Puolalainen Unia meinasi aiheuttaa Ilvekselle painajaisia
Ilves kohtasi CHL-avauksessaan Hakametsässä puolalaisen Unia Oświęcimin. Kenttäpelissä Ilves oli vieraitaan selvästi edellä, mutta maalivahti Linus Lundinin johdolla sekä Ilveksen vastuunsiirtelyn ansiosta Unia nappasi Tampereelta pisteen ja oli hyvin lähellä täyttä pottia.


Maalinteon aloitti Ilveksen tuore kasvo Kasper Björkqvist.


Yleisössä nähtiin rakkaudenosoituksia omaa seuraa kohtaan.


Krystian Dziubiński vei vieraat 2−1-johtoon ylivoimalla toisessa erässä.


Unia taisteli uhrautuvasti puolustuspäässä, jossa se joutuikin viettämään pitkiä aikoja.


Ville Meskanen viiletti jälleen Hakametsässä.


Ilveksen tasoitusmaalin laukoi maalin edestä Otto Latvala.


Puolalaisjoukkueen hyökkäykset olivat harvoja, mutta lähes aina vaarallisia.


Jere Vertanen tykitti Unian uudelleen johtoon, jälleen ylivoimalla. Suomalaismaalin täydensivät Ville Heikkinen ja Henry Karjalainen.


Linus Lundin torjui peräti 42 kertaa.


Arttu Pellin tasoitettua ottelun pääsi Kamil Sadłocha vielä läpiajosta yrittämään voittomaalia.


Jatkoaikaa ehti kulua vain 24 sekuntia, kun Eemeli Suomi otti ohjat omiin käsiinsä ja pujotti soolona voittomaalin 4−3.
Kaikki kuvakoosteet
Hallitseva mestari lähetti sarjanousijan lomille – Kiekko-Espoo suli karusti kotikaukalossa
LIIGA | 25.3.2025 6:30
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
Sportille historiallinen voitto – Tunteita näytettiin puolin ja toisin
LIIGA | 22.3.2025 21:03
Tappara kesti espoolaisten alkurynnistyksen ja siirsi ratkaisun maanantaille
LIIGA | 22.3.2025 20:45
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Artikkeli
Dialogi: Tampereen paikalliskamppailussa on kyse suuremmasta kuin jatkopaikan saamisesta
LIIGA | 26.3.2025 11:00
Uutinen
Tilastot kertovat: Ilves on hallinnut Tampereen paikallispelejä viimeiset viisi kautta
LIIGA | 18.10.2024 12:00
Uutinen
Puolustajalupaus Kärki oli Tapparan näkyvin hahmo, Lausannen Suomela ajoi Ilveksen CHL:ssä jo ahtaalle
CHL | 12.9.2024 20:47
Haastattelu
Ennätystä hamuava Matias Mäntykivi odottaa vastaan fyysistä HIFK:ta runkosarjan viimeisessä kohtaamisessa
LIIGA | 17.1.2025 23:18