Ruotsi rynnistää voittamattomana pudotuspeleihin

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Rikard Grönborgin luotsaama Ruotsi on ollut vakuuttava.
Kuva © Leo Runsas, leo.runsas@jatkoaika.com
Ruotsi päätti alkusarjansa samalla lailla kuin sen aloittikin. Joukkue pelasi vakuuttavasti ja voitti Venäjän 3−2. Joukkue pääsee hyvissä asetelmissa pudotuspeleihin voitettuaan kaikki neljä alkusarjan otteluaan.

Ruotsin päävalmentaja Rikard Grönborg totesi ottelun jälkeen tienneensä odottaa vahvaa Venäjää.

− Tämä oli kova peli ja se oli kyllä tiedossa, koska Venäjä on aina kova vastustaja. Olemme voittaneet parina viime vuonna heidät tärkeissä peleissä nuorten kisoissa, joten he saivat siitä varmasti motivaatiota. Tiesin, että he ovat valmiita maanantain pelin jäljiltä.

Ruotsi johti ottelua lukemin 1−0, 2−1 ja 3−2. Venäjä pääsi kirimään kaksi kertaa rinnalle ja ottelun voittomaali nähtiinkin vasta ajassa 57.38. Grönborg ei kuitenkaan myöntänyt olleensa hermostunut missään vaiheessa.

− En koskaan murehdi maaleista. Kuten sanoin, olemme molemmat jääkiekon huippumaita ja pelimme ovat aina kovia. Voitimme nyt 3−2 ja olen sitä mieltä, että olimme parempi joukkue.

Myös Ruotsin hyökkääjä Lucas Wallmark oli samoilla linjoilla päävalmentajansa kanssa.

− Meillä oli hyvä alku ja saimme hienon maalin ylivoimalla. Toisessa erässä Venäjä oli meitä parempi. Kolmannessa erässä paransimme ja puolustimme hyvin. Voitto oli tärkeintä.

Wallmark syötti ottelussa kaksi maalia ja oli isossa roolissa voiton suhteen. Hyökkääjä myönsi olleensa onnellinen syötöistään ja kotiyleisön tuesta.

− Kahden maalin syöttäminen oli mukavaa. Olen onnellinen. On hauskaa nähdä näin paljon ihmisiä katsomossa. Se on mahtavaa. Pelaamme hyvin ja toivon, että kannattajat kannustavat meitä aina.

Ruotsi pääsee puhtaalla pelillä pudotuspeleihin ja saa vastaansa puolivälierissä Slovakian. Sekä Wallmark että Grönborg ovat luottavaisia jatkon suhteen.

− Jatkossa jokainen peli ratkaisee. Täytyy pystyä pelaamaan korkealla tasolla. Toivottavasti voimme voittaa kaikki pelit ja ottaa kullan, Wallmark toteaa.

− Katsomme peli kerrallaan eteenpäin. Keskitymme siihen, miten pystymme parantamaan peliämme. Nämä tuntuvat kliseiltä, mutta näin nämä asiat vain ovat. Emme voi keskittyä vääriin asioihin. Nyt puramme tämän ottelun ja alamme keskittyä seuraavaan otteluun Slovakiaa vastaan, Grönborg jatkaa.

Slovakia on erityisen mielenkiintoinen vastustaja varsinkin Wallmarkille, koska hyökkääjän seurajoukkuetoveri Peter Cehlárik SHL-seura Luleåsta pelaa Slovakian riveissä.

− Slovakialla on Cehlárik ja monia muita hyviä pelaajia. Uskon kuitenkin, että meillä on parempi joukkue.

− Juttelimme Cehlárikin kanssa vähän ennen turnausta, mutta nyt en ole hänen kanssaan puhunut. On hauskaa päästä pelaamaan häntä vastaan.

Joukkueen jäsenillä on hyvin erilaiset vuodenvaihteen suunnitelmat. Pelaajat pääsevät rentoutumaan, mutta valmennusjohdolla ei moista luksusta ole tiedossa.

− Pelaajat ovat väsyneitä ja pääsevät nyt lepäämään ajoissa. Nyt vuodenvaihteessa he pääsevät käymään kotona ja syömään hyvin.

− Me valmennusjohdossa keskitymme pelillisiin asioihin. Tämä on seitsemäs tai kahdeksas kertani nuorten MM-kisoissa, joten en ole vuodenvaihteita päässyt paljoa juhlimaan. Olen jo tottunut siihen, Grönborg naureskelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös