Mielipide

Minne katosi San Jose Sharks?

NHL / Kolumni / 8.7.2003 14.00

Pohjois-Kalifornian kiekkoylpeys San Jose Sharks koki viime kaudella reilun 10 vuoden mittaisen NHL-taipaleensa pahimman floppauksen. Heti kauden alusta lähtien näki, ettei 02-03 Sharks ole sama joukkue, joka taisteli läntisen konferenssin voitosta viime edellisellä kaudella.

Palataanpa nopeasti vielä toissakauden loppuhetkiin. San Jose oli päättänyt runkosarjan seurahistorian parhaaseen tulokseen, ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Phoenix sai tukkaansa kohtalaisen selkein lukemin. Toisella kierroksella San Jose oli jo lähellä pudottaa jatkosta Coloradon nimekkään miehistön, mutta edelleen puhutaan Selänteen hukkaamasta maalipaikasta. Monissa alan julkaisuissa todettiinkin, että olisi finaaliin edennyt kuka tahansa, San Jose, Colorado tai Detroit, kyseinen joukkue olisi vienyt kannun mennessään. Nyt sen teki Detroit. Siinä missä Detroitille ja Coloradolle ounasteltiin juuri päättyneelle kaudelle hieman ongelmia, Sharkseja oltiin nostamassa jo kyseisen lännen voimakaksikon ohi. Näin kuitenkaan ei käynyt. Sharks ei päässyt edes pudotuspeleihin asti. Kuuden kauden ajan Sharks nosti pistesaldoaan tasaisesti ja menestys pudotuspeleissäkin oli vain kynnyksen toisella puolella. Lopulta voidaankin kysyä: oliko Sharks koskaan oikeasti niin hyvä kuin luvut osoittivat?

Miten kauden alku voi mennä pieleen?

NHL:ssä kauden alku on usein aikaa jolloin sopimuksestaan tappelevat pelaajat istuvat sivussa odottamassa uutta pahvia tai heidät kaupataan toiseen seuraan. Pelaajien mahdollinen paluu ei auta seuraa heti juuri mitenkään; pelaajat ovat usein huonommassa kunnossa kuin muut joukkueen pelaajat ja paluu pelikuntoon kestää. Myös kesän aikana loukkaantuneet pelaajat ovat alkukaudesta joko sivussa tai puolikuntoisina kaukalossa. Näin kävi myös Sharkseille. Kauden alussa olivat poissa maalivahti Evgeni Nabokov, puolustaja Brad Stuart ja laituri Scott Thornton. Lisäksi puolustukseen jätti osaltaan aukon uransa päättänyt Gary Suter. Eniten ongelmia aiheutti maalivahtipeli. Miikka Kiprusoff oli edellisen kauden lopulla hoitanut otteluita kotiin mahtavalla pelillä, ja moni odotti hänen antavan Nabokoville todellisen vastuksen seuran ykkösmaalivahdin paikasta taisteltaessa. Kiprusoff kuitenkin epäonnistui ykkösmaalivahtina ja joutui useasti luovuttamaan paikan kaukalossa Vesa Toskalalle. Ennen Nabokovin paluuta Sharks pelasi seitsemän ottelua ja voitti kolmesti: Edmontonin ja kaksi laajennusjoukkuetta, Nashvillen ja Columbuksen. Kaikki tosin vain yhden maalin erolla. Kyseisissä otteluissa Sharksien verkkoon tehtiin kuitenkin huimat 27 täysosumaa, lähes neljä per peli. Kun oma pää vuotaa näinkin pahasti on minkä tahansa joukkueen hyökkäyksellä mahdoton tehtävä kääntää otteluita voitoksi. Varsinkin Sharksien, joukkueen jonka vahvin osa-alue ei ole maalinteko.

Oliko Sharks parempi kuin osiensa summa?

Vastaus kysymykseen on: Oli. Sharks oli ehkä paras Joukkue. Ei paras nippu pelaajia vaan parhaiten yhteensopiva joukko pelaajia sekä heille sopiva pelitapa. Joukkueen ainoat isot nimipelaajat pelasivat nöyrästi joukkueen taktiikan puolesta eikä kiukuttelevia isoegoisia pelaajia haipaidassa näkynyt. Sharksien kolmoskenttä Thornton-Ricci-Sundström oli ehkä liigan paras kolmoskenttä, oikeasta laidasta löytyi liigan yksi parhaista voimahyökkääjistä, Owen Nolan ja yksi liigan parhaista maalintekijöistä, Teemu Selänne. Kyllä, monessa muussa seurassa varsinkin Nolan ja Selänne olisivat ehkä isommassa roolissa, mutta Sharkseissa hekin olivat vain palapelin osia. Moni varmasti pidemmän päälle kyseenalaisti Darryl Sutterin pelityylin ja oli valmis antamaan lähtöpassit miehelle. Näin kävikin 1.joulukuuta, kun valmennuskolmikko Sutter-Molleken-Preston sai monoa. Tässä vaiheessa Sharksien sarake näytti 8 voittoa, 12 tappiota, 2 tasuria ja 2 jatkoaikatappiota. Uusi valmentaja nimettiin muutaman päivän päästä ja hän oli lähes kokonaan erilaisen koulukunnan valmentaja, Ron Wilson. Myös joukkuetta rakentanut GM Dean Lombardi sai kokea NHL-maailman raadollisuuden. Yksi liigan parhaimmista toimitusjohtajista sai potkut ja hänen seuraajakseen nimettiin keväällä pitkän linjan NHL-pakki Doug Wilson. Joukkueen hyvä kemia alkoi rakoilla ja usko omaan menestykseen loukkaantumisten ja jatkuvien epäonnistumisten takia murentua.

Valmentajan vaihto tuntui olevan jonkinlaisen paniikin ensi askel. Vaikka joulukuussa joukkueen saldo paranikin tappiollisesta aika tasan piste per peli tahtiin, niin uuden valmentajan alaisuudessa joukkue muuttui. Luottopakki Marcus Ragnarsson sai uuden kodin Philadelphiasta ja Dan McGillis siirtyi joukkueeseen. Lähteä sai myös toinen ruotsalainen, kun Niklas Sundström kaupattiin Montrealiin, josta saatiin maalivahti Jeff Hackett. Boston kuitenkin halusi Hackettin palvelukset itselleen ja kolmen joukkueen kaupassa Hackett ja alkukaudella pahasti flopannut Jeff Jillson matkasivat itärannikolle. Sharks hankki kaupassa alkukauden sivussa istuneen Kyle McLarenin tiivistämään vuotavaa puolustusta. Kuten aiemmin jo sanottu, myös McLarenin paluu pelikuntoon kesti aivan liian kauan ollakseen auttava palanen.

Tammikuussa Sharks pelasi pitkän kotipelien putken. Neljästätoista ottelusta kotona pelatiin 11. Näissä onnistuminen olisi nostanut joukkueen vielä korkealle sarjataulukossa ja auttanut varmistamaan pudotuspelipaikan. Kotipelit kuitenkin menivät heikosti ja 14 ottelusta voittoja saatiin vain neljä. Lännen kärkipää alkoi karata jo kauas.

Helmikuussa, kun joukkue joutui kauas evakkoon omasta kotihallistaan oli joukkue pikkuhiljaa jo selkä seinää vasten. Pudotuspeleistä alettiin puhua jo ”if” -muodossa. Seitsemän vieraspeliä läntisen konferenssin joukkueita vastaan oli karmeaa katseltavaa. Joukkue saalisti vain yhden voiton ja kauden jatkumisen mahdollisuudet olivat jo lähes yhtä teoreettiset kuin Suomen MM-kulta 80-luvulla.

Maaliskuu olikin jo aikaa jolloin joukkueen pelaajien ympärillä alkoi pyöriä enemmän kauppahuhuja kuin hyttysiä Suomen suvessa. Milloin kuka oli menossa minnekin ja spekulaatiot olivat ilmassa illasta toiseen. Selvää oli, että Sharks ei tulisi jatkamaan kauttaan runkosarjan jälkeen ja monesti hyvien vuosien jälkeen tapahtunut floppi onkin aika aloittaa uudelleenrakennus. Näin teki myös Sharks ja aloitti kaupankäynnin. Owen Nolan kaupattiin Torontoon. Vaihdossa saatiin hyvät pudotuspelit viime vuonna pelannut Alyn McCauley, tulevaisuuden kova nimi Brad Boyes sekä 1. kierroksen varausvuoro. Bryan Marchment lähti Coloradoon, Dan McGillis Bostoniin ja Matt Bradley sekä Shawn Heins Pittsburghiin. Kesällä katosi joukkueesta myös Teemu Selänne Coloradoon. Joukkue piti kuitenkin riveissään kaksi tärkeää pelaajaa optioiden kautta. Mike Ricci ja Vincent Damphousse jatkavat ensi kaudellakin San Josessa.

Liian hyvät fanit?

Vaikka uusien kiekkokaupunkien faneja usein moititaan asiantuntemattomiksi niin San Josessa tilanne on toisin. Onhan kaupunki tietotekniikan Mekka ja kaupungissa on väkeä pilvin pimein ympäri maailmaa. Hallin käytävillä tapaa paljon myös suomalaisia, kanadalaisia, ruotsalaisia ja perinteisiltä USA:n kiekkomailta kotoisin olevia kannattajia. Tämä näkyy myös hallissa, sillä ovathan HP Pavilionin fanijoukot usein mainittu parhaiden kotiyleisöiden listalla. Asiantuntevuus näkyy myös fanien reaktioissa. Joukkuetta ollaan annettu rakentaa rauhassa eikä seuran ole tarvinnut tehdä epätoivoisia kauppoja saadakseen väkeä katsomoihin. Sharks voi siis edelleen rauhassa rakentaa joukkuettaan ensi kaudelle pelkäämättä fanien lähtöä katsomoista.

Sharkseilla on edelleen todella lupaava ja nuori puolustus. Mike Rathje, Kyle McLaren, Brad Stuart, Scott Hannan, Jim Fahey… Kaikki ovat reilusti alle 30-vuotiaita ja tunnetusti jo nyt kovan tason NHL-pakkeja. Hyökkäyspäähän joukkue tarvitsee jatkossa vielä paljon apua mikäli kadonnut pudotuspelipaikka halutaan saavuttaa takaisin. Aikoinaan liigan paras oikea laita huutaa tyhjyyttään. Selänteen ja Nolanin jättämään rakoon ollaan tuomassa Jonathan Cheechoon ja Niko Dimitrakosin kaltaisia nimiä. Sharks ei tunnetusti ole koskaan ollut hamuamassa isoja nimiä haaviinsa vapaiden agenttien listalta. Tuskin uusi GM Doug Wilsonkaan tätä asiaa tulee muuttamaan. Omia nuoria pelaajia ajetaan sisään jatkossakin eikä mielettömään kilpavarusteluun lähdetä mukaan.

Ensi kauden odotuksia

Maalivahtitilanne Sharkseilla on kohtalaisen hyvässä kuosissa. Joukkueella on selkeä ykkönen ja kaksi tasaväkistä ja hyvää kakkosmaalivahtia. Onkin oletettavaa että jompikumpi suomalaisista molareista kaupataan ja vaihdossa hankitaan joukkueeseen lisää tehoa hyökkäyspäähän. Puolustus on tasavahva ja monipuolinen, ainoa iso miinus on selkeän ykköspakin puute. Ehkä joukkueeseen hankitaankin yksi rutinoitunut ja kokenut pakki tuomaan johtajuutta jäälle. Hyökkäyspäässä voidaan odottaa nuorilta pelaajilta isoa roolia. Sturm pelasi jo viime kaudella loistokkaasti ja mikäli kehitys jatkuu, ei 30 maalia tai 60 pistettä ole liikaa odotettu. Marleau tarvii lisää tasaisuutta otteisiin ollakseen tulevaisuudessa ykkössentteri, nyt Damphousse on kelpo kaveri rooliin mutta laadukkaat pelivuodet alkavat olla vähenemään päin. Scott Parker tuo paljon kaivattua kovuutta. Nyt ei tarvi odottaa Scott Thorntonin tai Todd Harveyn hoitelevan kaikkia hanskahommia.

Kokonaisuutena Sharks tulee olemaan keskikastin joukkue. Nuorelta joukkueelta ei voi ihmeitä odottaa eikä se sitä tule tekemäänkään. Kuitenkin joukkueen nuorten pelaajien korkea laatu ja määrä ei voi olla näkymättä. Nyt pienissä rooleissa olleet nuoret tai Clevelandissa farmissa tahkonneet pelaajat pääsevät näyttämään isoihin saappaisiin pelimiehen merkkejään. Ei ole ollenkaan väärin odotettu, että joukkueessa tulee esiintymään kauden aikana iso määrä nuoria pelaajia. Nyt on jälleen sukupolven vaihdoksen aika, ja nälkäisiä nuoria on Santa Clara Streetillä odottamassa pääsyä parrasvaloihin. Eikä nyt tarkoiteta heinäkuun 20. päivänä San Josessa vierailevaa WWE:n vapaapaini-iltaa tai Dixie Chicksien konserttia 16. päivä. Pudotuspelit ovat todennäköinen määränpää mutta vaatii joukkueelta hyvää kautta kokonaisuutena. Joukkueen on löydettävä viime kaudella kadonnut suuri sydän ja joukkuehenki, se henki joka on johtanut Sharksit lukuisiin ylisuorituksiin menneinä kausina.