Mielipide

HPK oli Ässiä vastaan enimmäkseen kyydissä, mutta isossa kuvassa vain yksi tavoite jäi saavuttamatta

LIIGA / Kolumni

Hämeenlinnan Pallokerho lähti kesälomalle pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta suoraan lukemin 3−0. Seliteltävää jäi vähän. Joukkueen etsikkoaika meni kahdessa ensimmäisessä ottelussa, jotka tasaväkisinä vääntöinä tarjosivat HPK:lle riittävästi paikkoja kyseisten ottelujen voittamiseen. Ainakin toisen niistä.

Se oli pienestä kiinni, hieman pidempi sarja, vaikkei sarjan voittajasta jäänyt nyt epäselvyyttä. Ässät vei pelillisesti pidemmän korren, ja yksilötasolla se sai enemmän onnistumisia. HPK:lla oli vaikeuksia riistää ja karvata juuri Ässien tyylillä pelannutta joukkuetta vastaan. HPK hyökkäsi liikaa alivoimaisena.

Vaikka vaihtuvuutta tulee, on väkisin asioita, joiden varaan rakentaa

Yhden lisäpelin HPK olisi myös kaivannut taloudellisten seikkojen vuoksi. Kauden isoista tavoitteista jäi oikeastaan vain yksi saavuttamatta − yleisökeskiarvo. Se jäi 120 henkeä per peli, eli nelisen prosenttia vajaaksi per kotiottelu. Tämä oli seuran viimeaikaisten talouskuprujen takia kirpeä juttu, vaikkei sellaisenaan näytä jättimäiseltä. Miinusta kuitenkin.

HPK:n onneksi yleisökeskiarvo oli oikeastaan ainoa asia, jossa kausi kokonaisuutena jäi vajaaksi − tavoitteena. Kun kauden ennakkoasetelmia miettii, ylittyi rima komeasti. HPK vältti karsinnat, vaikka oli kahden viimeisen joukkueen läjässä perusvoimaltaan. Eikä Kerho ainoastaan välttänyt karsintoja, vaan porhalsi komeasti pudotuspeleihin asti.

Kerhon kelkka lähti kääntymään Mikko Mannerin saapumisella valmentajaksi. Sitä auttoivat pelaajahankinnoista onnistuneimmat, kuten Jesse Kiiskinen. Tähän kesään lähdettäessä joukkueen materiaalin identiteetti ei ole yhtään niin hukassa, kuin se on useina viime kausista ollut. Taustavoimiin ja itse joukkueeseen on taas luvassa muutoksia, mutta nyt on jotain, mistä jatkaa.

Siinä missä edelliskaudella edes liigatasolle tottuneita oli rajallisesti, otti nyt useampi vastuuroolia. Kiiskisen kohdalla voidaan puhua jopa tähteydestä. Vaikka vaihtuvuutta tulee, on väkisin asioita, joiden varaan rakentaa. Sitten ehkä pelitapaakin saa hiottua askeleen kiekollisemmaksi. Taistelukiekko riitti tällä materiaalilla tähän.

Hämeenlinnassa nieleskellään tänä viikonloppuna hieman kiukkua ja kyyneleitä. Kyseisen tunteen tasaannuttua moni saattaa ajatella positiivisesti siitä, että joukkueen runkoon jää monta sellaista palasta, joilla on mahdollisuus ottaa lisää askeleita eteenpäin ensi kaudella. Ja jos sieltä joku sitten lähteekin, niin osan heistä kohdalla se tarkoittaa jopa NHL-korvauksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös