Kokonaiskehityksen Toivola näkee kahdesta pettymyksestä huolimatta hyvänä ja suunnitelmat ensi kautta silmällä pitäen ovat hyvässä vauhdissa. Ensi kauden kokoonpanon suhteen on yhä erilaisia variaatioita ja tilanteet muuttuvat markkinoiden pyörteissä. Toivolan mukaan hänen kaksi vuotta sitten lupaama uusi pelitapa on sekin ihan aikataulussaan ja 6-9 pelaajan vaihtuvuudella haetaan uutta tehoa siihenkin puoleen.
- Tilastofaktat osoittavat, että oikeaan suuntaan olemme menneet ja olemme kehittäneet peliä kiekollisempaan suuntaan. Päätykiekot ovat vähentyneet. Nykypäivän kiekossa ei pelkällä kohnaamisella pärjää, joka kentässä on oltava pelaajia jotka osaavat myös pelata ja siihen suuntaan olemme pyrkineet. Ja se osaltaan vaikuttaa sitten karvauspeliin ja siihen ryminäänkin.
- Tätä kehitetään edelleen. Kolmas vuosi lähtee ja me tiedämme mikä on perussysteemi ja tiedämme, että se toimii. Nyt meidän täytyy vaan saada tehoja siitä enemmän irti. Viime vuonna panostettiin aika paljon puolustus- ja avauspeliin ja nyt pitäisi saada maalintekoon yksi lisävaihde ja uskon, että silloin olisimme aika pitkällä.
- Yksi asia mikä meiltä on puuttunut on voittamisen taito. Voittajuutta ei ollut tarpeeksi, siitä täytyy päästä eroon. Senkin takia haetaan nyt vaihtuvuutta, että saadaan uutta virtaa ja sitä voittamisen taitoa.
Myös joukkueen valmennus sai lisävahvistusta, kun Ässät kiinnitti Toivolan ja Karri Kiven avuksi suurelle yleisölle melko tuntemattoman Pasi Kaukorannan. Luokanopettajana siviilissä toimiva Kaukoranta liittyy valmennusryhmään oto-pohjalta ja hänen suurin työnsä tulee tapahtumaan pelien ulkopuolella lähinnä tilasto- ja videotyön parissa. Kaukorannan lisäksi seurajohto on luvannut palkata kesän aikana valmennuksen avuksi vihdoin myös maalivahtivalmentajan.
10 harjoitusottelun kesä
Ässät on harjoitellut kevään melko pienellä ryhmällä. Rinkiin ei ole tässä vaiheessa kelpuutettu käytännössä muita kuin sopimuspelaajat. Eikä kaikkia niitäkään, sillä sopimuksenalaisista Tomi Pöllänen ja Tuomo Harjula eivät kuulu Ässien ensi kauden suunnitelmiin, eikä heitä näin ollen ole kelpuutettu myöskään harjoitusryhmään.
tarkemmin Ässien harjoitusottelut [lue lisää]
|
Tässä vaiheessa Ässät on luonut pohjakuntoa monipuolisella harjoittelulla 8-10 kertaa viikossa. Juhannuksesta alkaa taas neljän viikon omatoiminen jakso, jonka jälkeen joukkue siirtyykin testien kautta jäälle. Silloin kutakuinkin koko ryhmän pitäisi olla koossa ja uudetkin pelaajat liittyvät pysyvästi harjoitusvahvuuteen.
Ässien kiekkokausi käynnistyy taas perinteisesti heinäkuun viimeisenä perjantaina Rauman Pitsiturnauksesta. Kaikkiaan porilaiset tahkoavat ennen liigakauden alkua kaksi miniturnausta ja kahdeksan täysimittaista peliä. Isomäessä uusiutunut patapakka esittäytyy vain KiekkoKansa-turnauksessaan elokuun lopussa.
Ässät ja NHL-lakko
Mahdollinen NHL-lakko saattaa sekin tuoda oman mausteensa myös Ässien ensi kauden toimintaan. Lyhyellä aikavälillä se vaikuttanee kuitenkin lähinnä vain jo viime kesänä aloitettuun yhteistyöhön Dallas Starsin kanssa.
- Dallas-yhteistyötä kehitellään jonkin verran, mutta lakkouhka aiheuttaa nyt epävarmuutta. Ehkä pyörähdän taas siellä vetämässä jotain leiriä ja ehkä sieltä tulee pelaajia harjoittelemaan tänne meidän mukaan. Olemme ilmoittaneet, että meille yhteistyön jatkaminen kelpaa kyllä. Kari Takko niitä kuvioita edelleen hoitelee. Mutta aukihan nuo vielä ovat ja vähän sieltä on vinkattu, että ylimääräisiä kustannuksia ei tänä kesänä käytetä mihinkään, Toivola kertoo.
