HIFK:n Jere Sallinen veivasi JYPin kumoon
Helsingin IFK avasi kautensa kotikaukalossaan voitokkaasti. Punapaitojen voiton takuumiehenä oli joukkueeseen täksi kaudeksi siirtynyt Jere Sallinen, joka iski kiekon kahdesti jyväskyläläisten verkkoon.
HIFK luotti joukkueen kahdessa aiemmassa vieraspelissä torjuneeseen Atte Engreniin myös kotiavauksessaan.
Lähes seitsentuhatpäinen kotiyleisö hiljeni, kun JYPin Anton Stråka jäi jäälle makaamaan taklauksen jälkeen ottelun alkuhetkillä.
Tilanteesta ulosajon saaneen Ville Varakkaan ottelu jäi lyhyeksi.
HIFK ei kuitenkaan jäähystä lannistunut. Micke-Max Åsten väänsi ensin kiekon itselleen...
...ja syötti sen maalin edustalla kärkkyneelle Thomas Nykoppille, joka iski ottelun avausmaalin alivoimalla.
Atte Engren piti HIFK:ta pystyssä viiden minuutin alivoiman aikana, ja vieraat jäivät nuolemaan näppejään.
JYPin Eetu Laurikainen torjui paljon eteensä, ja HIFK oli päästä irtokiekoille.
Pekka Tirkkonen antoi kurinpalautusta omilleen.
HIFK:n päästyä vuorostaan ylivoimalle, iski Jere Sallinen illan toisen osuman.
HIFK:n ykkössentterinä pelannut Sallinen väläytteli osaamistaan aina kentällä ollessaan.
HIFK hallitsi peliä ensimmäisessä erässä.
HPK:n mestaruusjoukkueesta Helsinkiin siirtynyt Otto Paajanen karvasi kiekkoa hyökkäysalueella.
JYP pääsi paremmin peliin kiinni toisessa erässä.
Ossi Louhivaara karkasi läpiajoon, mutta kiekko ei pomppinut maaliin asti.
Jere Sallinen kasvatti maalitiliään Jarkko Immosen istuessa jäähyllä.
Jarno Pikkarainen oli tyytyväinen omiensa esitykseen.
Maaleja latonut Sallinen kunnostautui myös taklauspelissä.
Lennart Petrell kampesi Jani Tuppuraisen irti kiekosta.
Toiseen erään herännyt JYP ei saanut kuitenkaan viimeistelyään toimimaan.
Engren ehti kiekkojen eteen kerta toisensa jälkeen.
Vieraiden avausmaalia saatiin odottaa toisen erän lopulle, kunnes Jarkko Immonen onnistui kampeamaan kiekon verkkoon maalinedustilanteen seurauksena.
JYP lähti kuromaan HIFK:n kolmen maalin johtoa kolmanteen erään Jarkko Immosen johdossa.
Vieraiden ankara pommitus riitti yhteen lisäosumaan.
Kolmatta kertaa Engreniä ei enää ohitettu.
HIFK:n johto riitti loppuun asti, ja pisteet jäivät Helsinkiin.
Voitokkaasti kautensa myös kotonaan avannut HIFK saa seuraavaan otteluunsa vieraakseen viime kevään mestarijoukkueen, HPK:n.
Kaikki kuvakoosteet
Jokerit punnersi lopussa tasoihin, mutta TUTO vei lopulta voiton
MESTIS | 15.12.2024 11:00
Naisleijonat luisteli Sveitsiltä jalat alta
MAAJOUKKUE | 14.12.2024 9:00
Veini Vehviläinen torjui TPS:n voittoon Ilveksestä
LIIGA | 14.12.2024 8:00
Jokerit kampesi kotivoittoon tulikuumassa perjantai-illassa – TUTOn synkkä putki sai jatkoa
MESTIS | 14.12.2024 7:00
- 1 / 1378
- ››
Muut timanttikuvat
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
Timanttikuva: Global Series -viikonlopun tarkin nenä
NHL | 2.11.2024 17:25
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Puolet otteluista jatkoajalle, Sawchukille maali ja ulosajo
LIIGA | 26.10.2024 21:44
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30
Uutinen
Liiga-kausi 2023−24: Median mestarisuosikit HIFK ja Ilves floppasivat – Jukurien pirteä kausi yllätti
LIIGA | 10.7.2024 12:00