Teuvo Teräväinen oli yksi niistä pelaajista, joiden olisi voinut kuvitella nousevan esiin tappiotilanteessa Sveitsiä vastaan. Riittävää tasonnostoa ei kuitenkaan tullut, vaan Leijonat tippui mitalipeleistä katastrofaalisesti.
− Ei vaan riittänyt. He pelasivat hyvin. Meillä oli huono alku ja huono toinen erä. Vasta viimeiseen erään saimme peliä Sveitsin päätyyn.
Sveitsi teki toisessa erässä kolme nopeaa maalia, ja käänsi pelin itselleen.
− Vaikea sanoa, mitä tapahtui. Emme saaneet pitkiä hyökkäyksiä, ja he pääsivät rummuttamaan. Ensimmäisessä erässä pystyimme pelaamaan heidän pitkät hyökkäyksensä pois. Se väsytti meitä.
Leijonat kavensi pelin 3−2:een, mutta kiri jäi piippuun. Leonardo Genoni Sveitsin maalilla kesti loppuun asti.
− Momentum pysyi heillä, ja he saivat maalinsa siihen. Aloimme jahdata heitä, ja melkein saimme kiinni. Ei vaan riittänyt. Monesti olimme yksin kiekollisena, ja tukia olisi pitänyt saada paremmiksi.
Vielä toisella erätauolla joukkue loi tsemppihenkeä ympärilleen.
− Meillä oli kopissa hyvä meininki ja usko siihen, että taistelemme ja tulemme. Näimme sen mahdollisuutena pelata hienoa lätkää. Iso pettymys tämä on kuitenkin.