Minulla on keskivertoa enemmän kokemusta siitä, millaista on olla nainen miesvaltaisessa ympäristössä.
Olen nuoresta asti ollut mukana jääkiekkomaailmassa, joka on yhä miespainotteinen. Olen opiskellut IT-alaa, jossa olin yksi ison vuosikurssini muutamasta naisesta. Räikein esimerkki ovat videopelit, sillä varsinkin menneinä vuosina naispuoliseen pelaajaan suhtauduttiin kuin yksisarviseen.
Olen itse elämäni ja tuttavapiirini rakentanut, ja ne ovat miesvoittoisia osittain tarkoituksella. Olen suorapuheinen, kunnianhimoinen ja itsepäinen, ja koen usein, että naisporukassa puheitani saatetaan säikähtää. Miehet kavahtavat suoraa puhettani sekä synkkää huumorintajuani naisia harvemmin.
Olen tottunut ronskiin huumoriin, inttijuttuihin ja naisten esineellistämiseen. Minua auttaa elämässäni se, että puhun asiantuntevasti niin jääkiekosta, videopeleistä kuin yritysmaailmastakin. Olen kovapintainen enkä vaadi erityiskohtelua. Miesvaltaisessa porukassa toisinaan unohdetaan, että olen nainen. Kun joku sanoo: "Tulkaa, pojat", olen tottunut seuraamaan.
Olen yksi jätkistä.
+++
Olen yksi jätkistä, kunnes joku muistaa tai muistuttaa, että olenkin nainen.
Kun olin lapsi, uskoin, ettei sukupuolellani ole merkitystä. Minua kiinnostivat metsät enemmän kuin vaatteet, leikin sekä Barbieilla että pikkuautoilla ja katsoin pojille suunnattuja piirrettyjä, kunnes löysin Tähtien sodan ja sci-fin. Samoihin aikoihin kiinnostuin myös jääkiekosta.
Vähän vanhempana uskoin pitkään, ettei sukupuolellani ole merkitystä, kunhan en itse tee siitä numeroa. Halusin menestyä elämässäni älyllisillä kyvyilläni ja henkilökohtaisilla saavutuksillani ja pyrin toisinaan jopa ottamaan etäisyyttä toisiin naisiin, jotta minua ei nähtäisi heidän kaltaisenaan.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selkeämmin ymmärrän, että sukupuolellani on merkitystä – lähinnä kaikille muille kuin minulle.
+++
Miesvaltaisissa yhteisöissä toimivat naiset joutuvat rutiininomaisesti selviämään tilanteista, jollaisiin miehet eivät koskaan joudu. Tämä pätee myös jääkiekkomaailmaan.
Kun ostin kausikortin liigapeleihin usean vuoden tauon jälkeen, minulle naureskeltiin hallilla. Olin kuulemma ostanut koko kauden kestävän lipun yhden hyvännäköisen pelaajan takia.
Tuiki tuntematon mies istui kerran viereeni, ja kun sanoin olevani lätkäfani, hän käski minua todistamaan sen.
Muistan elävästi tilanteen, jossa kutsuin nykyistä aviomiestäni ensimmäistä kertaa poikaystäväkseni. Oli liigajoukkueen kannattajaristeily, ja humalainen päävalmentaja olisi halunnut viedä minut hyttiinsä. Kieltäydyin kutsusta vetoamalla siihen, että minulla oli poikaystävä. Sain kieltäytyä samasta kutsusta uudelleen ja uudelleen.
Joskus saan tuntemattomilta miehiltä someviestejä, ja pieni klikkailu antaa ymmärtää, että olen heille tuttu naama lätkähallista. "Veikkaanpa, että olet sinkku", kirjoitti eräs mies kerran. En vieläkään tiedä, mikä vei hänet siihen johtopäätökseen – paitsi se, että liikun hallilla lähes aina ilman aviomiestäni.
Vielä useammin saan anonyymeiltä nimimerkeiltä, oletettavasti miehiltä, someviestejä, joista näkee, että olen suututtanut heidät Paitsiossa-palstan teksteillä. Viimeksi onnistuneen viikonloppuni päätti sunnuntai-iltana saamani viesti, jossa minua kutsuttiin "saatanan lutkaksi". Joku oli tuntenut tarvetta lisätä uusi kommentti monta kuukautta vanhaan Twitter-viestiketjuun vain, jotta ymmärtäisin olevani naisena ala-arvoinen.
Saanko joskus erikoiskohtelua? Kyllä. Esimerkiksi joukkueiden tai tapahtumien mediavastaavat saattavat toisinaan nähdä lisävaivaa toteuttaakseen juuri minun pyyntöni.
Paljon useammin saan kuitenkin erikoista kohtelua. Keskustelut tyssäävät, kun saavun paikalle, koska minua luullaan ulkopuoliseksi. Ulkonäköäni kommentoidaan päin naamaani. Jään vahingossa pois yhteisistä tilaisuuksista, koska muut olettavat virheellisesti, että ymmärrän lukea itseni mukaan "Tulkaa, pojat" -käskyyn.
Kun kysyn kaverilta, lähtisikö hän kanssani lounaalle, saan vastaukseksi ystävällistä kiusantekoa: "Oliko tuo treffikutsu?" Toisaalta joskus miehet välttelevät minua, koska haluavat kunnioittaa omaa tilaani ja luulevat, että ärsyyntyisin tavallisesta ystävällisestä juttelustakin.
