli hienoa pelata todella hyvien pelaajien, kuten Mark Napierin kanssa samassa joukkueessa. Toisaalta ei se sarjalle tehnyt hyvää, kun yksi joukkue oli täysin toisella tasolla kuin muut, tuumaa Ramoser.

Ramoser pelasi toista kauttaan Milanossa, kun hän teki aikuisten maajoukkueessa debyyttinsä. Monesti debyytit tapahtuvat mitättömissä peleissä, joskin ei aina, mutta Ramoser teki ensiesiintymisensä aikuisten maajoukkueessa vuoden 1994 olympialaisissa Lillehammerissa.

— Ensimmäiset olympialaiset oli ehkä paras kokemukseni! Aluksi kaikki epäilivät, että pääsemmekkö sinne, mutta yllättäen selvisimme. Olen tyytyväinen, koska olen yksi melko harvoista italialaisista kiekkoilijoista, jotka ovat olympialaisissa päässeet pelaamaan.

Italialla ei suinkaan ollut tavoiteena olympiakulta, ja olisihan se ollut epärealistinen tavoite. Joukkueella oli kuitenkin tietty tavoite Lillehammerissa, johon he pääsivät.

— Meille sanottiin, että älkää jääkö viimeiseksi olympialaissa. Emmehän me viimeiseksi jääneet ja juhlimme sitä samalla tavalla kuin kärkijoukkueet juhlivat mitalejaan. Erityisesti juhlimme jo sitä, että pääsimme olympialaisiin, nauraa "Roly".

Myös olympialaisten päänäyttämö Lillehammer oli kiekkokonkarin mieleen.

— Lillehammer oli ehkä yksi parhaista olympiakaupungeista. Siellä oli mukavia ihmisiä, hyvä talvi ja mukavat katsojat. Ehkä kaupunki ei ole yhtä iso, mitä olympialaisissa yleensä on, mutta se oli mukavan kotoisa.

Ramoser pelasi Bolzanossa muutaman ottelun samassa kentässä Jaromir Jágrin kanssa.

Kuva © Getty Images

Maiseman vaihto

Olympialaisten ja Milanon jälkeen Ramoser pelasi vielä kaksi kautta Italiassa, mutta kaudelle 1994-95 hän vaihtoi joukkuetta Bolzanoon, jossa hän teki heti ensimmäisellä kaudellaan komeat 74 tehopistettä 36 ottelussa. NHL:ssä oli tuolloin työsulku, ja Ramoser pääsi pelaamaan samassa kentässa muun muassa Jaromir Jágrin kanssa.

— Bolzanossa oli hieno kokemus pelata, ja meillä oli paljon hyviä omiakin pelaajia. Monia ulkomaalaisia kävi myös joukkueessa, jotka toivat omaa kokemustaan meille, muistelee konkari.

Bolzanon jälkeen mies pelasi vielä kauden Gherdëinassa, kunnes lähti hakemaan uusia tuulia Saksasta. Joukkueeksi ensimmäiselle Saksalla vietetylle kaudelle valikoitui Nürnberg Ice Tigers.

— Pelasin muutaman hyvän kauden Italiassa ja sain mahdollisuuden lähteä Saksaan. Halusin kokeilla uutta ja olla ulkomaalaisena pelaajana hyvässä sarjassa. Saksassa oli tulloin todella tasokas sarja, ja olin yksi harvoista italialaisista, jotka lähtivät ulkomaille pelaamaan. Mukava kokemus, kertoo "Roly" Saksaan siirtymisestään.

DEL-Liigassa Ramoser pelasi reilu 200 ottelua tehden niissä yli 100 tehopistettä. Saksassa hyökkääjällä kului yhteensä viisi kautta Nürnberg Ice Tigersissa ja Kassel Huskiesissa.

Huskiesissa hän pääsi myös kokeilemaan EHL:ää (European Hockey Leagueta), jossa kuusi ottelua tuotti kaksi maalia. Huskies ei menestynyt erityisen hyvin turnauksessa, mutta kokemus miellytti italialaista.

— Olihan se ihan hieno kokemus päästä edustamaan joukkuettaan Eurooppaan. Ei me pitkälle päästy, mutta se oli kokemuksena hyvä, kertoo "Roly".

Raksahommia

Viiden täyden kauden jälkeen Ramoser päätti palata takaisin kotikaupunkiinsa Renoniin. Ramoserilla oli selvä syynsä siihen, miksi hän palasi juuri Renoniin.

— Pidin pelaamisesta Saksassa, mutta oli hyvä päätös lähteä juuri tuolloin. Aloitimme silloin rakentamaan maatilaa Renoniin, jossa myös tulisin asumaan myöhemmin. Siksi oikeastaan muutin takaisin, taustoittaa "Roly" siirtoaan.

Rakennustalkoiden aikana Ramoser pelasi kotikaupunkinsa Ritten Sportissa. Heti ensimmäisellä kaudella hän voitti sarjan pistepörssin takomalla 76 pistettä. Joukkue ei kuitenkaan menestynyt kokonaisuudessa kovin hyvin, joten saatuaan farminsa valmiiksi, Ramoser päätti vaihtaa joukkuetta lähikaupungin HC Bolzanoon.

— Ei Renonin joukkueen taso ollut mitenkään hyvä, ja halusin vaihtaa joukkueeseen, jossa haluttiin oikeasti voittaa. Kahden kauden jälkeen vaihdoin Bolzanoon, jossa oli kovemmat tavoiteet, kertoo Ramoser.

Bolzanossa odotetaan paljon ja kannattajia on paljon. Löytyyhän Bolzanosta Elite A:n kirkkaasti suurin halli PalaOnda, joka vetää 7200 katsojaa. Kaiken tämän takana oli kuitenkin pieni ongelma.

— Bolzanoon palaaminen oli tavallaan oppimisprosessi. Bolzanossa kaikki odottivat, että voittaisimme. Totuus oli kuitenkin se, että meillä ei koskaan ollut riittävän hyvää joukkuetta, jotta olisimme voineet voittaa. Milano oli tuolloinkin todella vaikea vastus, tietää konkari.

Ramoserin tarina jatkuu haastattelun toisessa osassa. Toinen osa käsittelee miehen mittavaa maajoukkueuraa, nykyistä elämänmuotoa ja seurajoukkueuran loppuvaiheita kapteenina.

>>Lue Ramoserin haastattelun toinen osa tästä