Joukkueet marssittivat lauantain kohtaamiseen jäälle kolmosvahtinsa, kun Ilveksen maalia vartioi 15-vuotias Eerika Kujala ja RoKin tolppien väliin asettui 17-vuotias Iina Kankaanpää. Kujalalle kyseessä oli pääsarjadebyytti, Kankaanpäällä oli muutamia otteluita vyöllä aikaisemmalta uraltaan. Tupsukorvat ottivat heti komennon kenttätapahtumista Matilda Nilssonin osuma. Tamperelaiset ajautuivat kuitenkin isoihin vaikeuksiin kovaa taistelevan rovaniemeläisnipun kanssa ja vasta Nilssonin päivän toinen maali muutama minuutti ennen loppua pelasti kotijoukkueen katastrofilta. Voitto kirjattiin Ilvekselle lukemin 6−3.
− Vaikea peli meiltä tänään. Vastustaja pelasi hyvin. Emme ehkä pelanneet tänään tarpeeksi joukkueena. Huomiseen mukaan se, että on pelattava tiiviimmin. Sitä kautta voimme hallita kiekkoa, Nilsson kertasi ja totesi, että kahdesta maalista huolimatta ei ollut tyytyväinen omiin otteisiinsa.
Emme ehkä pelanneet tänään tarpeeksi joukkueena
− Meillä tuli myös tänään vähän huonoja syöttöjä ja huonoja haltuunottoja. Huomenna sitten taas paremmalla jalalla.
Nilssonin iskemän 1−0-osuman jälkeen vieraat jatkoivat sinnikästä karvaustaan ja Sina Safira Säily pääsi läpiajoonkin, muttei onnistunut maalinteossa. Ilveksellä ei ollut myöskään sen suurempia haasteita murtaa rovaniemeläisten viisikkoa. Emma Ekoluoma kasvatti kotijohtoa ylivoiman puitteissa b-pisteiden välistä lähteneellä kudillaan. Toisessa erässä päätuomari Tiina Saarimäki selvitteli minuuttikaupalla mahdollista isoa Ilves-rangaistusta, mutta päätyi vapauttavaan päätökseen eikä antanut vastustajan maalinedustalla kumonneelle tupsukorvalle minuutteja.
Nuorelle puolustajalle ensimmäinen pääsarjaosuma
Näkökulmasta riippuen parhaimmillaan tai pahimmillaan jääntason tapahtumat näyttivät Ilveksen hyökkäyspeliharjoituksilta, kun tamperelaiset vyöryttivät tasaviisikoinkin paineen syvälle rovaniemeläisten alueelle. Maalivahti Kankaanpää sai olla alati tarkkana työpisteellään. Vieraat pääsivät hieman yllättäen tulostaululle, kun Maisa Nikan laukaus näytti epäonnistuvan ja ehkä juuri siksi se yllätti nuoren Kujalan. 20-vuotiaan puolustajan pääsarjauran ensimmäinen. Iskuetäisyydelle päästyään RoKi silminnähden piristyi ja hetkellisesti pystyi antamaan Ilvekselle painetta.
− Meiltä oli varmaan kauden paras peli tähän mennessä. Kaikki taistelivat tosi hyvin loppuun asti. Sitten vain lopussa tapahtui jotain, RoKi-puolustaja Nikka summasi 60-minuuttisen.
Meiltä oli varmaan kauden paras peli tähän mennessä
Neljättä kauttaan pääsarjatasolla ja RoKissa pelaava, itseään puolustajaksi puolustajaksi luonnehtiva Nikka oli arvatenkin iloinen ensimmäisestä osumastaan. Hän on myös tyytyväinen valmennukselta saamaansa ykkösparin rooliin Alexandra Mateickovan vierellä. Vaikka RoKi on sarjajumbona, taistelee ryhmä yhä yksittäisissä peleissä ja hetkissä. Myöskään pudotuspelihaaveita ei ole haudattu.
− Meillä sujuu tosi hienosti ja pystymme pelaamaan yhteen tosi hyvin. Joukkueena olemme keskittyneet pieniin voittoihin pelien sisällä tulostaulusta riippumatta. Hyvän joukkuehengen myötä jaksamme tsempata toisiamme, Nikka virkkoi.
Ilves ajautui yksilöyrittämisen tielle, kun se ei ollut löytää keinoja maalintekoon. Sinnikkäällä RoKilla ei ollut pussissaan montaa metodia selviytymiseen, mutta se käytti niitä kaikkia äärimmäisen etevästi huolimatonta huippunippua vastaan. Tupsukorvien turhautumisesta kertoi tähtihyökkääjä Matilda Nilssonin hölmö kaksiminuuttinen hyökkäyspään maalinedustan nokkapokasta.
Lukemat repesivät
Kolmas erä alkoi tupsukorvien painostuksella, ja RoKi jatkoi pyrkimyksiään vastahyökkäyksiin. Ilves onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen hengitystilaa, kun paluun pelikentille tehnyt Noora Mylläri puttasi pikkumustan pömpeliin Elli Suorannan väkevän nousun päätteeksi. Tamperelaisten huippuyksilöt ryskäsivät väkisin RoKi-päätyyn ja pakottivat vastustajat rikkomaan ja ottamaan vastaan, mikä teki kamppailun voitosta haastavaksi.
Kuitenkin muun muassa kuudella pelaajalla pelaaminen kolmannessa erässä ja siitä jäähyn ottaminen kertoi omaa kieltään tupsukorvien päivän vireystilasta. Magdaléna Felcmanová tuuppasi tasavajaalla rovaniemeläiset jälleen maalin päähän.
Ottelun lopusta muodostui yllättävä trilleri, kun kokenut puolustaja Maria Heinonen pääsi kävelemään Ilveksen kenttäpäätyyn ja kiskaisemaan vastustamattomasti 3−3-tasoituksen. Nilssonin rynnäkkö RoKi-maalille varsinaisen peliajan lopussa riitti kuitenkin Ilvekselle voittomaalin tekoon ja kolmeen pisteeseen.
RoKi-päävalmentaja Oona Parviainen kutsui vielä joukkonsa aikalisälle ja vieraat hakivat tasoitusta ilman maalivahtia. Tulos jäi rovaniemeläisittäin kuitenkin piippuun ratkaisevalla hetkellä. Julia Kuusisto kiskaisi limpun vielä päätösminuutilla tyhjiin ja Emilia Varpula sinetöi maalinkulmalta loppulukemat.
Ilves kohtaa sunnuntaina niin ikään kotikentällään Kärpät, joten tupsukorvat lähtee myös viikonlopun toiseen otteluunsa kirkkaana suosikkina.
− Kaikki pelit lähtevät siitä, että miten asennoituu. Ihan sama, ketä on vastassa. Huomennakin tulee kova joukkue vastaan, eikä ole varaa lähteä aliarvioimaan ketään. Mielestäni tässä sarjassa kaikki taistelevat aina kolmesta pisteestä siitä huolimatta, miten pelit lopulta menevät. Tänäänkin sen huomasi. Asiat ovat paljon päästä kiinni, Ilveksen Nilsson päätti.
RoKi jatkaa sunnuntaina taivaltaan Kuortaneen vieraana. Lauantain muissa otteluissa juurikin Kuortane voitti Kärpät 2−1 ja TPS päihitti KalPan 5−2.