Erikoisimpia tilanteita ovat kuitenkin ne, joissa uusi mies liittyy porukkaan eikä vielä tiedä minun olevan yksi jätkistä. Uusi mies suhtautuu minuun kuin naiseen ja saattaa kysellä henkilökohtaisuuksia, kuten siviilisäätyäni, jo keskustelun ensiminuuttien aikana.
Kaiken lisäksi jääkiekkomaailma on naiselle, erityisesti toimittajalle, melko lempeä paikka moneen muuhun verrattuna. Kyyti on vielä paljon kovempaa esimerkiksi virtuaalipeleissä tai IT-opiskelijoiden illanvietoissa.
+++
Kaiken kaikkiaan, vaikka kuinka haluaisin, en ole yksi jätkistä. Olen jotain muuta, eikä minuun osata aina suhtautua – varsinkaan, kun olen kovapäinen ja teräväsanainen enkä istu perinteiseen naisen muottiin.
Se, että en ole yksi jätkistä, ei ole oma valintani. En pysty loputtomasti vaikuttamaan siihen, miten muut minua kohtelevat.
Vika ei myöskään ole "miehissä". Vika on yhteiskunnassa ja kulttuurissa. On monia miehiä, jotka pyrkivät kohtelemaan minua ja muita tasapuolisesti, ja on monia naisia, jotka tietoisesti tai tiedostamattaan pönkittävät turhia sukupuolirooleja. Vastakkainasettelu ei ole miesten ja naisten välillä, vaan kyse on sukupuolirooleihin kyllästyneiden yksilöiden kapinasta yhteiskunnan normeja vastaan.
+++
Siksi on ongelmallista, että Tampereelle nousevan jäähallin nimeksi tulee UROS LIVE ja minun tulisi kuulemma hyväksyä se. Mikä tärkeämpää – minun tulisi kokea se omakseni.
Ymmärrän täysin, että halli on saanut nimensä sponsorilta, ja sen toki hyväksynkin. Firma saa antaa itselleen nimeksi Uros niin halutessaan ja sponsoroida vaikka kaikkia Suomen jäähalleja; hyvä heille.
Mutta ajatus siitä, että minun tulisi automaattisesti pitää UROS LIVEä hyvänä tai edes ongelmattomana nimivalintana on koominen.
Jos ravintolan nimi on Vege, en lihaa suosivana syöjänä lähde hakemaan sieltä itselleni ruokaa. Jos korjaamossa huolletaan vain Honda-merkkisiä autoja, en aja sinne Mersua. Jätän menemättä liikkeeseen, jonka ikkunassa lukee parturi, ja etsin itselleni kampaamon, josta saan todennäköisemmin ja mutkattomammin haluamani palvelun.
Uros ei kuulosta paikalta, jossa on pyritty vastaamaan minun kuluttajatottumuksiini.
En pyrkisi myöskään herrakerhoon, en äitiysneuvolan asiakkaaksi, en venäjän kielen opiskelijoiden bileisiin. En yritä ennen jääkiekkomatsia tunkea pukukoppiin enkä ravintoloissa kulje Vain henkilökunnalle -ovista. Ne eivät ole minun paikkojani.
Miksi paikka nimeltä Uros olisi minua varten?
Koska olen yksi jätkistä?
Onko tämä taas yksi niistä hetkistä, jolloin minun oletetaan automaattisesti vastaavan sanattomaan "Tulkaa, pojat" -kutsuun?
+++
Ongelma ei ole suuri – mutta kun jääkiekosta puhutaan, puhutaan yksittäisten pelaajien suorituksista yksittäisissä peleissä, kerrotaan kuulumisia eri joukkueiden leireistä ja ennakoidaan vaikkapa tulevia panoksettomia pelejä. Eivät nekään ole suuria ongelmia.
Hallin nimi itsessään ei myöskään ole erityinen ongelma ainakaan minulle henkilökohtaisesti, sillä käyn Tampereella lätkämatsissa noin kerran kahdessa vuodessa.
Ongelma on se, miten jääkiekkomaailma ja muut miesvaltaiset yhteisöt suhtautuvat naisjäseniinsä.
UROS LIVEn kohdalla kävi niin, että kaikki nimeä kritisoivat tahot leimattiin heti kättelyssä lapsellisiksi ja idioottimaisiksi feminatseiksi, jotka ovat vieraantuneet todellisuudesta. Todellisuus kuitenkin on se, että vaikka kuinka haluaisimme muuta, naisten sosiaalinen, työ- ja kuluttajaelämä on yhä erilaista kuin miesten – naisista riippumattomista syistä. Tätä on ilmeisesti vaikea tai jopa mahdoton ymmärtää, jos oikeasti on – tai oikeasti luulee olevansa – yksi jätkistä.
UROS LIVE tulee totta kai pitämään nimensä.
Mutta toivottavasti tämä on viimeinen kerta, kun miesvaltaiseksi tiedetty jääkiekkomaailma luulee selkeän maskuliinisen jäähallinimen olevan hyvä idea.
Paitsiossa on Tuuli Määtän pitämä palsta, joka keskittyy jääkiekkokulttuuriin.