Tuli pitkästä aikaa nähtyä A-juniorien peli. Syöksähtelevää, epätasaista kiekkoa, absurdilla tavalla odottamattomia tilanteita ja kuumenevia teini-ikäisiä tunteita. Hallissa, jonne mahtuu tuhansia ihmisiä, oli reilu sata katsojaa.
Kuten tavallista, olin liikkeellä kaverin kanssa. Saavuimme paikalle puolitoista minuuttia ennen pelin alkua. Meistä kumpikaan ei ollut vaivautunut edes tarkistamaan, ketä vastaan peli oli.
Kaveri jutteli töistään, minä deadlineista. Vähäisestä kävijämäärästä johtuen kenttätapahtumien äänet kantautuivat tavallista paremmin katsomoon: tolpat kilahtelivat, maalivahtien patjat kumisivat ja pelaajat huusivat toisilleen. Söin pähkinöitä, lähetin työviestejä ja etsin katseellani tulevia NHL-varauksia. Välillä maalissa oli kiekko, välillä joku pelaajista. Kaveri vertasi nuoria pelaajia tämän hetken ammattilaisiin ja ratkoi kännykällä aivojumppatehtäviä.
En muista, miten ottelu päättyi, mutta jo paikan päällä sovimme, että tulemme katsomaan seuraavankin.
+++
Olisimme kaverin kanssa voineet mennä myös kahvilaan, elokuviin, jommankumman kotiin tai vaikka ostoskeskukseen. Jäähalli oli helpoin ratkaisu.
Viihdyn jäähalleissa. Niissä on harvoin liian kuuma, kentällä on toistakymmentä pelaajaa viihdyttämässä minua ja tauoilla saan halutessani kahvia tai limsaa.
Jos jääkiekko-ottelua ajatellaan sosiaalisena ajanviettopaikkana, se on vahvoilla kahdesta syystä. Ensinnäkin ottelu kestää pitkään, pitempään kuin tavallinen kahvittelu, muttei estä keskustelua kuten elokuva. Toisekseen jääkiekko viihteenä on anteeksiantavaa sorttia: jos jokin tilanne jää näkemättä, pelin kokonaiskulusta ei silti putoa kärryiltä.
A-junioripeli oli tavallistakin rennompi ottelu, koska tulimme paikalle tietoisesti takki auki ja vailla ennakkotietoja. Tarkoitus ei ollut elää joukkueen maalien mukana tai edes kartuttaa peliymmärrystä. Halusimme vain helpon ja mukavan paikan, jossa jutella omista asioistamme ja jossa ei tulisi heti tylsää.
Tolppiin ja maalivahtien patjoihin sohivat teinikiekkoilijat isossa, tyhjässä hallissa tarjosivat juuri sopivat puitteet.
+++
Lätkä antaa anteeksi. Jos näkemättä jää jokin pelitilanne, muutama peräkkäinen peli tai vaikka kokonainen kausi, sillä ei ole jatkon kannalta väliä.
Nykymaailmassa, jossa pienen ihmisen huomiosta käydään valtavaa kilpailua ja jossa normaali työelämä vaatii ennennäkemätöntä keskittymiskykyä, lätkän seuraaminen on lähes täydellinen harrastus. Se antaa anteeksi niin ennakkotietojen puuttumisen kuin keskittymisen herpaantumisenkin.
Lätkä, erityisesti pääsarjatason lätkä kuten Liiga tai NHL, on katsojia varten. Tarkoitus on, että ottelussa viihdytään. Ja jos viihtymistä edesauttaa se, että kesken pelin hoitaa kännykällä jonkun asian pois mielestä, siitä vain.
Lätkä antaa anteeksi.
Tuuli Määtän jääkiekkokulttuuriin keskittyvää Paitsiossa-palstaa julkaistaan joka toinen sunnuntai.