Mielipide

Kiprusoffilla oli harvinaislaatuinen piirre, jonka ansiosta pelinumeron jäädyttäminen on ansaittua

NHL / Kolumni
Calgary Flames jäädyttää suomalaisen maalivahtilegendan Miikka Kiprusoffin pelinumeron 34. Juhlallisuudet pidetään ensi vuonna 2. maaliskuuta Flamesin ja Pittsburgh Penguinsin välisen ottelun yhteydessä.

"Viimeinkin", huudahdin olohuoneessa luettuani uutisen Miikka Kiprusoffin pelinumeron jäädyttämisestä.

Suomalaiset muistavat Calgaryn kahdesta asiasta. Matti Nykäsen olympiakullasta, sekä Kiprusoffin uskomattomasta torjuntatyöstä Flamesin paidassa.

Yhdeksän vuoden aikana Kiprusoffista kasvoi Calgaryssa seuraikoni. Pelaaja, jonka suuria saappaita useat maalivahdit ovat vuorollaan yrittäneet täyttää.

Kausi 2003–04 oli maalivahdin läpimurtokausi. Hänet kaupattiin kesken kauden San Josesta Calgaryyn, jossa hän pelasi aina vuoteen 2013 saakka.

Turkulaisen lähin kosketus Stanley Cupiin oli keväällä 2004, jonka tapahtumat muistetaan yhä tarkasti. Häviö seitsemännessä finaalissa Tampa Bay Lightningille oli Flames-faneille katkera paikka.

Silti Kipperin loistokasta finaalikevättä muistetaan lämmöllä. Samaisessa finaalijoukkueessa pelasi myös Ville Nieminen ja Toni Lydman.

Vuonna 2013 seura päätti uudelleenrakennuksesta. Pitkäaikainen kapteeni Jarome Iginla treidattiin Boston Bruinsiin ja Kipperin treidaus oli myös edessä. Kaikesta huolimatta Kiprusoff ei halunnut jatkaa uraansa toisessa joukkueessa vaan päätti ripustaa maalivahdinluistimet naulaan.

Kunnioitettava teko. Kiprusoffin kaltainen lojaalius on piirre, jota ei kaikilla NHL-pelaajilla ole. Tähän voisi nostaa esimerkiksi tapauksen Matthew Tkachuk, joka "kiukuttelun" päätteeksi vaihdettiin Flamesista Florida Panthersiin.

Kiprusoffin viimeisen neljän kauden aikana Flamesin pudotuspelipaikka jäi saavuttamatta, mutta se johtui käytännössä puutteellisesta pelaajamateriaalista. Silti kiukuttelu tai kaupatuksi vaatiminen ei tullut kuuloonkaan. Calgary oli turkulaisen toinen koti ja Flames-fanit rakastivat sitä.

Kiprusoff on seitsemäs suomalaispeluri, jonka numero nostetaan NHL-areenan kattoon. Aiemmin pelinumero on jäädytetty NHL-pelaajista vain Jari Kurrilta, Teemu Selänteeltä, Teppo Nummiselta, Jere LehtiseltäPekka Rinteeltä ja Mikko Koivulta. Kiprusoff sopiikin näiden herrojen kanssa legendaarisuudessaan samalle listalle.

Kiprusoff pelasi Calgary Flamesissa 576 ottelua ja poistui kaukalosta voittajana 305 kertaa. Hän pelasi 41 nollapeliä. Kaudella 2005–2006 hänet valittiin NHL:n parhaaksi veskariksi. Tilastojen valossa ei siis ole ihme, että hän nousi seuraikoniksi – tai legendaksi.

Kiprusoffin pelinumero nousee Scotiabank Saddledomen kattoon Lanny McDonaldin, Mike Vernonin, sekä Iginlan viereen. Olisiko Theo Fleuryn aika seuraavaksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös