Auroraliigan avausviikonloppu: kolmen kärki erottui edukseen muista
Auroraliigan ensimmäiset kauden ottelut pelattiin hulppeissa puitteissa Turussa. HIFK, HPK ja Kiekko-Espoo kahmivat kumpikin kaksi voittoa. Ilves, Kärpät ja Team Kuortane voittivat kertaalleen. Hyvästä yrityksestä huolimatta KalPa, RoKi ja TPS joutuivat poistumaan kaukalosta ilman sarjapisteitä.
Perjantain ohjelmaan mahtui kaikenlaista. Uudistuneen pääsarjan avauskiekon kävi pudottamassa PWHL-kiekkoilija Susanna Tapani.
Uuteen ilmeeseen kuuluu myös cheerleaderit.
Kauden avausottelu tarjoiltiin kotikatsomoihin studio-osuuksineen.
TPS:n nuoriso-osasto osui ensimmäisenä. Siiri Friederiksen pääsi siirtämään kiehkon lähietäisyydeltä ohi Kiekko-Espoon maalivahti Tiia Pajarisen.
Espoolaiset saivat kuitenkin runsaasti aihetta iloon. Lippu liehui ja verkko heilui.
Espoolaiset jatkoivat liihotustaan heti aamutuimaan.
Lauantain ensimmäisessä ottelussa kamppailivat Kiekko-Espoo ja Ilves.
Tupsukorvista ei ollut pysäyttämään espoolaisia.
Kärpät koetteli hallitsevan mestarin kärsivällisyyttä. Alivoimaosumaa tuuletettiin antaumuksella.
HIFK:n penkillä ei ole pitkään aikaan koettu tällaista.
Punapaidat nousivat kuitenkin lopulta takaa ohi.
Puitteet olivat hulppeat, mutta halli kumisi tyhjyttään.
RoKi sinnitteli HPK:ta vastaan.
Joukkueiden välinen ero oli maalinteossa.
Lauantain viimeisessä koitoksessä nähtiin mm. majakka ja perävaunu. Noora Oksasen voi sanoa olevan pään tai pari Minea Huovista pidempi.
Vähäväkinen KalPa piti pintansa, mutta Kuortane pääsi kertaalleen soittamaan viulua kuopiolaisten kustannuksella.
Hallille saapuessa ja sieltä poistuessa saattoi nähdä, mistä sarjassa kilvoitellaan.
Magdaléna Felcmanová sai aikaisen pukukoppikomennuksen sunnuntain ensimmäisessä ottelussa.
HIFK hallitsi kiekollisesti.
Pauliina Salonen iski yhden maalin ja syötti toisen.
TPS sai hyviä paikkoja Kärppiä vastaan, mutta tuloksena nolla sarjapistettä.
Otteluiden parhaiden pelaajien palkitsijoina nähtiin entisiä pelaajia, lajivaikuttajia, sekä juniorikiekkoilijoita.
Tuomarin käsi oli ylhäällä lähes 60 minuuttia avausviikonlopun viimeisessä ottelussa. Kaksiminuuttisia jaettiin yhteensä 23.
KalPa šokeerasi Ilvestä. Vajaalla kokoonpanolla pelanneet keltapaidat olivat vielä johdossa kolmannen erän puolivälissä.
Ilves kampesi kuitenkin tasoihin ja lopulta takaa ohi. Matilda Nilsson laukoi kolme tamperelaisten maaleista.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Artikkeli
Auroraliiga siirtyi joulutauolle Kiekko-Espoon komennossa − pudotuspelipaikoista vääntöä, pohjakerroksessa yksinäistä
Auroraliiga | 22.12.2024 15:58
Artikkeli
Miten käy kiharaisessa kärkitaistossa? Ketkä hallitsevat tilastoja? − katsaus Auroraliigan tilanteeseen
Auroraliiga | 15.11.2024 12:30
Kolumni
HIFK:n orastava dynastia päättyy − Kiekko-Espoo on Auroraliigan kovaa haastamista kohtaava ykkössuosikki
Auroraliiga | 6.9.2024 9:00
Artikkeli
10+2 pelaajaa läpimurron kynnyksellä − seuraa heitä Auroraliigan kaudella
Auroraliiga | 6.9.2024 6:00
Kolumni
Auroraliiga voi olla naisten jääkiekon uusi aamunkoitto, mutta nimen tasa-arvoajatus näyttää jääneen puolitiehen
Auroraliiga | 15.8.2024 18:37