On erikoista, että Suomessa ei painettu paniikkinappulaa aikaisemmin ja korvattu Jukka Rautakorpea Jussi Ahokkaalla jo Tanska-tappion jälkeen. Nyt muutoksella voidaan välttää enää putoaminen B-sarjaan.
Mikäli Ahokas olisi vaihdettu ruoriin jo ennen Ruotsi-peliä, Nuoret Leijonat olisivat voineet saada muutoksesta juuri riittävästi potkua rakkaan länsinaapurin kaatamiseen. Ruotsi-ottelun ensimmäinen erä oli Suomelta turnauksen parasta jääkiekkoa, mutta peli-ilme ei kestänyt loppuun asti yhtä hyvänä.
Nuorten MM-kisat ovat olleet Suomelta suuri pettymys. Valmentajan vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi joukkueen kyykkäyksen takia, mutta luultavasti iso osa asiassa on myös suomalaispelaajien turhautuminen Rautakorven alaisuudessa. Ruotsi-ottelua edeltäneillä aamujäillä erityisesti Suomen kapteenista Olli Juolevista tyytymättömyys paistoi kauas.
Jos Tanska olisi voittanut Sveitsin, ja Suomen mahdollisuudet jatkopaikkaan olisivat säilyneet loppuun asti, valmentajavaihdosta olisi tuskin tehty.
Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut tehdä rohkea peliliike jo paljon aikaisemmin. Nyt suurilla odotuksilla kisoihin lähteneet Nuoret Leijonat tekivät turhan reissun Kanadaan ja kyseenalaista historiaa, kun Suomi putosi maailmanmestaruudesta karsintasarjaan.
Nyt Ahokas tulee keskelle savuavia raunioita ja yrittää tehdä viimeisen kasvojenpesun Suomen peräsimessä.