-Dallasin tilannetta kuitenkin kartoitetaan myös mahdollisen lakon varalta, onko heillä pelaajia jotka he mahdollisesti haluaisivat tänne pelaamaan ja haluavatko pelaajat tulla, sekä mitkä ovat taloudelliset ehdot.
- NHL-vahvistukset ylipäätään ovat realistisia, eri asia sitten minkä tasoiset. Vakuutusmaksut ovat meidän ulottumattomissa, ei meillä mihinkään Modanoon ole varaa, vaikka yhteistyötä tehdäänkin. Mutta sen voin luvata, että hereillä ollaan, vaikka ei meidän tilanteessa voida sen varaan mitään laskea. Ne ovat asioita joilla meidän ei kannata vielä vaivata päätämme. Suhteilla sieltä voidaan jotain saada jos saadaan. En laittaisi hanttiin vaikkapa Daymond Langkow’ta, mutta turha silläkään vielä on spekuloida. Varmaan veljekset ovat jonkin verran asiasta keskustelleet. Kuinka vakavasti, sitä en tiedä.
Masi ja Pauli
Omat kasvattinsa Masi Marjamäen ja Pauli Levokarin Ässät ottaisi mielellään Pohjois-Amerikan kaukalosta takaisin Isomäkeen. Levokarin Ässät yritti saada jo kesken päättyneen kauden ja Marjamäkeenkin on koko ajan oltu yhteydessä. Juuri tällä hetkellä miesten kotiinpaluu näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, vaikkakaan ovia ei vielä kokonaan ole suljettu.
Entinen toimitusjohtaja Tamminen hehkutti aikoinaan, että Levokari on varmuudella yksi Ässien ensi kauden timanttipakeista, mutta sittemmin tuo osoittautui yhtä varmaksi kuin Vaasan Sportin tuleva liiganousu.
- No, sopimuksia voidaan tehdä ja sopimuksia voidaan purkaa. Sanotaanko näin, että sopimusteknisiä juttuja. Ei ole poissuljettua, että Pauli tulisi, mutta näillä näkymin ei tule, Toivola puolestaan kommentoi Luvian jätin tilannetta.
- Täytyy huomioida, että hän on NHL-sopimuksella liikkeellä. Meidän budjetilla sellainen täytyy huomioida, että jos kaveri lähteekin viikkoa ennen kautta jos sieltä tarjotaan sopimusta ja sitten ollaankin ilman pakkia. Kyllä Pauli minulle kelpaisi, sen takia häntä viime talvena lähdettiin jahtaamaankin. Mutta nämä sopimustekniset jutut eivät ole ihan yksinkertaisia pelaajan kanssa jolla on NHL-sopimus. Seurana täytyy katsoa taustoja, lakot yms. ja tehdä varasuunnitelmia.
- Tällä hetkellä tilanne on se, että Pauli kartoittaa mahdollisuuksia lähinnä sieltä Pohjois-Amerikasta ja jos hän ei saa sieltä tyydyttävää tarjousta, sitten me palaamme asiaan ja katsomme pääsemmekö yhteisymmärrykseen.
Masi Marjamäelle puolestaan Boston Bruins on ilmoittanut, että seura haluaa miehen jatkavan ensi kaudellakin Pohjois-Amerikan sarjoissa. Näin ollen se näyttääkin tällä hetkellä hyvin todennäköiseltä vaihtoehdolta.
- Bostonin tahdosta se on pitkälti kiinni ja siihen meidän on tyydyttävä. Masi tulee taas meidän harjoitusrinkiin kunhan palaa Amerikasta, mutta luultavasti hän palaa sitten syksyllä takaisin sinne.
Suomessa myös HPK:n tiedetään olleen tiukasti porilaislahjakkuuden perässä. Toivola kuitenkin vakuuttaa, että mikäli Marjamäki olisi saatavilla, tekisi Ässät voitavansa, jotta hän pelaisi nimenomaan patapaidasa.
- Imagollisesti olisi tietysti iso tappio jos tuon tason oman kylän lahjakkuus pelaisi jossain muussa liigaseurassa. Pelillistä tappiota ei kukaan osaa vielä arvioida, kun ei ole yhtään liigapeliä alla. Agenteille olen ilmoittanut, että totta kai hän mahtuisi selkeästi pelaavaan kokoonpanoon jos Ässät valitsisi. Mikä kenttä se olisi, niin sen aika näyttäisi, eikä sellaista voi luvata. Pelaajasta se on itsestä kiinni minkä ruudun ottaa. Mutta onhan se aika selvä, että kyllä me aina isomman ruudun voimme luvata kuin HPK.
