Tanskalaista mittatilaustyötä

LIIGA / Haastattelu
Mikkel Bødkerin Lukko-pesti on lähtenyt tehokkaasti liikkeelle.
Kuva © Jussi Kivimäki
Kolme peliä ja kolme maalia. Mikkel Bødkerin alku Lukossa on ollut vakuuttava. Sunnuntaina tullut tappio Jokereiden vieraana otti laituria päähän, vaikka hän näki kamppailussa myös hyvää.

Luontainen maalintekijä on termi, jota kuulee melko usein varsin kirjavankin tason pelaajista. Lukon tuoretta hankintaa Mikkel Bødkeria termi kuvaa kuitenkin äärimmäisen hyvin.

Tanskalaisen iskemä avausmaali sunnuntai-iltana jäi lopulta varsin laihaksi lohduksi, kun Jokerit käänsi illan ainoasta kamppailusta jatkoaikavoiton lukemin 3-2.

- Pelasimme alun hyvin ja saimme vahvan lähdön. Johtomaalin jälkeen passivoiduimme kuitenkin aivan liikaa ja pelimme meni kyttäilyksi, pettynyt Bødker pohti pelin jälkeen.

Sekä Jokerit että Lukko lähtivät otteluun melko raskaista lähtökohdista. Jokereille ottelu oli neljäs kuuteen päivään ja Lukolla peräti kolmas neljään päivään.

- Raskas peli, mutta ei sitä ehtinyt sen enempää miettiä. Korkeassa pelirytmissä sitä elää niin vahvasti hetkessä kiinni, ettei siinä ehdi edes ajatella moisia, juutti pohti lähtökohtia illan peliin.

Maalinteko verissä

Jokaisessa Lukossa tähän mennessä pelaamassaan pelissä maalitolppien väliin osunut Bødker pääsi iskemään Helsingissä illan avausmaalin. Maalin takaa heitetty kiekko yllätti Eero Kilpeläisen ja pomppi lopulta maalin perukoille.

- Joskus kun maalivahti on huonosti sijoittunut, voivat maalin takaakin lähteneet heitot pomppia. Yleensähän ne eivät toimi, mutta nyt sattui pomppimaan juuri oikeaan kohtaan, Bödker pohjusti osumaansa

Nopeasta liikkeestään tunnettu juutti on aloittanut liigassa vähintäänkin mainiosti. Varsinkin hyökkäyspäässä kiekollisella varmuudella sekä vääntövoimalla hämmästyttänyt laituri myönsi alun menneen vähintäänkin hyvin.

- Oma alku on tuntunut kieltämättä hyvältä. Maalinteko on tietenkin sitä, mitä itse haluan tuoda joukkueeseen mukaan. Muutama on uponnut hieman onnekkaastikin, mutta niinhän ne usein tuppaa menemäänkin silloin, kun saa hyvän putken päälle.

Ongelmia omassa päässä

Pahimmat ongelmat kolmella tanskalaisella on ollut puolustuspäässä. Lauantaina JYP pääsi rokottamaan viisikon avauduttua täysin.

Myös Jokereiden vieraana juuttien varaan rakennettu ketju oli välillä pahoissakin vaikeuksissa isossa kaukalossa.

- NHL:ssä pelataan vahvasti miesvartiointia, täällä puolestaan alueittain. Se on tuonut vielä hieman vaikeuksia, kun ei voi vain roikkua sen oman kaverin mukana. Pitää opetella siihen vielä paremmin, Bødker myönsi.

Messin opein maalintekoon

Sunnuntain tappio ei kauaa ehdi painaa mieltä. Lukko matkaa jo tiistaiksi Lappeenrantaan, missä vastaan asettuu alkukauden sensaatio SaiPa.

- Otetaan tämä piste mukaan, mutta muuten käännetään ajatukset jo tulevaan. Tiistaina on taas uusi mahdollisuus kääntää kurssia kohti oikeaa suuntaa.

Tanskalaisella oli jo mielessä varma keino saada ajatukset pois illan pelistä. Real Madridin ja FC Barcelonan välinen kamppailu kiinnosti erityisesti tanskalaista.

Barcan mieheksi tunnustautunut Bødker kertoikin ihannoivansa Lionel Messin peliä. Voiko siitä lätkäjätkäkin ottaa jotain oppia?

- Onhan Messi maailman paras siinä, mitä hän tekee. Huikea jalkapalloilija, jonka asenteesta voi varmasti jokainen ottaa oppia, hyökkääjä naurahti lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle