Venäjä johti välierään Kanadaa vastaan kahden erän jälkeen 2−0, mutta hallitsevan mestarin kiri alkoi Nathan MacKinnonin osumalla päätöserän ensimmäisellä minuutilla. Hyökkääjä Jeff Skinner kertoi, mitä tapahtui joukkueen kopissa toisella erätauolla.
− Me keräsimme itsemme. Kolmannessa erässä olimme paljon parempi joukkue. Taistelimme koko illan hyvin vastaan ja näytimme luonnetta.
− Luonteen osoittaminen on hyvä merkki jatkoa ajatellen. Siihen on hyvä rakentaa finaaliottelussa, muistutti Skinner.
Kölnin areena oli täynnä venäläiskannattajia ja heidän huutonsa täytti koko hallin. Kanadalaiset kuitenkin nauttivat äänekkäästä tunnelmasta.
− Se oli hieno juttu. Hallissa oli kova meteli ja kannustus. Sellaista se on isoissa otteluissa. Jos haluat voittoja isoista otteluista, on kestettävä yleisön paine, Skinner täräytti.
Kanada voitti ottelun lopulta 4−2. Joukkuetta odottaa finaalissa joko Suomi tai Ruotsi.
− Saimme tänään haluamamme tuloksen. Seuraava peli on taas uusi kova testi meille.
Suosikkia Skinnerillä ei kuitenkaan tuohon peliin ole, vaan Kanada lähtee kohti finaalia oman tekemisen kautta.
− Otamme kumman tahansa, joka voittaa pelin. Siitä tulee kova ottelu jokatapauksessa. Me valmistaudumme siihen otteluun, ja meidän täytyy olla valmiina heti alusta lähtien, tiesi Skinner.