24-vuotias tsekkipuolustaja Robert Kantor siirtyy Suomeen Karlovy Varyn joukkueesta. Kantor on puolustava puolustaja, joka ei juuri pisteillä mässäile. Parhaalla kaudellaan Tsekin Extra-liigassa pistesaldossa on komistellut 11 pinnaa. Kantor on Tsekeissä vaihtanut joukkuetta tiheään, sillä viimeisen kolmen kauden aikana mies on pelannut niin Karlovy Varyssa kuin Trinecissä, Havirovissa sekä Pardubicessa. Puolustaja on loukkaantumisten takia joutunut jokaisella kaudellaan jättämään väliin tukun otteluita.
Toinen IFK:n puolustuspään vahvistus on 25-vuotias isokokoinen slovakipakki Jan Kobezda. Kobezda oli IFK:n testissä jo aiemmin ja ilmeisesti seuran johtoporras oli miehen otteisiin tyytyväinen ja sopimus ensi kaudesta syntyi. Myös Kobezda on pelityyliltään erittäin puolustusvoittoinen pelaaja, joka ei pistepörssissä kovin korkealle nouse. Slovakialainen on pelannut sekä oman maansa pääsarjassa että Tsekin Extra-liigassa viime kaudella Vitkovicen joukkueessa.
IFK joutui uusien ulkomaalaispuolustajien hankinnan eteen, koska Martin Stepanek päätti hylätä helsinkiläisseuran ja siirtyä Sveitsiin sekä tämän lisäksi Marek Zidlicky lähtö NHL-peleihin näyttää todennäköiseltä. Paikkaajat ovat hyviä puolustavia puolustajia, mutta eivät kuitenkaan aivan samaa tasoa kuin lähtijät. Molemmilta uusilta hankinnoilta on lupa odottaa perusvarmaa oman pään peliä, mutta kummastakaan ei ole suureksi tähdeksi. Sopimukset ovat Jatkoajan saamien tietojen mukaan yksivuotisia.