Hurricanes terävämpi kärkitaistossa
Philadelphia-Carolina 3-4 rl.
Itäisen konferenssin huippujoukkueiden kohtaamisessa paremmuutta ratkottiin pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Rob Brind’Amour sinetöi voiton vasta rangaistuslaukauskilpailun neljännessä parissa. Carolina otti kahdeksannen perättäisen voittonsa, eikä joukkue ole hävinnyt vielä kertaakaan tämän vuoden puolella.
- Meiltä on nyt eri miehiä ratkaisijoina joka ilta. Joinakin iltoina maalivahti varastaa pelin meille ja toisena iltana joku muu tekee tärkeän maalin, kuvasi Brind’Amour joukkueensa menestyksen salaisuutta.
Tarkan puolustamisen iltamissa päästiin maalin makuun vasta ottelun puolivälin jälkeen Jeff Carterin viimeisteltyä läpiajosta avausmaalin Flyersille. Kotijoukkue karkasi päätöserän alussa kahden maalin johtoon, ja johti vielä toistamiseen luvuin 3-1. Vierailijat nousivat kuitenkin väkevällä loppurynnistyksellä tasoihin. Erik Cole tasoitti ottelun läpiajosta neljä minuuttia ennen peliajan päättymistä.
Kuudennentoista peräkkäisen ottelunsa Flyersin maalilla pelannut Antero Niittymäki torjui ottelussa 19 laukausta ja joutui antautumaan kolmesti rangaistuslaukauskisassa. Loukkaantumisista viime aikoina kärsinyt Philadelphia sai lisää huonoja uutisia, kun Peter Forsberg joutui jättämään ottelun kesken lievän nivusvamman vuoksi.
Antero Niittymäki, PHI: 19/22 torjuntaa.
Sami Kapanen, PHI: 0+0, 0, 18:27 min.
Brodeur nousi viidenneksi voittolistalla
St. Louis–New Jersey 3-5
New Jersey Devils ylitti 50 pisteen rajapyykin, kun joukkue kaatoi St. Louisin vierasottelussa. Voitto oli Devilsin maalia vartioineelle Martin Brodeurille uran 424. ja lukemalla Brodeur kiilasi ohi Tony Espositon viidenneksi eniten otteluita voittaneeksi maalivahdiksi NHL:n historiassa.
-Joka kerta kun ohittaa jonkun, joka teki historiaa kiekkoilussa, tuntuu hyvältä, kommentoi Brodeur saavutustaan.
Ottelun alku sujui Devisin tahdissa. Joukkue karkasi kolmen maalin johtoon ennen ottelun puoltaväliä. Avauserässä joukkueen osumista vastasi kaksi maalia tehnyt Brian Gionta, toisessa erässä onnistui John Madden. St. Louis tuli kuitenkin takaa tasoihin. Dennis Wideman osui pian ottelun puolivälin jälkeen ylivoimalla ja kolmannen erän alkupuoliskolla osuivat Doug Weight ja Mike Sillinger.
Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 51.21 ja sen viimeisteli Devilsin Grant Marshall. Loppulukemat viimeisteli tyhjään maaliin Jay Pandolfo vain kymmenen sekuntia ennen ottelun loppua.
New Jerseyn Patrik Elias huokui ottelun jälkeen tyytyväisyyttä joukkueensa viimeaikaisten esitysten johdosta:
-Uuden vuoden jälkeen olemme voittaneet kaikki seitsemän peliämme. Parissa viime pelissä emme ole pelanneet parasta peliämme, mutta olemme löytäneet tien voittoihin.
Kvasha nousi jatkoaikasankariksi
Chicago–NY Islanders 1-2 ja.
Chicagon ja NY Islandersin välisessä ottelussa ei maaleilla mässäilty. Molemmat osuivat varsinaisen peliajan kuluessa kertaalleen. Maalit syntyivät toisessa erässä ylivoimalla. Ensin Aleksei Jashin vei Islandersin johtoon 28.57. Tasoituksen iski vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin Jim Vandermeer.
Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi Oleg Kvasha. Chicagon maalilla hyvin esiintynyt Adam Munro torjui Jason Blaken laukauksen pieneen kulmaan. Ensimmäisenä paikalle ehti Kvasha, eikä Munrolla ollut mahdollisuuksia ehtiä peittämään tämän laukausta.
-Tein ensimmäisen torjunnan ja koitin saada kiekon kulmaan. Arvatenkin se ei mennyt tarpeeksi pitkälle.
Voitto tuli Islandersille tärkeään saumaan, sillä ero pudotuspeliviivaan on venähtänyt jo kahdeksaan pisteeseen. Joukkue on pystynyt voittamaan vain kolme tammikuun kahdeksasta ottelustaan.
Avalanche jatkaa voittokulkuaan
Colorado-Toronto 5-3
Huippuvireeseen intoutunut Colorado kaatoi ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen Denverissä vierailleen Toronton. Voitto oli Avalanchelle jo kahdeksas perättäinen, Maple Leafs puolestaan on kolmen ottelun tappioputkessa.
Toronto otti otteluun salama-alun Jason Allisonin maalattua heti ensimmäisellä minuutilla. Alex Tanguay ja Jeff O’Neill pöllyttivät verkkoa eri päissä peräjälkeen erän lopulla, joten avauserä meni kanadalaisjoukkueen nimiin. Toinen erä oli kuitenkin vierailijoille synkkä. Milan Hejduk teki Toronton jäähyhölmöilyjen seurauksena kaksi ylivoimamaalia puolessa minuutissa ja isännät latoivat vielä kaksi lisäosumaa erän lopulla.
- Pelaamme hyvää kiekkoa tällä hetkellä. Homma toimii ja se on hauskaa, analysoi maalitykki Hejduk syvällisesti ottelun jälkeen.
Hienoa tulokaskautta pelaava Marek Svatos iski kauden 27. maalinsa, Antti Laaksonen merkkautti syöttöpisteen osumaan. Toronto painosti päätöserässä, mutta ainoastaan Mats Sundin onnistui ohittamaan Avalanche-vahti David Aebischerin.
Antti Laaksonen, COL: 0+0, +1, 3 lauk., 13:18 min.
Ossi Väänänen, COL: 0+0, +1, 11:54 min.
Aki-Petteri Berg, TOR: 0+0, -1, 18:15 min.
Lightning keksi ylivoimapelin salaisuuden
Los Angeles-Tampa Bay 1-4
Seurahistoriansa tuhannetta runkosarjaottelua pelannut Tampa Bay löysi harvinaisen tavan voittaa jääkiekko-ottelu. Floridalaisjoukkue oli edellisissä otteluissaan tuhrinut 40 peräkkäistä ylivoimamahdollisuutta, mutta tiistaina Lightning rankaisi kotijoukkuetta kahdesti miesylivoimalla.
Tasaisen avauserän jälkeen Tampa Bay karkasi toisessa erässä kahden maalin karkumatkalle ja säilytti otteensa loppuun saakka. Voiton takuumiehinä häärivät ylivoimapelissä joukkueen avainpelaajat Martin St. Louis (1+1) ja Vincent Lecavalier (1+1). Norman Milley teki ensimmäisen NHL-maalinsa tyhjään verkkoon ottelun loppuhetkillä.
- Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten kaikki neljä ketjua, kuusi puolustajaa ja maalivahti tänään esiintyivät. Työnteko ja vastuullisuus ovat avainasioita siihen, miten meistä tulee parempi ja kilpailukykyisempi joukkue tässä liigassa, totesi Lightning-valmentaja John Tortorella.
Kingsin takaa-ajo jäi päätöserässä tuloksettomaksi, vaikka Sean Avery sai yrittää maalintekoa jopa rangaistuslaukauksella. Lightning joutui vaihtamaan maalivahtia avauserän jälkeen Mathieu Garonin loukattua olkapäänsä. Tilalle tullut Jason LaBarbera torjui virheittä 13 laukausta.