Liiga-kierros: tarjolla tulikuuma paikallispeli Tampereella
HIFK lähtee uuden kapteenin johdattamana SaiPaa vastaan
Kauden yskähdellen aloittanut HIFK on jäänyt kymmenessä edellisessä ottelussaan pisteittä vain kahdesti. Toinen tappioista tuli juuri SaiPaa vastaan. Myös SaiPa on löytänyt peliinsä punaisen langan, vaikka kaksi edellistä peliä on päättynyt sputnikien tappioon.
Perjantain koitoksesta on odotettavissa isäntien hallintaa. Kiekonhallintatilastoissa joukkueet edustavat eri ääripäitä. HIFK:n maalivahtia kohti on lauottu vähiten koko Liigassa, SaiPa puolestaan on laukonut vähiten. Erikoistilannepelaamisessa joukkueiden välillä ei ole merkittävää eroa, joskin SaiPan alivoimapeli on ailahdellut viime aikoina.
HIFK tiedotti torstaina, että viime vuodet joukkueen kapteenina toiminut Lennart Petrell luopuu vastuusta ja kapteenin C-kirjain siirtyy Jere Sallisen kannettavaksi. Petrell jatkaa kuitenkin joukkueen kapteenistossa.
Sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin, HIFK kahdeksantena ja SaiPa yhdeksäntenä.
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
Ässät yrittää kääntää kurssinsa HPK:n vieraana
Vaihtelevasti pelanneet hämeenlinnalaiset ovat hävinneet kaksi edellistä kotiotteluaan. Nyt HPK:lla on oiva mahdollisuus korjata tilanne, sillä Ari-Pekka Selinin luotsaamien patapaitojen otteissa ei ole ollut hurraamista.
Ässät ovat voittaneet kahdeksasta edellisestä ottelustaan ainoastaan kaksi ja ovat vajonneet sarjataulukossa sijalle 12. Toisaalta, yhden pelin enemmän pelannut HPK majailee sijalla 7., mutta eroa joukkueiden välillä on ainoastaan kuusi pistettä.
Kultakypärä Peter Tiivolan johdolla porilaiset voivat tuoreilla jaloilla horjuttaa HPK:n puolustusta, mutta nälkää riittää varmasti Hämeenlinnassakin.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Halli täyteen paikallispelissä
Valmentajavaihdoksen jälkeen Liigan kuumimmaksi joukkueeksi noussut Ilves on hävinnyt edellisestä kahdeksasta ottelusta vain kerran ja senkin vasta voittolaukauskilpailun jälkeen. Tähän putkeen mahtuu myös Tampereen herruus tupsukorvien kukistettua Tapparan lokakuun lopussa.
Ilves on ainoa joukkue, joka on Tapparan kyennyt voittamaan varsinaisella peliajalla tällä kaudella. Sarjan kärkipaikkaa pitävät kirvesrinnat ovat pelanneet vakuuttavasti koko kauden.
Molemmat joukkueet pääsevät starttaamaan ehjällä rosterilla. Luvassa on takuuvarmaa kiekkoviihdettä, jossa avainasemassa on, miten Tappara onnistuu pitämään Ilveksen hyvän liikkeen aisoissa tällä kertaa.
Tilastot
Edelliset ottelut
Ilves
Tappara
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
KalPa ja TPS kaipaavat tähtipelaajiltaan loistoa
KalPa pelaa tauon jälkeen toisen ottelunsa, tällä kertaa kotikentällään. Torstaina Jukurit haki Kuopiosta voittomaalikilpailuun edenneessä ottelussa 4-3-voiton. Mollivoittoisuus on KalPan alkukauden trendi, sillä joukkue majailee sarjataulukossa sijalla 13. Sen ruusuisemmin ei joukkue ole viime aikoina esiintynyt, sillä edellisestä voitto-ottelusta on jo yli kuukausi.
TPS:n edellisestä voitosta on alle kuukausi, mutta viimeksi täysi pistepotti on matkannut turkulaisten matkaan syyskuun lopulla. Tauko teki TPS:lle hyvää, sillä Kalle Kaskisen tilalle päävalmentajaksi tullut Marko Virtanen pääsi rauhassa viemään pelillisiä muutoksia joukkueeseen. Muutokset ovatkin tarpeen, sillä turkulaiset ovat valahtaneet jo 12 pisteen päähän pudotuspeliviivasta.
Kummankin joukkueen perisynti on ollut viimeistelyn tehottomuus. Katseet kohdistuvat erityisesti korkean profiilin pelaajiin, joilta ennen kauden alkua odotettiin paljon nähtyä enemmän.
Runkosarjaa on takana jo lähes kolmannes ja KalPan pelaajista Alexander Ruutulla on neljä maalia tehtynä, Janne Keräsellä ja Kai Kantolalla kolme.
TPS:n puolelta suurimpia pettymyksiä ovat kahdesti viimeistellyt Petteri Wirtanen, vain kertaalleen osunut Zach Budish sekä nollakerhoon edelleen kuuluva Tony Sund. Varsinkin Sundiin kohdistettiin suuria odotuksia tämän palattua San Jose Sharksin harjoitusleiriltä vaikeuksien keskellä tarponeen Palloseuran riveihin, mutta viime kaudella Liigassa loistanut Sund on vain varjo parhaastaan.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Kärpät metsästää Liigan kärkipaikkaa
Juho Lammikon ja Jesse Puljujärven johdolla Kärpät on ollut koko alkukauden odotetun vahva. Ainoastaan Tappara on vienyt oululaisilta pisteet varsinaisella peliajalla.
Pelicansin syksy on syyskuun lopusta lähtien ollut taapertamista tappiosta toiseen. Edellisistä kahdesta ottelusta lahtelaiset ovat napsineet voitot taskuun, joten pitkästä aikaa valo pilkahtelee hyppyrimäkien kupeessa.
Kärpät lähtee pistejahtiin ilman merkittäviä poissaoloja ja levännein miehin. Keskiviikkona maaottelutauolta palanneet lahtelaiset voivat olla helisemässä entisten ja tulevien NHL-miesten tulituksessa.
Tilastot
Edelliset ottelut
Pelicans
Kärpät
Tällä kaudella
runkosarja
Alavireisten joukkueiden kohtaaminen Vaasassa
Kummallakin joukkueella pisteet ovat olleet kiven alla. Sport on hävinnyt jo yhdeksän peliä peräkkäin ja pisteitä alkukaudelta on kasassa vasta 12.
Lukko on hyvän alkukauden ansiosta edelleen sarjataulukossa sijalla kuusi, mutta joukkueen edellinen kolmen pisteen voitto on liki kuukauden takaa. Keskiviikkona debyyttinsä tämän kauden Liigassa tehnyt puolustaja Ville Heinola ei ensimmäisessä pelissä onnistunut kääntämään raumalaisten kelkkaa, mutta mieheltä on lupa odottaa isoa roolia joukkueessa.