Adam Foote loukkasi nivusensa Calgary-ottelun ensimmäisessä erässä sen verran pahasti, ettei pystynyt enää jatkamaan ottelua. Viimeisen neljän vuoden ajan Foote on kärsinyt useita loukkaantumisia, varsinkin olkapäävammoja, mutta tämä kausi alkoi Footerin kannalta poikkeuksesllisesti. Hän pystyi pelaamaan kaikissa 25:ssä ensimmäisessä pelissä. Nivusvamman vakavuutta ei vielä tarkasti tiedetä, mutta alustavasti toipumisajaksi on arvioitu yhtä viikkoa.
Footen tavoin nivusvammasta kärsivä Peter Forsberg on jo käynyt testaamassa pelikuntoon kaukalossa, mutta hänen pelaamisensa Montreal-ottelussa on vielä toistaiseksi epävarmaa.
Sentteri-laituri Steve Reinprechtin palasi Calgary-ottelussa viiden ottelun sairaslomaltaan. Olkapäävammastaan toipunut Steve tuntuu olevan täydessä pelikunnossa, sillä hän pelasi ottelussa niin ylivoimalla, alivoimalla kuin tasakentällisinkin. Kaikkiaan peliaikaa kertyi lähes 19 minuuttia (18.36).
Reinprechtin paluu merkitsi toisen Steven, eli Steve Mooren paluuta farmiin. Moore ehti pelata Avs-paidassa neljä ottelua lyhyen visiittinsä aikana. Entinen yliopistopeluri on pelannut kahden NHL-komennuksensa yhteensä kaksitoista ottelua, mutta ainakin toistaiseksi pistetili on avamaatta.