Liiga-kierros: Pitkän kakun kärsinyt Jussi Jokinen palaa tositoimiin, Kuopiossa halutaan ilonaiheita myös jääkiekosta
Hei, me tultiin taas!
Viime viikko noudatti molemmille joukkueille tuttua kaavaa, kun JYP hävisi vieraissa SaiPalle ja voitti kotona KalPan, kun taas Jukurit kaatoi kotona Sportin ja kaatui vieraissa HPK:lle. Kaava on todettavissa myös tilastoista, sillä kotiotteluissa JYP on sarjan kolmanneksi ja Jukurit neljänneksi paras joukkue, kun taas vieraissa jyväskyläiset ovat vasta sijalla 13 mikkeliläisten miehittäessä sijaa 14.
Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa parempaa joukkuetta haettiin aina voittolaukauskisasta saakka, jonka jälkeen JYP todettiin paremmaksi lukemin 3−2. Ottelua kuvasti voimasuhteiden voimakas heittely, sillä kumpikaan ei saanut pelattua ehjää 60-minuuttista varsinkaan puolustussuuntaan.
JYPin kannalta suurin pelillinen huomio on se, että KalPa-ottelussa alkukauden suurin heikkous, alivoimapelaaminen, parani selvästi. Paineistavampi alivoima voi olla oikea ratkaisu myös Jukureita vastaan, jolloin esimerkiksi Jakub Galvasin ja Axel Rindellin laukaisu-uhka jää pienemmäksi.
Jukurien avaimena on huolellisuus molemmissa kenttäpäädyissä. Yksittäiset nukahdukset ovat maksaneet pisteitä ja nostattaneet Pekka Kangasalustan sykettä.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Maalijuhlat kuopiolaiseen tapaan?
Kuopiossa viikonlopun ilon aiheet rajoittuivat KuPSin mestaruuteen, sillä sekä kotiottelu Ilvestä että vierasottelu JYPiä vastaan tuotti tappion. Positiivista sävyä on vaikea hakea käytännössä yhdeltäkään pelin osa-alueelta.
HPK:n nousukuntoisuus puolestaan jatkui, kun viikonlopun ottelut Tapparaa ja Jukureita vastaan kerryttivät pistepottia neljällä pisteellä. Hämeenlinnalaiset ovatkin saaneet pisteitä neljästä peräkkäisestä ottelusta, mikä on nostanut joukkueen jo sarjataulukon viidennelle sijalle. Pisteputki pätee myös joukkueiden keskinäisiin kohtaamisiin, sillä kuudesta edellisestä ottelusta KalPa on voittanut vain yhden, ja senkin jatkoajalla helmikuussa 2018.
HPK tuleekin laittamaan testiin KalPan viisikkopuolustamisen, sillä hyökkäyspeli on luistanut viime aikoina. Markus Nenosen paluu joukkueen vahvuuteen on terävöittänyt viimeistelyä.
Toisaalta puolustus- ja maalivahtiosastolla on tullut edelleen pahoja nukahduksia, joihin KalPa haluaa iskeä. HPK:n alakerta voikin odottaa tylyä vastusta KalPasta, joka haluaa pestä kasvonsa tylyllä ja tehokkaalla hyökkäyspelillä.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tervetuliaisia molempien leirien edustajille
Kärppien viime viikko ei ollut kaikista positiivisin, sillä Liigan puolella saaliina oli yksi voitto sekä yksi tappio, ja CHL:ssä karsiutuminen jatkopeleistä. Yleisvire on kuitenkin positiivinen, sillä oululaiset ovat jääneet pisteittä koko Liiga-kauden aikana vain kertaalleen. Tämä kertoo kovaa kieltä Kärppien rutiinin tasosta.
Myös Pelicansin CHL-taival päättyi tiistain viimeiseen alkulohko-otteluun, minkä lisäksi Pelicans hävisi SaiPalle ja voitti TPS:n. Pelicans on ollut sarjan kolmanneksi paras vierasjoukkue hävittyään vain yhden ottelun. Ailahtelevista otteista tutuksi tulleet lahtelaiset ovat saaneet kaivettua vieraspeleihin enemmän tylyyttä, vaikka tehot ovat jääneet varsin kapeille harteille.
Kärppien riveistä löytynee kaksi mielenkiintoista yksilöä. Jussi Jokinen kärsi kahdeksan ottelun pelikiellostaan viimeisen pätkän lauantain KooKoo-ottelussa, jonka lisäksi Julius Junttila pelaa ensimmäisen ottelunsa Oulussa paluunsa jälkeen. Jokisen paluun vuoksi Kärpiltä jääkin seurattavaksi, kuka hyökkääjä putoaa kokoonpanosta.
Myös kärppäkannattajille tuttu Juhamatti Aaltonen tulee varmasti saamaan oman osansa huomiota oululaisyleisöltä.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Kuuma hyökkäys vastaan kuuma puolustus
Raumalaisten hyvän vireen saivat kokea perjantaina Ässät ja lauantaina Ilves. Eritoten Raumalla vire on ollut kova, sillä Lukko on sarjan paras kotijoukkue kerättyään seitsemästä ottelusta 17 pistettä.
Vierasjoukkue KooKoo saapuu Raumalle myös hyväkuntoisena, vaikka lauantaina kouvolalaiset taipuivatkin Kärpille kotonaan. Tuota edelsi viiden ottelun voittoputki, jonka aikana kouvolalaiset eivät päästäneet kertaakaan yli yhtä maalia.
Heikommasta nimilistasta huolimatta puolustuspää onkin pysynyt tiiviinä, mikä on ollut suurin muutos alkukauteen. Myös Henrik Haukelandin tason nosto on ollut hurja, sillä syyskuussa miehen torjuntaprosentti oli vain hieman alle 85, kun taas lokakuussa kiekot ovat tarttuneet yli 95 prosentin varmuudella. Hyvä esimerkki siitä, miten puolustus- ja maalivahtipelin kunto heijastuvat toisiinsa.
Lukon kuumin yksilö on tällä hetkellä Pathrik Westerholm, joka on iskenyt seitsemään otteluun yhdeksän tehopistettä ja viimeistelyt äärimmäisen tehokkaasti. Hänen takanaan Lukon juna puksuttaa varsin tasaisesti, ja junaa kuljettavat erinomaisesti viisikkopeliin sitoutuneet kärkipelaajat.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Nousuhdannetta molemmissa leireissä
SaiPa on alkanut saada pelillisestä juonestaan kiinni, vaikka viimeisimmässä ottelussaan se taipuikin Tapparalle lukemin 1−4. Tappiota edelsi kolmen ottelun voittoputki, joka palautti uskoa myös Tero Lehterän valmennuspestin jatkumiseen ja kasvatti joukkueen itseluottamusta.
Myös HIFK on saanut kaivattuja onnistumisia, kolmesta edellisestä ottelusta on kertynyt kahdeksan pistettä. Erityisesti neljä maalia Kärppien verkkoon avasi tukkoista hyökkäyspelaamista. Michael Keräsen hankinnan voi odottaa tuovan lisää tehokkuutta hyökkäyspeliin, mutta hänet nähdään helsinkiläisten riveissä vasta ensi viikolla.
Syyt HIFK:n parempaan tehokkuuteen löytyvät paremmin organisoidusta hyökkäyspelistä, joka ei enää käänny niin paljoa puskemiseksi huonommilla ajoituksilla. Viisikkotasolla yhteinen rytmi on parantunut, ja näin joukkue pääsee myös paremmin maalintekosektoriin ulkokaarella pyörimisen sijaan.
SaiPalle pelillistä selkänojaa helsinkiläisten kaatoon tarjoaa parantunut erikoistilannepelaaminen. Sputnikien alivoima on pitänyt oman pään puhtaana jo yli 23 rangaistusminuutin ajan.
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
Löytyykö lataus "selvään" otteluun?
Tappara on ollut tähänastisen Liiga-kauden selvä joukkue numero yksi. Seitsemän pisteen sarjajohto kertoo selvää kieltään joukkueen tilasta, ja ponnetta sarjajohdolle tuli viikonlopun voitollisissa HPK- ja SaiPa-otteluissa.
Sarjajumbo Sportin vaellus jatkui viime viikolla tuloksellisesti huonona, kun Jukurit pöllytti vaasalaiset Mikkelissä ja TPS otti kaksi pistettä Vaasasta. TPS-ottelussa nähtiin kuitenkin positiivisiakin kaikuja, kun joukkue nousi 2−5-tappioasemasta 5−5-tasatilanteeseen.
Tästä voidaan heijastaa myös ratkaisukohta keskiviikon otteluun: löytääkö Tappara tarvittavan latauksen, jotta selvä ennakkosuosikin asetelma tulee käsitellyksi oikein. Puolitoista viikkoa sitten Ässät haki voittolaukauskilpailun kautta voiton Hakametsästä, kun Tapparan takki ei ollut ylimpiä nappeja myöten kiinni. Pisteiden arvo Sport-leirissä onkin korkealla ja paine Ari-Pekka Pajuluoman ympärillä yltyy ottelu ottelulta, joten Tampereella nähdään taisteleva kotkalauma.
Kaivattavaa energiaa Tapparan takalinjoille on tuonut nuori Hugo Has, joka paikkaa poissaolevaa Tuukka Mäntylää. 18-vuotiaan puolustajan voi odottaa saavan jälleen isompia minuutteja Tapparan takalinjoilla.