Vaikka me lajifriikit edelleen ja joka tapauksessa käymme peleissä, tulee meidän vaatia rahojemme vastineeksi parempaa viihdettä. SM-Liigan ydintuote, itse peli, ei ole kunnossa. Avaan tässä omalta osaltani keskustelua, joka toivottavasti muodostuu osaksi laajempaa pohdintaa SM-liigapelien viihdearvosta. Nostan esiin yhden asian, johon oikealla tavalla huomiota kiinnittämällä ottelut tulevat taatusti vauhdikkaammiksi, mielenkiintoisemmiksi ja viihdyttävämmiksi - eli paremmiksi. Esitän myös mielipiteeni siitä, mikä tuo oikea tapa on.
SM-Liigan pahin vitsaus on niinsanottu "kahvakiekko". Termille on merkityksen antajia ja tulkitsijoita niin paljon kuin on jääkiekkoa aktiivisesti seuraavia ihmisiä, mutta tässä sillä tarkoitetaan vain ja ainoastaan kiekottoman pelaajan liikkeen estämistä mailaa apuna käyttäen. Kiekollista vastustajaa pitääkin saada vähän koukkia ja ronkkia - se kuuluu pelin henkeen. Jääkiekko kun on perusluonteeltaan kamppailuhenkinen kontaktilaji, jossa pyritään voittamaan tilaa ja aikaa, sekä hyödyntämään niitä tehokkaasti. Kiekottoman pelaajan mailahäirintä kuitenkin tappaa pelistä syöttelyn, karvauksen ja taklaukset, eli kaiken sen, mikä tekee jääkiekosta vauhdikkaan ja näyttävän lajin.
Kahvakiekko-ideologian peruskivi, kärkikarvaajan blokkaaminen, on suurelle osalle kiekkoyleisöä jo niin tuttua, että sitä ei enää osata nähdä peliin kuulumattomana asiana. Jos vastustajan ylimmän karvaajan liikkeen estämistä ei tapahtuisi, saataisiin peliin kuitenkin huomattavasti lisää kiinnostavia elementtejä. Kiekollisen puolustajan pitäisi osata toimia nopeammin ja tarkemmin, kun kärkikarvaaja tulisi höyryveturin lailla kohti taklauspaikkaa kärkkyen. Pakeilta siis vaadittaisiin enemmän taitoa; puujalat ja -kädet eivät kahvattomassa pelissä pärjää. Nyt pärjäävät, sillä selkä kiekkoon päin pelaava kiekoton puolustaja virvelöi mailallaan karvaajan haaviinsa ja ohjaa hellässä syleilyssään tämän sivuraiteelle.
Jos karvaajaa ei voi blokata mailaa apuna käyttäen, lisääntyvät hyökkäyspään taklaukset ja kiekonriistot takuuvarmasti. Tämä toisi luonnollisena seurauksenaan peliin selvästi lisää maalintekopaikkoja. Myös joukkueiden rohkeus karvaamiseen ja sitä myötä hyökkäävämpään pelitapaan kasvaisi, kun karvaamisella olisi parempi mahdollisuus saavuttaa konkreettista hyötyä. Nyt rohkea karvaaminen on hölmöä, sillä kiekolliseen puolustajaan ei kuitenkaan pääse käsiksi, vaan tämä voi kaikessa rauhassa etsiä syöttöpaikkaa karvaajan pyristellessä "kahvassa".
Poikkeuksetta kaikki SM-liigajoukkueet muodostavat rohkean vastakarvan sijaan oman siniviivansa läheisyyteen tiukan puolustusmuurin, sillä punaviivan merkityksen poistuttua pitkä syöttö on erittäin vaarallinen ase. Jälleen päästään siihen, että aktiivisemman karvaamisen mahdollistaminen toisi peliin lisää tilanteita. Karvauspelin epäonnistuessa nopea avaus tekisi tuhoa karvaavan joukkueen linjoissa, kun päähuomio ei olisi ollutkaan neljän miehen muurin rakentamisessa. Varmasti toiset joukkueet juuri tämän takia jatkaisivat varovaista linjapuolustusta, mutta mahdollisuus vaihtoehtoiseen, viihdyttävämpään pelitapaan on annettava ja taattava.
Toinen "kahvaan" perustuvan pelitavan toteuttamistavoista on keskialueen mailaviidakko, jolla pyritään estämään kiekon kontrolloitu tuonti omalle puolustusalueelle. Koska hyökkäävän joukkueen kiekottomat pelaajat eivät pysty vastustajan mailat kainaloissaan hakeutumaan vapaisiin paikkoihin, toimii kiekon ristikulmaan lyöminen SM-liigan pääsääntöisenä hyökkäystyylinä näyttävän syöttöpelin sijaan. En usko, että monikaan katsoo tätä dump-and-wait -kiekkoa mieluummin kuin kunnon syöttöpeliä - pohjoisamerikkalaisille tyypillinen vauhdikas dump-and-chase -pelihän on SM-liigassa karvaajan blokkaamisen vuoksi mahdotonta. Henkilökohtainen syöttö-, luistelu- ja pelinlukutaito nousisi keskialueen mailaviidakon poistuessa uuteen arvoon. Ja uskallanpa väittää, että kansa lehtereillä pitäisi näkemästään.
Miten kahvakiekko sitten saadaan tapettua SM-Liigasta? Vastaus on yksinkertainen: tuhotaan sen elinmahdollisuudet. Löytyykö liigan päättäjiltä, tuomareilta ja valmentajilta yhdessä rohkeutta tarttua tuumasta toimeen? Rakoilevatko rivit taas muutaman ensimmäisen kierroksen jäähysuman jälkeen? Mielestäni päätös on tehtävä tänä kesänä, ja siitä tulee myös pitää kiinni. Oma ehdotukseni on, että kaikenlainen kiekottomaan pelaajaan kohdistuva mailahäirintä on siitä tuomittavin jäähyin otettava pelistä pois. Miksi kiekottomaan pelaajaan saa edes koskea mailalla? Mitä, jos ensi kaudella keskityttäisiinkin taklausten ja pienten nujakoiden kauhistelemisen sijaan saamaan kahvasyöpäläinen pois hienosta pelistämme!
Tästä aiheesta käydään keskustelua tässä viestiketjussa.
