SaiPa on menestyksen kynnyksellä ja senttien päässä siitä pisteestä, jossa parin viime talven nöyrä työ palkitaan. Kuulostaako tutulta? Jyväskylässä oltiin samassa tilanteessa kuusi tai seitsemän vuotta sitten, ennen ensimmäistä Suomen mestaruutta.
Tuleva maratonmitalisti ei silloin selvinnyt puolivälieriä edemmäs, mutta SaiPa on pyrähtämässä jo välieriin. Jalkoihin jää sopivan symbolisesti juuri JYP.
SaiPa on tasaisen ja kotimaisen rungon ympärille rakennettu, saumattomasti yhteen pelaava joukkue. Kirsikka kakun päällä ovat upeat ulkomaalaishankinnat, etunenässä kauden parhaisiin puolustajiin lukeutuva Ryan Glenn ja maalitykki Patrick Davis.
Viitteitä jonkin hienon rakentumisesta oli nähtävissä viime kaudella. Sen talven timantti oli Stefano Giliati. Italiasta näytille tuotu kanadalainen osoittautuikin parinkymmenen maalin mieheksi, ja 107 jäähyminuutillaan kiitettäväksi kuumakalleksi.
SaiPa ei ollut vielä valmis. Matka päättyi Villi kortti -kierrokselle.
Tällä kertaa SaiPa nappasi puolivälieräpaikan suoraan hienolla runkosarjasuorituksellaan. Giliatista ei ollut siellä suuresti hyötyä puolet otteluista verottaneiden vammojen takia.
Hän pääsi pelaamaan säännöllisesti vasta helmi-maaliskuun vaihteessa. Kuun viimeisen päivän KalPa-ottelu oli vanhaa Giliatia, todisteena pelirangaistus ryntäyksestä viidennellä minuutilla.
Edellinen maali oli lokakuulta. Oli aihetta epäillä, ja ainakin itse epäilinkin ihan ääneen, että raajarikkoinen tuittupää voi pudotuspeleissä osoittautua enemmän haitaksi kuin hyödyksi – suupalaksi JYPin tehokkaalle ylivoimalle.
Olin nähtävästi väärässä. Pää on kylmä, kädet ovat kuumat.
Sarjan avauksessa Giliatin maali palautti SaiPan pelin päälle JYPin aikaisen osuman jälkeen. Loppuhetkillä hän syötti voittomaalin. Jyväskylässä keltamustat tarvitsivat vain puolitoista minuuttia vastapalvelukseen, Giliatille syöttöpiste. Toinen kiinnitys välieräpaikkaan tuli jatkoerässä, jonne SaiPa pääsi hänen kolmannessa erässä syöttämänsä tasoituksen ansiosta.
Tällä hetkellä Giliati on SaiPan ja JYPin sarjan tehokkain pelaaja. Hän ei olisi siinä asemassa, mikäli mielentila olisi sama kuin talven 2012-2013 tulikuumalla kaasupullolla.
Giliatin kasetti kesti runkosarjassa Pekka Tuokkolan hävyttömän sukelluksen, vaikka se poiki hänelle suihkukomennuksen. Pudotuspeleissä hän ei lauantaina sortunut hölmöilyyn Hippoksella, vaikka JYP-pelaaja toisensa jälkeen Miika Lahdesta Jonne Virtaseen yritti horjuttaa temperamenttista tähteä matkalla ensimmäiselle erätauolle.
Näin käsitellään hurmosta, ja säilytetään pelillinen yliote jonka myötä SaiPa johtaa sarjaa 2-0.
Giliati, kuten hänen seuransakin, on kasvanut valmiiksi voittamaan.