Liiga joutuu korvaamaan kauden keskeytymistä Telialle, sopimus jo tehty – Puheenjohtaja arvostelee Yleä

LIIGA / Uutinen
Liigan on määrä näkyä Telian kautta vielä neljän kauden ajan.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Telia kertoi tiistaina ensimmäisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksessaan Liiga-hankkeensa talouslukemia. Merkittävin tiedoksianto koski koronakriisin keskeyttämän Liiga-kauden seurauksia.

Keskeytymisestä aiheutui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Telialle 3,6 miljoonan euron miinus. Lisäksi yhtiö joutui tekemään Suomen TV ja Media -liiketoiminnan segmenttiinsä 5,3 miljoonan euron alaskirjauksen. Kyse ilmoitettiin olevan Liiga-hankkeesta.

Yhtiö uskoi kvartaalitilinpäätöksensä yhteydessä, että se pystyy saamaan Liigalta samansuuruiset korvaukset kuin mitä nyt ilmoitetut negatiiviset vaikutukset sen tulokseen ovat. Telia siis kertoi uskovansa, että Liiga maksaa korvauksina tai palautuksina samaa kokoluokkaa olevan summan kuin yhtiön tekemä 5,3 miljoonan alaskirjaus.

Telian TV-liiketoiminnasta vastaava Olli-Pekka Takanen sanoi huhtikuun alussa, että neuvottelut kauden keskeytymisestä aiheutuneiden tappioiden korvaamisesta olivat tuolloin käynnissä. Nyt Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo, että neuvottelut ovat päättyneet.

– Asia on ratkaistu ja päätetty. Löysimme hyvässä yhteisymmärryksessä keinot, joilla reagoimme tähän täysin poikkeukselliseen tilanteeseen ja jatkamme yhteistyössä ensi kauteen valmistautumista, Hiltunen sanoo.

Noin viiden miljoonan euron korvaus Telialle olisi Liigalle todella iso raha.

Kuinka suuren summan Liiga joutuu korvaamaan Telialle?

– En voi kommentoida sitä. Asia on meidän välisemme.

Joutuuko Liiga korvaamaan kauden keskeytymistä rahallisesti Telialle?

– No, kausihan jäi kesken. Mutta en voi kommentoida tätä lainkaan. Olemme sopineet Telian kanssa niin.

Hiltusen vastauksesta ja Telian julkaisemasta 5,3 miljoonasta eurosta voi päätellä, että Telia saa Liigalta korvauksia.

Telia maksaa Liigalle kuuden vuoden oikeuksista yhteensä noin 138 miljoonaa euroa. Nyt takana on kaksi yhteistä kautta. Miesten jääkiekon pääsarja oli teleoperaattori Telialle ensimmäinen loikka viihdesisällön tarjoajaksi. Iso motivaattori siihen on ollut halu käyttää Liigaa sisäänheittäjänä myös Telian muiden tuotteiden ostamiseen. Tiistaina yhtiö tiedotti, että sen tilaajamäärät ovat niin mobiililiittymien kuin kiinteiden verkkoliittymien osalta pudonneet yhdestä kahteen prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Siinä kokonaisuudessa toki Liiga-tuotteen menekki on vain osanen.

– Minun näkemykseni on se, että Liigan ja Telian yhteistyö on kehittynyt kahden vuoden ajan nousujohteisesti. Edellisestä mediaoikeussopimuksesta poiketen olemme nyt luoneet mallin, jolla seuraamme tiiviimmin, kuinka kummankin yhteistyöllemme asettamat tavoitteet toteutuvat. Minä, Riku Kallioniemi ja Telian Suomen toimitusjohtaja Heli Partanen sekä Olli-Pekka Takanen kokoonnumme kerran vuosineljänneksessä tarkastelemaan, miltä yhteistyö näyttää ja onko jotakin syytä muuttaa. Tähän saakka niiden tapaamisten pohjalta ei ole ollut syytä muuttaa mitään. Rikasta ideointia siellä kyllä on ollut, Hiltunen kertoo.

– Liigan näkökulmasta yhteistyö Telian kanssa on avainasiakkuuden hallinnointia. Haluamme olla heidän panostustensa arvoisia ja tietää, jos jokin seikka mietityttää heitä. Ja totta kai meillä on omiakin tavoitteitamme, joihin pyrimme yhteistyöllämme heidän kanssaan. Tämä kaikki on minusta hyvin normaalia. Se on arvokas sopimus meille molemmille.

Yle julkaisi huhtikuun alussa artikkelin, jossa kirjoitettiin, että "lähteiden mukaan ei olisi suuri yllätys, jos Telia hankkiutuisi eroon SM-liigan oikeuksista ennen nykyisen sopimuksen päättymistä".

– Sellaisesta emme ole puhuneet sanan puolikastakaan. Mistään ei ole syntynyt tuntumaa tai ajatusta, että Telia olisi harkinnutkaan mitään isoja liikkeitä Liiga-oikeuksiensa suhteen. Ensi kautta odotellaan yhteistyön näkökulmasta aivan normaalisti, Hiltunen torppaa.

Hän haluaa kommentoida Ylen artikkelia.

– Se Ylen taannoinen artikkeli oli kummallisia huhuja. En tiedä, mistä sellaiset. Tuli aivan puskista. Epäilen, että siinä on takana jokin Ylen oma lehmä ojassa. Nämä televisiointioikeudet kun ovat tärkeitä heillekin ja heilläkin on varmasti erinäisiä tavoitteita. Miksi muuten Yle kirjoittelisi tuollaista?

– Mielestäni se oli hyvin kummallinen artikkeli Yleltä.

Ylen urheilutoimituksen päällikkö Joose Palonen vastaa lausuntoon.

– Epäily ei tietenkään pidä paikkaansa. Ensinnäkään Yle Urheilun uutisjournalismilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkälaisia hankintoja Yle tekee esitysoikeusmarkkinoilla. Uutisia tehdään yleisölle journalistisin periaattein, riippumattomasti ja luotettavasti, Palonen toteaa ja jatkaa:

– Toisekseen jutussa ei kerrottu huhuja, vaan avattiin perusteellisesti Liiga-seurojen taloustilannetta koronan aiheuttamassa kriisitilanteessa. Siihen kokonaisuuteen liittyen tv-sopimus ja saamatta jäävät korvaukset aiheuttavat huolta, minkä Hiltunenkin hyvin tietää. Jutun tekijä on kokenut toimittaja, jolla on erittäin hyvät lähteet jääkiekkopiireissä ja Liigassa. Jokainen asia jutussa oli tarkistettu useasta lähteestä normaalien journalististen standardien mukaisesti. Mitään kummallista siinä ei ollut: laadukas, tasapainoinen juttu urheiluyleisöä kiinnostavasta ilmiöstä.

Telian Takanen kiisti Ylen artikkelin julkaisun jälkeen, että yhtiö olisi miettinyt Liiga-oikeuksiensa myymistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle