Yhdysvallat lähti Tanskaan kirkkain tavoittein. Edellinen MM-kulta on vuodelta 1960, ja halu tämän putken katkaisemiseen oli korkea. Haave kaatui kuitenkin lauantain välierään, kun Ruotsi päihitti Yhdysvallat lukemin 6−0.
− Ajattelimme, että meillä on mestaruuteen riittävä joukkue. Ruotsi oli kuitenkin hyvä, oikeastaan loistava, Quinn Hughes kertaa.
Pronssiottelu Kanadaa vastaan ei muodostunut erityisen tasokkaaksi otteluksi. Sinipaidoista oli kuitenkin aistittavissa hivenen terävämpi ilme, joka toi mukanaan tukun ylivoimia. Pitkälti näiden turvin Kanada kaatui lopulta lukemin 4−1.
Yhdysvaltalaisen kiekkoilun suuriin hahmoihin kuulunut Jim Johannson kuoli kuluvan vuoden tammikuussa. Arvostuksesta kertoo myös se, että hänen veljensä oli jakamassa mitalleita ottelun jälkeen.
Joukkueella olikin korkea halu pelata hänelle. Myös juuri Kanadan valikoituminen vastustajaksi teki latautumisesta helpompaa.
− Ruotsi-ottelu oli pettymys, mutta lataus löytyi helposti. Joukkueessamme ei ollut montaa pelaajaa, joilta löytyy mitali MM-kisoista, Hughes kertoo.
Mitalien ottaminen ei olekaan ollut Yhdysvalloille itsestäänselvyys. Mitaleita on tällä vuosituhannella kertynyt neljä, kaikki ovat pronssisia.
Tulevaisuus näyttääkin valoisalta. Nyt oli Hughesin aika tehdä vakuuttava sisääntulo aikuisten MM-kisoihin. Myös nuorukainen itse oli tyytyväinen otteisiinsa.
− Joukkueemme vanhemmat pelaajat ottivat minut upeasti vastaan. Mielestäni onnistuin pelaamaan hyvän turnauksen, ja valmennuskin antoi minulle runsaasti vastuuta.
Mestaruutta odotetaan
Pelaajatuotanto Yhdysvalloilla on tasaista ja supertähtiä tulee jatkuvasti lisää. Myös Hughes itse kuuluu lupaviin tulevaisuuden nimiin. Hänen kaksi vuotta nuorempi veljensä Jack on jo nyt yksi lajin suurimpia tulevaisuuden nimiä.
Materiaalin puolesta mestaruuden tavoittelun pitäisikin siis olla mahdollista.
− Aina voi vain toivoa, että se tapahtuu seuraavana vuonna. Ei mestaruus voi meitä loputtomiin kiertää, 18-vuotias puolustaja linjaa.
Hughes on oikeilla jäljillä, sillä kaikki putket katkeavat aikanaan. Hughes itse linjaa mestaruuden voittamisen suureksi tavoitteekseen ja lupaa auttavansa joukkuetta kultajahdissa myös jatkossa.
Kuivasta putkesta nuorukaiselta irtoaa myös huumoria.
− Chicago Cubsilla meni 108 vuotta vuotta mestaruus, ja he yhtäkkiä onnistuivat siinä. Toivottavasti meillä ei mene yhtä pitkään!