Tanskan sankari Krog: "Suomi voisi voittaa mestaruuden tänäkin vuonna"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kasper Krog torjui viime kaudella Tanskan maalilla alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Ensimmäinen torjuntavuoro nuorten MM-kisoissa avautui pelissä Suomea vastaan.
Suomi joutui pettymään toisen kerran putkeen, kun Tanska vei pisteet maiden välisestä kohtaamisesta luvui 3–2. Ensimmäistä kertaa nuorten MM-kisoissa maalia vartioinut Kasper Krog oli onnellinen voitosta. Ensikertalainen torjui ottelussa 34 kertaa.

Tanska sai selkäsaunan avausottelussaan Ruotsilta luvuin 6−1. Joukkue kuitenkin unohti ottelun nopeasti. MM-kisojen toiseen otteluunsa Tanska vaihtoi maaliin 18-vuotiaan Kasper Krogin.

− Puhuimme eilen ja sovimme, että Ruotsi-peli on ohi ja alamme vain keskittyä seuraavaan peliin. Onnistuimme siinä hyvin, Krog kertoi Suomi-pelin jälkeen.

Ensimmäistä kertaa nuorten MM-kisoissa pelaamaan päässyt Krog hehkutti Suomea varauksetta ottelun jälkeen. Krogin mukaan Suomen joukkue on edelleen kova, vaikka kokoonpanosta puuttuu viime kauden tehoketju Patrik LaineSebastian AhoJesse Puljujärvi.

− Suomen joukkue on todella hyvä. Se on todellakin niin hyvä, että he voisivat voittaa taas tänä vuonna.

Krogille kertyi ottelussa hurja määrä torjuntoja. Vastapainoksi Tanskan kaksi ensimmäistä maalia syntyivät joukkueen kolmella ensimmäisellä maalia kohti suuntautuneella laukauksella. Krog uskoi, että juuri Tanskan tapa siirtyä pelissä 2−0-johtoon oli se asia, joka jäädytti Suomen.

− Saimme heidät turhautumaan ensimmäisillä maaleillamme. Siitä huolimatta Suomi pelasi todella hyvän pelin ja he olivat hyökkäysalueella hyviä.

Vaikka Krog torjui jopa 34 kertaa, oli aineksia vielä suurempaan torjuntalukemaan. Tanskan kenttäpelaajat heittäytyivät uhrautuvasti kiekkojen eteen, mikä helpotti nuoren maalivahdin työtä.

− Oli aivan uskomatonta, kuinka paljon pelaajamme blokkasivat vetoja. Puhuimme myös vetojen blokkaamisesta etukäteen.

Suomi tuli ottelun lopussa vielä maalin päähän. Krog myönsi, että maalin johdossa häntä alkoi hermostuttaa.

− Yritin vain keskittyä peliin laukaus kerrallaan ja pysyä pelin sisällä. En halunnut vilkuilla kelloa. Piti vain pelata niin pitkään, että peli loppui.

Turnauksen ensimmäinen voitto oli koko Tanskan joukkueelle iso asia. Erityisen iloinen voitosta oli ensi kertaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa torjunut Krog.

− Oli uskomatonta saada ensimmäisestä pelaamastani pelistä voitto. Olen todella onnellinen, että voitimme tämän ottelun. Tämä fiilis on aivan käsittämätön.

» Lähetä palautetta toimitukselle