- Tietysti Ässien realismia on se, että yhtään pelaajaa ei tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Mutta Masin kohdalla pystymme tekemään muihin suomalaisseuroihin nähden hyvin kilpailukykyinen tarjouksen, Toivola uskoo.
3-4 pelaajaa vielä haussa
Alkuviikolla tehtyjen sopimusten jälkeen Ässillä on vielä muutama aukko miehistössään. Tällä hetkellä joukkue etsiikin aktiivisesti vielä 1-2 puolustajaa sekä näillä näkymin kahta hyökkääjää.
- Ihannetilanne olisi, ettei tarvitsisi ottaa tässä vaiheessa kuin yksi ulkomaalainen jolloin voisimme säästää sen yhden paikan myöhempään. Mutta katsotaan nyt, se riippuu paljon minkälaisia kotimaisia pelaajia saamme. Voi olla, että joudumme kuitenkin täyttämään kiintiön jo nyt.
- Ykkössentteri tulee olemaan ulkomaalainen, mutta onko sitten mahdollinen toinen ulkomaalaishankinta pakki vai hyökkääjä, riippuu täysin suomalaisista hankinnoista. Ja kotimaiset hankinnatkin puolestaan riippuvat paljolti siitä, minkähintaisia ulkomaalaisia värväämme. Erilaisia kombinaatioita tässä on sen suhteen olemassa.
- Agentit soittelevat aika paljon ja tarjoavat pelaajia, niin kotimaisia kuin vierastyöläisiäkin. Siellä päässä tuntuu nyt olevan kiire löytää pelaajille työnantajat. Meillä ei tässä siinä mielessä kiire ole. Meidän budjettiin sopivia mahdollisimman hyviä pelaajia pyrimme nyt löytämään. Nyt kannattaa rauhassa katsoa ja odottaa samalla hintojen laskua, Toivola valottaa ensi kauden rakennusprojektia.
Viimeinen kausi Porissa?
Ässien uusi toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki oli Toivolalle ennestään vieras tuttavuus, mutta kakkosvalmentaja Karri Kivi sen sijaan tuntee miehen metkut hyvinkin, ovathan he entinen pakkipari Ilveksen ajoilta. Toivola kertoo yhteistyön Hirsimäen kanssa käynnistyneen kiitettävästi. Yhtään negatiivista sanaa ei ole kuulunut mistään ja herrat käyvätkin suurella innolla tulta päin.
- Tami toi sitä mitä viime vuonna haettiinkin ja hoiti oman hommansa sillä osastolla erittäin hyvin. Nyt on toisentyyppinen valinta ja uskon, että kahta vuotta jos ajatellaan, niin Tamminen&Hirsimäki on Ässille hyvä paketti.
Toivolalla alkaa tällä erää viimeinen kausi sopimuksestaan. Sen jälkeinen tulevaisuus on toistaiseksi täysin auki. Tällä hetkellä ajatukset keskittyvät lähinnä vain ensi kauteen ja tulevaisuutta katsotaan tarkemmin sitten myöhemmin.
- Jatkamisen täälläkin näen kuitenkin mahdollisena. Itsellekin tekee hyvää, että joukkue uudistuu. Mutta kyllä kaikki ajatukeset ovat näissä kolmessa vuodessa ja tuleva kausi näyttää pitkälti missä mennään ja haluanko minä jatkaa ja haluaako seuraa jatkaa sopimustani.
- Perhe tietysti myös sanelee ratkaisuja aika pitkälti ja joudumme joka tapauksessa tekemään isoja päätöksiä vuoden päästä, kun poika menee kouluun, että mitä tehdään ja minne perheenä mennään.
- Seurassa olen kyllä viihtynyt tosi hyvin. On tämä ollut tosi värikästä aikaa, ei ole ainakaan päässyt pitkästymään, peräti neljän eri toimitusjohtan alaisuudessakin työskennellyt valmentaja lohkaisee.
- Ei Jyväskylässä olisi tullut kuuloonkaan, että olisi tällaista mielenkiintoa jokaiseen pikkuasiaan kuin täällä viimekin kaudella oli.
- Kaikesta näkee, että tämä on perinteinen seura ja olen tosi tyytyväinen, että juuri Ässät on ensimmäinen paikka päävalmentajana. Toimitusjohtajat joiden kanssa on saanut työskennellä, Heikkilä, Tamminen ja nyt Hirsimäki, ovat kokeneita ja vaikutusvaltaisia persoonia ja yhteistyö on toiminut hyvin.
- Helsingin miehenä kaupunki tuntuu välillä pieneltä ja sukulaiset ovat kaukana. 11 vuotta ollaan vaimon kanssa reissattu ja täytyy alkaa katsella mihin asetutaan, Toivola pohdiskelee tulevaisuuttaan.