Mielipide

Kommentti: Tyrväisen mukaantulo on HIFK:n kultainen sauma

LIIGA / Kolumni
JYPin ja HIFK:n välillä on nähty äärimmäisen laadukas pudotuspelisarja. Helsinkiläisten koko potentiaali nähdään vasta nyt, kun ykkössentteri palasi riveihin.

JYP ja HIFK ovat vastanneet tämän kevään laadukkaimmasta pudotuspelisarjasta tähän mennessä. Kiekkokansan kirosanat, trap ja viivelähtö, ovat olleet olennaisia teemoja, tämän kauden ykköstrendia aktiivisuutta unohtamatta.

Silti se jokin on puuttunut molemmilta. JYPin kohdalla se mahdollisesti on mestaruustason maalivahti, mutta HIFK saattoi löytää oman ratkaisunsa maanantaina.

Tällä kaudella liigan eliittisenttereiden joukkoon noussut Juhani Tyrväinen toi valtavan virtapiikin tähän otteluun, sekä voimapankin, josta helsinkiläiset pystyvät ammentamaan koko loppusarjan ajan.

Kääk, kuuluu jyväskyläläisen pubin nurkkapöydästä.

Repivä, raastava ja luisteleva hyökkääjä kuvastaa juuri niitä vahvuuksia, joilla HIFK pystyy ajamaan jyväskyläläiset epämukavuusalueelleen. Tästä huolimatta hänen tuomaansa lisäarvoa ei mitata vain yksilötasolla.

Suurin etumatka JYPillä on ollut juuri hyökkäyskaluston leveydessä, mutta tämä etumatka kutistui selvästi. Vahvistuksen ansiosta helsinkiläiset saivat kasaan nelosketjun, jonka energia oli ykkösase JYPin kylvetyksessä maanantaina.

Tasaisuus ja kokemus eivät edelleenkään ole JYPin tasolla, mutta nyt helsinkiläisillä on aito mahdollisuus.

Jopa kultainen sellainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös