HIFK on elänyt hurjassa mediamyllerryksessä jo tovin. Ensin Petri Matikaisen lähtösaagaa vatvottiin pitkään. Tuoreimpana esiin on noussut European Trophy -otteluista syntynyt tappelukohu. Päävalmentajaksi kohonnut entinen liigapuolustaja Pasi Sormunen on luottavainen, vaikka joukkueen tulokset ovat ailahdelleet. Hän näkee joukkueen pelanneen hyviä pelejä ja yksittäisiä eriä.
Valmentajanvaihdoksen aiheuttaman turbulenssin lisäksi joukkueessa on moni muukin asia muuttunut.
– Pelitapaa on muutettu paljon. Muutoksen tilassa ollaan eletty, mutta joukkueessa on tosi hyvä fiilis ja tuntuu, että joukkue on menossa tosi hyvin kasaan. Meillä on kaikilla iso näytön paikka, sen ympärille tämä kulminoituu, Sormunen summaa.
Keväällä flopanneesta tähtisikermästä on enää tähteet jäljellä. IFK:n joukkue on uusiutunut rankasti. Sormunen on pitänyt uusien pelaajiensa sisääntulosta.
– Raikkaita, ennakkoluulottomia ja positiivisia tyyppejä oikeastaan kaikki. Erittäin tarkan harkinnan kautta on kaikki hankittu joukkueeseen. Meiltä lähti todella huippumiehiä, mutta olemme saaneet hyviä pelaajia tilalle. Tehdään asiat joukkueena hyvin ja pystymme paikkaamaan menetyksiä.
Enemmän kuin työpaikka
Liigamiehistön kevät oli mahalasku, mutta A-nuorissa HIFK otti komeasti kultaa paikallisvastustaja Jokereita vastaan pelatuissa finaaleissa. Monia mestaruuksia voittaneen ikäluokan pelaajia on ripoteltu lainalle Mestikseen. Helsinkiläisillä on myös Keravalla yhteistyöseura HCK.
Kuinka tiiviisti itse Sormunen ehtii näiden korkoa kasvavien pelaajien otteita seurata?
– Meillä on tietysti Veli-Pekka Kautonen ja Tom Nybondas ketkä käyvät paljon katsomassa pelejä, mutta paljon pyrin mahdollisuuksien mukaan käymään, kun he tällä seudulla pelaavat saadakseni myös omalla silmällä tarvittavaa tietoa. Tosi monelle viime vuoden kultamitalisteille on löydetty Mestis-paikat. Tarkoitus olisi, että he pelaisivat koko kauden ja kasvaisivat siellä vastuunkantajiksi, Sormunen linjaa.
HCK:n lisäksi HIFK-pelaajia on lainalla myös kauempana kotoa. Se auttaa kasvattamaan pojista miehiä.
– Kyllä, niin kuin esimerkiksi armeija ja kotoa pois muuttaminen ovat aina isoja taitekohtia nuorille miehille. Oli paljon nuoria hyviä pelaajia, emmekä halunneet jättää heitä yksin. Kaikille etsittiin roolia vastaavat paikat. On tärkeää päästä pelaajatyyppiä vastaavaan rooliin.
Nuorista Mestikseen matkanneista lainapelaajista Sormunen on valmentanut monia, onhan "Soppa" toiminut HIFK-organisaatiossa valmennustehtävissä jo seitsemän vuotta. Pelaajaurallaan kaikkia pääkaupunkiseudun seuroja edustanut ex-pakki on työstään ylpeä.
– (Päävalmentajuus) merkitsee todella paljon. Tämä on niin perinteikäs seura - IFK on minulle iso asia. Se ei ole minulle työpaikka... Tämä on enemmän.
SM-liigakausi pyörähtää käyntiin ensi torstain paikallispelillä. Tavoitepalaveri on vielä pitämättä, mutta päävalmentajalla on selkeä visio joukkojensa tavoitteesta. Se tavoite on heikentyneille vaakunapaidoille kova.
– Ensi viikolla pidetään virallinen tavoitepalaveri, mutta kyllä me tässä vaiheessa kotietua playoffeihin haetaan.