Puolalainen Unia meinasi aiheuttaa Ilvekselle painajaisia
Ilves kohtasi CHL-avauksessaan Hakametsässä puolalaisen Unia Oświęcimin. Kenttäpelissä Ilves oli vieraitaan selvästi edellä, mutta maalivahti Linus Lundinin johdolla sekä Ilveksen vastuunsiirtelyn ansiosta Unia nappasi Tampereelta pisteen ja oli hyvin lähellä täyttä pottia.
Maalinteon aloitti Ilveksen tuore kasvo Kasper Björkqvist.
Yleisössä nähtiin rakkaudenosoituksia omaa seuraa kohtaan.
Krystian Dziubiński vei vieraat 2−1-johtoon ylivoimalla toisessa erässä.
Unia taisteli uhrautuvasti puolustuspäässä, jossa se joutuikin viettämään pitkiä aikoja.
Ville Meskanen viiletti jälleen Hakametsässä.
Ilveksen tasoitusmaalin laukoi maalin edestä Otto Latvala.
Puolalaisjoukkueen hyökkäykset olivat harvoja, mutta lähes aina vaarallisia.
Jere Vertanen tykitti Unian uudelleen johtoon, jälleen ylivoimalla. Suomalaismaalin täydensivät Ville Heikkinen ja Henry Karjalainen.
Linus Lundin torjui peräti 42 kertaa.
Arttu Pellin tasoitettua ottelun pääsi Kamil Sadłocha vielä läpiajosta yrittämään voittomaalia.
Jatkoaikaa ehti kulua vain 24 sekuntia, kun Eemeli Suomi otti ohjat omiin käsiinsä ja pujotti soolona voittomaalin 4−3.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK iski viisi ylivoimamaalia HPK:n verkkoon ja jatkaa voittojen tiellä
LIIGA | 18.9.2024 22:22
Kiekko-Espoo haki pisteet Mikkelistä
LIIGA | 18.9.2024 22:13
Ilves avasi liigakauden kotivoitolla − Daniel Gazda nousi ratkaisijaksi
LIIGA | 18.9.2024 21:41
Tappara varmalla esityksellä kotivoittoon – Paavo Kohonen nollasi SaiPan
LIIGA | 17.9.2024 21:40
- 1 / 1359
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Jääkiekon mestarien liigaa nähdään syksyllä mahdollisesti Hakametsässä
CHL | 28.2.2024 11:06
Artikkeli
CHL jatkuu – Ilves lepuuttanee avainmiehiä, Lukolla huilaa koko ykkösketju
CHL | 10.10.2023 7:00
Uutinen
Puolustajalupaus Kärki oli Tapparan näkyvin hahmo, Lausannen Suomela ajoi Ilveksen CHL:ssä jo ahtaalle
CHL | 12.9.2024 20:47
Artikkeli
Ilveksen ja Pelicansin matka CHL:ssä tuli päätökseensä – suomalaismenestys Lukon harteilla
CHL | 21.11.2023 21:35