Ilves poistui KalPaa vastaan voittajana kaukalosta ottelusta, jossa jaettiin yhteensä 56 minuuttia rangaistuksia. Tupsukorvat saivat 36 minuuttia, joissa oli mukana yksi kymmenminuuttinen − KalPan osuus oli vain pikkukakkosten täyttämä.
− En tiedä, milloin olisin pelannut ottelun, jossa tulee noin paljon jäähyjä. Totta kai se rikkoo peliä, mutta pystyimme pysymään pelin sisällä ja tekemään hommia kimpassa. Kolme pistettä on tärkein ja tästä lähdemme eteenpäin, hattutempun iskenyt Ilves-tähti Matilda Nilsson virkkoi tuoreeltaan Jatkoajalle.
Nilssonin maalit olivat tärkeässä osassa tamperelaisten tuloksenteossa, vaikka Johanna Siira vastasikin varsinaisesta voitto-osumasta.
− Kolme maalia ovat tietysti hieno juttu, mutta tärkeintä on se, mitä teemme joukkueena – siihen tarvitaan kaikkia. Sain myös apua joukkuekavereiltani siihen, että nuo maalit tulivat. On ollut tosi kiva pelata tämän porukan kanssa, Nilsson sanaili.
Poliisin uralle tähtäävä Nilsson innostui tupsukorvien kyvykkäästä ja mestaruussaumaa haistavasta ryhmästä. Hän haluaa osaltaan myös auttaa alueen jääkiekon kehittymistä.
− Täällä on nuori porukka, jolla on paljon potentiaalia. Teemme kovasti hommia ja kaikilla on koko ajan pieni plke silmäkulmassa. Se on itselleni iso asia, jos saamme Tampereelle nais- ja tyttökiekolle enemmän näkyvyyttä.
27-vuotias hyökkääjä on yksi Ilveksen kokeneimpia kiekkoilijoita. Hän on nähnyt myös maailmaa ja kansainvälisiä turnauksia, joten hänellä on varmasti myös annettavaa joukkuekavereilleen. Kaikki lähtee Nilssonin mukaan työnteosta.
− Totta kai pitää tehdä ylimääräistä. Yhteiset treenit tehdään, mutta sen ulkopuolelle jäävät asiat ovat ne, mitkä näkyvät loppupeleissä. Arjen pienet asiat lähtien ihan syömisestä ja juomisesta – ne ovat tosi tärkeitä. Ehkä noiden pienten asioiden tekeminen aina täysillä on ehkä tärkein vinkki minulta. Koskaan ei voi mennä puolivaloilla.
Vastikään julkistetun Auroraliigan brändin alla kiekkoiltu avaustapahtuma toi kaikki sarjan joukkueet ja pelaajat saman katon alle Turun Gatorade Centerille. Nyt alkaa kuitenkin pitkä arki juhlavan alkusysäyksen jälkeen.
− Olen innoissani arjen alkamisesta. Tietysti sitä olisi toivonut vähän enemmän porukkaa tänne Turkuun, mutta toivon, että ihmiset löytävät halleille ja antavat mahdollisuuden sille, että tulevat ensimmäistä kertaa katsomaan naisten jääkiekkoa, Nilsson puntaroi.
Tulevana viikonloppuna Ilves matkustaa kauas kotoa, kun se kohtaa vieraskentällä Kärpät ja RoKin.
− Pohjoisen reissusta odotan sitä, että pääsen vielä paremmin tutustumaan porukkaan. Kentällä tietysti sitten taistelemme ja otamme pisteet kotiin.